Ystävälläni on sama haave tai pikemminkin päämäärä kuin minulla: oma pieni käsityöpuoti. Niinpä otimme tänään hyödyn irti niistä seitsemästä tunnista, jotka Antto ja Aaron olivat isänsä kanssa, ja ystävä kuljetti lastenrattaissa ompelukoneensa sekä valtavan määrän kankaita. Määrä ei ollut siinä mielessä ollenkaan liioiteltu, että hän todella surautteli varmaan kymmenen hienoa hattua sinä aikana, kun minä yritin vääntää yhtä lastentakin protoversiota. Onnistuihan se lopulta, mutta siinähän se seitsemäntuntinen vierähtikin. Ensimmäinen kappale on kuitenkin se vaikein, ja nyt tiedän, missä oikoa mutkia, kun uusia teen. Toivottavasti ainakin, sillä jos vauhti pysyy yhtä hitaana, minun täytyy pyytää takeistani huikeasti hintaa, jolloin minusta ei taida takkikauppiasta tulla.

Takki on valmistettu joskus aikanaan kirppikseltä ostamastani verhosta, joka on palvellut meillä pöytäliinana. Vuori on vanhaa satiinilakanaa ja vetoketju entisen anoppini taannoin antama. Taskujen punainen on kangaskaupan näytepalasta ja toisessa taskussa oleva sydänmerkki naapurin antamista nahanpaloista ommeltu. Resori on joskus tarttunut mukaan - yllätykseksemme - ihan kangaskaupasta. Takin koko on 92/98.
Alla vielä kuva kangashyllyni nykytilasta. Tai no, pari kangasta on kuvanoton jälkeen tullut lisää ja pari vaihtanut paikkaa.

Ps. Puotini on saanut uuden nimenkin. Julkistan sen yksityisesti sille, joka kysyy, tai kaikille saatuani sen rekisteröidyksi.