Minulta oli tänään sinnikkäästi hukassa resepti, jolla olisin voinut ostaa Antollekin rokotteen. Ystävän lasten kärryt kaatoi koira. Kotikaupungissani oli tuhoisa tulipalo, jossa tuhoutui erään neuvolan työntekijän koti. Sain pari ihanaa lahjaa, käsin tehtyjä koruja molemmat. Toisen sain ystävältä, jonka lapsi oli nimenomaan halunnut antaa sen minulle juuri tänään. Toisen taas sain toiselta ystävältä, joka oli löytänyt lahjan Naisten joulumessuilta ja pitänyt sitä aivan näköisenäni. Ja sitten illalla pikkujouluissa mietin, mikä oikein on joulun ydin, mikä puolestaan joutaa pois. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta kysymys on vaivannut minua paljon, ei siksi, että olisin pelkästään kyllästynyt lahjarumbaan, vaan jostain syystä minua hämmentää nyt ensi kertaa joulun ja jouluevankeliumin visualisointien runsaus, puhumattakaan tonttu-ukoista ja muista. Joulu on kai sitten aika mutkikas juttu niin teologisesti kuin kulttuurisestikin.
Ja nyt kotiin palattuani mietin myös sitä perhettä, joka menetti ihan kaiken omaisuutensa siinä tulipalossa, miten he kokevat kodittomuutensa, miltä heistä mahtaa tuntua ja vielä joulun alla. Kodin pehmeällä sohvalla piirtelin nukkuvaa Aaronia, joka on niin täydellisen tietämätön näistä elämän moninaisista kiemuroista, tyytyväinen hetkeen, jolloin vatsa on täynnä ruokaa ja ympärillä lämmin syli. Välineenä on ohutkärkinen musta tussi.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti