torstai 25. kesäkuuta 2009

Rojunraivaustehtävän jälki/välipuintia

Meni huominen ja pari muutakin päivää. Saatiin nostetuksi valaisimen retkahtanut osa, puretuksi rottinkikori, punotuksi kattolamppua hiukan, siirretyksi puolivalmiita ja valmiita tekeleitä puoli metriä, tyhjennetyksi lankalaatikko muihin laatikoihin ja ihmetellyksi, miten valokuvat saisi seinälle, keksimättä ratkaisua. Hälyttimet ovat yhä huoneessa ja seinää vasten nojaavia kovalevyjä naamioiva kangas vaihtamatta. Huone näyttää suunnilleen samalta kuin ennen raivausta, mutta voin olla tyytyväinen siihen, että lamppu kuitenkin on kunnossa jälleen ja olohuoneenkin valaisinprojekti lähtenyt uudelleen käyntiin. Muutosta se on hidaskin muutos! Jos punon uuteen valaisimeen yhden kierroksen joka päivä, se on valmis jo tämän kesän aikana, ainakin melkein.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Rojunraivaustehtävä

Kamaa, sitä kertyy sisään ovista ja ikkunoista. Ei siinä mitään, hyvä kun on asuttua, mutta - tiedätte. Kama ei ikäpäivänä päädy järkevälle paikalle vaan jää vellomaan mihin sattuu, jolloin siitä on todellakin kaikkea muuta kuin silmäniloa eikä sen puoleen muutakaan iloa.

Rojunraivaushaasteita on ollut asialle omistautuneilla nettisivustoillakin, mutta laadin tähän omani. Tehtävän tulee olla riittävän yksinkertainen ja nopea toteuttaa, jotta se ei jää roikkumaan tai puolitiehen. Koko huonetta, saati kämppää ei ole tarkoituskaan saada siistiksi, mutta toteuttamalla rivakan pikaraivauksen vaikkapa aina silloin tällöin tulee ehkä kuopaisseeksi niitä pohjamutia, joihin ei normaalin viikko- tai satunnaissiivouksen yhteydessä ulotu. Tässä säännöt:

1. Valitse huone. Ihan huvin vuoksi ja myös saadaksesi enemmän näkyvää aikaan toteuta tehtävä yhdessä huoneessa kerrallaan. Minä valitsen makuuhuoneen.

2. Siirrä omille paikoilleen neljä esinettä. Minä siirrän paikoilleen nämä: gesso- ja sisustusmaalipurkit, pohjustetut valokuvat, nettikauppaa varten väkerretyt prototyypit ja neulekoneen lankoja sisältävän laatikon.

3. Valitse kolme pois heitettevää, annettavaa tai jonnekin kauas varastoitavaa esinettä ja hankkiudu niistä eroon. Minä valitsen lainassa olleen Angel Care -hälyttimen (palautetaan), itkuhälyttimen (säilötään) ja parhaat päivänsä nähneen, lue: loppuun käytetyn rottinkikorin (kierrätetään).

4. Korjaa kaksi asiaa, jotka ovat vinksallaan. Minä aion siirtää kattovalaisimesta alas liukuneen yläkotelon tai minkä lienee takaisin katonrajaan sekä etsiä nätimmän kankaan peittämään seinää vasten nojaavia isoja kovalevyjä.

5. Toteuta loppuun yksi keskeneräinen projekti. Minä teen loppuun, lopultakin, se olohuoneeseen tulevan kattovalaisimen, joka on lojunut makuuhuoneessa iät ja ajat.

6. Ihaile huonetta, jossa on ainakin muutama silmää häirinnyt seikka vähemmän. Tulee tapahtumaan meillä mutta huomenna vasta.

lauantai 20. kesäkuuta 2009

Ikuinen ystävä

Kilpikonnien pitäisi kaiken ymmärtämäni mukaan elää hyvässä hoidossa satavuotiaiksi, mutta niin kävi, että tämä juhannus sujui osittain surullisissa merkeissä: entinen puolisoni soitti aamulla ja kertoi, että Iku, nuorempi konnistamme, oli yön aikana kuollut. Ikulla oli ollut pientä vaivaa muutama päivä sitten, jolloin sitä oli käytetty eläinlääkärissä ja sen jälkeen asianmukaisesti lääkitty, ja vaiva oli helpottanut. Janne oli oikein tyytyväisenä vielä eilen todennut, että konna oli ollut oikein reippaan näköinen. Ja sitten kuitenkin näin.

Kilpikonna vain, moni ehkä ajattelee, ja enhän edes asunut samassa osoitteessa. Kuitenkin on surullinen olo. Kilpikonnat eivät ole seuraeläimiä, ja etenkin lasten synnyttyä tuntuu siltä, että ne ovat todellakin jääneet aika lailla vaille suurempaa huomiota, mutta hoivattavaan syntyy suhde. Muistoja on monia: Iku meille tullessaan, se oikein kiinnitti huomiota, miten reipas ja utelias konna meille tuli. Käytiin lääkärissä, madotettiin, todettiin luultavasti tytöksi, mikä tuntui kivalta, jos vaikka munia tulisi. Nimi keksittiin Don Rosan Sammon ryöstö -tarinasta, jossa Aku ja kumppanit seikkailivat Kalevalan maisemissa ja tapasivat mm. merihirviö Iku-Turson. Silloin pienenä säikähdettiin, kun Iku söi terraarion pohjamateriaalina käytettyä puuhaketta, mutta eläinlääkäri määräsi parafiiniöljyä ja siirryttiin muihin materiaaleihin, ei sen kummempaa. Niin ja kova syömään Iku oli myös, kaikki upposi. Eläinlääkärikin oli juuri äsken todennut sopivan painoiseksi. Nopeasti kasvoi ohi Dinon, tosin tyttökonnat tuppaavat olemaan painavampia. Kun Dinon ahdistelut kävivät toisinaan häiritsemään Matamia, se puski Dinoa voimain takaa terraarion laidasta laitaan.

Joskus kuitenkin Dino oli tervetullutkin siihen kuhertelemaan. Muistan, kuinka kerran siirsin Ikua ulkoterraarioon ja säikähdin, että sillä olisi jokin suolisto-ongelma tai vastaavaa, kun hännän tyvi näytti jotenkin ärtyneeltä. Kuitenkin kävi mielessä, olisiko mahdollisesti jotain muuta, ja tarkistin terraarion. Uhhuh, siellä oli siististi vierekkäin kaksi kilpikonnanmunaa! Ne olivat kauan aikaa kellarissamme, ja jännäsimme, mahtaisivatko konnat lisääntyä ennen meitä, sillä odotimme esikoistamme parhaillaan. Harjoituskappaleita olivat kuitenkin nuo yksilöt, tai sitten haudonta vain epäonnistui.

Miten ohut elämänlanka onkaan, ja mysteeri etenkin noin tuntemattoman eläimen ollessa kyseessä. Elämän suhteen tilanne taitaa olla joko-tai. Virkeä eilen ja eloton tänään. Kyyneleet ovat valuneet vuolaasti ja kaipuu on suuri, ei niin että oikeasti voisin sanoa nyt tähän elämäntilanteeseen kaipaavani lemmikkieläimiä, mutta jokainen lemmikinomistaja tietää, miltä tuntuu kuulla, että rakas perheenjäsen (tai entinen) on nukkunut pois. Ei niinkään, että olisin mitenkään erityisen eläinrakas, mutta ne omat ovat eri asia. Ja vielä kun on nuori konna kyseessä. Miten hallitsematonta elämä onkaan!

Janne sanoi hautaavansa Ikun puutarhaan. Minä tein ikkunalle pienen muistelupaikan, jossa valokuva Ikusta jälleen kerran hyökkäämässä Dinon ohi salaattiapajille sekä kilpikonnan muotoinen savilyhty (lahja Piia-ystävältäni) ja siinä tekotuikku, lapsiperheen ykköskynttilä. Antto katsoi kuvaa ja kyseli, ja sitten hän sanoi: "Minä pidän hirveästi Iku-kilpikonnasta." Lepää rauhassa, Ikuinen ystävä.

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Laiskuri lappaa kakkua

Kuhnaileva päivittelijä kompensoi uutteruutensa puutetta lisäilemällä kuvia ajat sitten syödyistä kakuista.

Ensimmäinen yksilö on toteutettu Halvan Rempan esikoisen toivomusta mukaillen. Mukaillen siksi, että ihan varma en ollut etukäteen saamastani "speksistä", joka oli jotain siihen suuntaan kuin "prinsessarallipoliisi". Kakussa jättikokoiset prinsessat katselevat, kuinka poliisiauto ajaa takaa ralliautoa - tai sitten normaalikokoiset prinsessat ihmettelevät miniatyyriautoja. Kävi jokin harmittava takaisku, jonka vuoksi en päässyt viemään kakkua itse synttäreille, mutta juhlistimme tyttöjä hieman myöhemmin meillä. (Onneksi kukaan ei huomaa lautasen suttuja!)


Nallekakun pohja on valmistettu nallekakkumuotilla - yritykseni käyttää pohjassa täysruokosokeria ei ollut kovin onnistunut. Tämä oli tarjolla muistaakseni silloin, kun kaverit kävivät onnittelemassa Aaronia.


Juhlin äitienpäivää oman äitini kanssa - toki myös lasteni, sisarusteni ja isäni. Vein mummolaan mukaan juustokakkua, jossa Maraboun minttukrokanttisuklaata mausteena täytteessä.