Spagettikielet soivat kakkukitarassa

Sain tehtäväkseni valmistaa pienelle ystävälle kitaraa muistuttavan synttärikakun. Tällainen siitä tuli:


Pohjana on pellillinen sokerikakkua, jonka leikkasin ensin neljään yhtä suureen osaa ja sitten yhden suorakaiteista vielä kolmeksi suikaleeksi. Kokosin osat täytteineen siten, että tulos oli jotain kitaranomaista, ja veistelin muotoonsa. Täytteenä oli purkillinen laktoositonta vispikermaa ja maitorahkaa, vajaat puolitoista pussia mango-passionmoussejauhetta ja noin puolikas jättitölkillinen persikkasäilykettä valutetuttuna ja soseutettuna. Kostukkeena käytin persikkasäilykkeiden lientä. Päällä ensin silaus yli jäänyttä täytettä ja uloimpana valkoista marsipaania, jota olen värjännyt ja marmoroinut kaakaojauheella. Teksti on kirjoitettu valmiilla sokerikuorrutteella, kitaran kielet ovat spagettia. Kuulemma kelpasi.

Kevyt talvikakku

Blogin nukkuessa talviuntaan testasin mahdollisuuksia tehdä kakusta mahdollisimman kevyt ja terveellinen. Suklaavaahto, jota käytin tässä kokeilussani, ei sitten lopulta ollutkaan ihan teeman mukainen. Kuitenkin muuten arvelen kiertäneeni kaloreita melko vähäisin makuvaurioin.


Ensinnäkin sokerikakkupohjaan on käytetty ns. sokeritonta sokeria, joka on rypälesokerista käymisteitse valmistettua, täysin luontaista ja kaloritonta makeutusainetta, erytritolia. Tämä sokeri ei tee pahaa vatsalle eikä hampaille vaan lompakolle, sillä hinta on suolainen. Silti piti kokeilla! (Kiinnostuneille tiedoksi, että erytritolia myy ainakin sokeriton.fi.) Käytin makeutusta vähemmän kuin yleensä käyttäisin sokeria, mutta oikeastaan pitäisi käyttää enemmän, jos raatsisi, koska aine ei ole aivan yhtä makeaa kuin tavallinen sokeri. Jauhona hiivaleipäjauho.

Toisekseen toisessa välissä on käytetty täytteenä vispipuuroa. Siitä olisi voinut tehdä hiukan tavallista makeampaakin, huomasin. Ihan hyvin kuitenkin toimi, etenkin kun sekoitin vähän pakastevadelmia joukkoon. Toiseen väliin oli tarkoitus tehdä mousse rasvattomasta maidosta, hyytelösokerista ja kaakaojauhosta, mutta vaahtoutumisen ja hyytymisen kanssa tuli ongelmia ja tyydyin Flora Vispin ja tumman suklaan sekoitukseen. Flora Vispiä on myös päällä, kostukkeena vadelmaista sekamehua.

Kakkua syötiin tänään sisareni ja äitini sekä tietysti kahden pienen pojan kanssa.

Tammipuu

Tapasimme suvun voimin Anne-tädin luona viime sunnuntaina, ja tein tilaisuuteen kakun. Kakun nimi juontaa esikoisen ihmettelyistä. Hän kuuli puhuttavan tammikuusta ja alkoi siihen tietäväisesti kertoa tammipuusta. Miten loistava aihe tammikuiseen kakkuun, erityisesti kun olemme näkemässä suvun voimin! Tähän sukupuuhun en kirjoitellut nimiä, koska niitä olisi tullut aika paljon ja oksistosta turhan mutkikas. Oli mukava nähdä paikalle päässeitä.


Kakun pohjana on sokerikakku, jonka sokeri on itse asiassa raakaruokosokeria. Sillä olen viime aikoina mielelläni korvannut perinteisen sokerin. Halkaisin siis kakkupohjan jo ennen paistoa siten, että taikinaa vuokaan kaataessani asettelin väleihin leivinpaperipyörylöitä. Tämä kannatti: kakku halkesi tosi nätisti kolmeen osaan, täyttäminen oli helppoa ja koko laitos suhteellisen siistin näköinen jopa paloja leikattaessa. Pohjan kostutin vedellä. Täytteenä oli purkillinen Flora Vispiä, pieni purkillinen maitorahkaa, 1 1/2 rkl liivatejauhetta ja reilun kahden mandariinin mehu jonkin verran kokoon keitettynä, lisänä sitruunamehua ja sitruunatahnaa (lemon curd), joka myös makeutti riittävästi. Kummankin täytekerroksen päälle ripottelin rouhittua Daimia. Päälle levittelin vanilliinikreemiä ja kuorrutukseksi marsipaania, hiukan tummaa suklaata sekä koristerakeita. Reunuksen koristelu syntyi hetken mielijohteesta (päivän luova teko 3.1.2010!): sekoittelin erivärisiä jämämarsipaaneja ja kaulin niistä levyä, ja siinä tulin ajatelleeksi, että voin yhtä hyvin repiä levyn kappaleiksi ja koota siitä - hmm, mielenkiintoisen kehyksen kakulle. Kerrankin olin itse tyytyväinen makuun ja (reissussa rähjääntyneeseen) koristeluunkin.

Joulu. Otantoja keskeltä suurten hankien

Joulunajan hiljaiselo tarjoaa oivan syyn raportoida vuoden päätösjakson antikliimaksit paketoituna yhteen, tiiviihköön blogipostaukseen.

Aloitan katsaukseni jouluun valmistautumisesta. Perinteinen muumitalo oli välttämättömyys. Äitini sanoo valmispiparitaikinasta syntyneitä tuotoksia pahviksi, mutta tähän makua vähättelevään luonnehdintaan eivät yhdy veljeksemme, jotka kilpaa kurottelevat kohti pöydällä komeilevaa pipariviritelmää. Loppiaisena se korkataan, tai näin on aikomus. Vielä on tässä muisteltava vuoden takaista muumitaloa, josta tosin tuli suhteellisen näyttävä mutta joka ei ollut oikeastaan ainakaan sen säntillisemmin koottu kuin tämänvuotinenkaan. Olin silloin väärässä, ei tarvita mitään kultaista koti-insinööriä talon pystytykseen. (Parempi melkein ilman.) Mittaa vain pohjalevylle talon pohjan koon ja liimaa sille ensin kaksi vastakkaista seinää, sitten ne puuttuvat seinät paikoilleen. Kaikki alareunastaan. Katto menee melkein omalla painollaan tai ehkä ei ihan mutta kyllä se kuitenkin siitä. Kuvaa ottaessani olen ilmeisesti nukkunut vielä edellisyön pakkausepisodeja, sommittelusta sen näkee.


Vietimme juhlaviikot poikien kanssa yhdessä ottamatta lukuun muutamaa viikoittaista isituntia ja tapaninpäivää, jolloin pojat kävivät isänsä kanssa mummolassa.

Oleskelimme muutamana päivänä vanhempieni luona. Aatto esimerkiksi sujui siellä (poikien) lahjavuorten uumenissa. Joulupukki kävi nimittäin tervehtimässä sillä aikaa, kun vaari pistäytyi roskiksella. Kävin muuten itsekin viemässä hyljättyjä käärepapereita uusiokäyttöön ja tapasin matkalla joulupukin. Askeleet kävivät tosiaan aika reippahasti, ei ikä kovasti harteita tainnut painaa. Silloin vaarikin oli jo sisällä, joten valitettavasti hän ei nähnyt pukkia lainkaan, paitsi ilmeisesti ennen joulua jossain Prisman edustalla. Kaikenlaiset pukki- ja tonttukiemurtelut keskusteluissa esikoisen kanssa saivat minut suhtautumaan arvellen koko myytin ylläpitämisen tarpeellisuuteen.

Aatoksi ja siitä itse asiassa useammaksi päiväksi eteenpäin tein perinteisen glögikakun, jonka koristelin vihreillä kuulilla jo kotona. Marmeladit luistelivat kiilteen päällä läjäksi kakun toiseen laitaan kuljetuksen aikana, mutta pieni korjailu ja lisää tomusokeria pelastivat tilanteen.


En raportoi nyt kaikkia niitä mukavia asioita, joita jouluna tapahtui, esimerkiksi siskoni ja hänen poikaystävänsä palasivat maailman toiselta puolelta ja oli mahtavaa nähdä tapaninpäivän iltana, mutta samalla toisaalta harmittelen, etten nähnyt tänä jouluna veljeäni ja hänen tyttöystäväänsä. Joulusta aina tuntuu puuttuvan jotain, jos tärkeät ihmiset ovat kaukana.

Mukavaa oli toki viettää aikaa keskenämmekin. Joulupäivänä olimme kotona omissa oloissamme, minä ja pojat. Sain aamulla päähäni tarkistaa, olisiko jossain lapsille passeli joulukirkko, ja sellainen löytyi usean kilometrin ja vajaan parin tunnin päästä. Sain vastauksen pohdintoihin, joita kävimme äitini kanssa aattoiltana. Me nimittäin päivittelimme suomalaisen jouluruoan rasvaisuutta verrattuna monen maan vastaaviin. Jos matka joulukirkoille on aikanaan raskaudessaan ollut rinnastettavissa yhden lapsen työntämiseen kärryissä ja toisen vetämiseen samanaikaisesti pulkassa liian tiukkaan ahdetun aikataulun ja pakkasen kiristäessä hermoja (ja toisaalta tuskanhien tai ihan vain rehkimisen aiheuttaman hien pukatessa päälle) pitkin hyvin hiekoitettuja jalkakäytäviä, joulukilot ovat ennenvanhaan menneet samaa tahtia kuin ovat tulleetkin. Teemaan sopiva kuva aatonaatonaatolta:


Joulumieli konkretisoitui välillä kummallisilla tavoilla. Matkalla lasten joulukirkosta takaisin nyhdin pulkkaa jossain selkäni takana ja tuupin kärryjä edessäni tien vasenta laitaa kävellen. Hiekoitukset tekivät sen, että vasen laita oli se ainoa oikea sikäli kuin eteenpäin halusi päästä. Vastaan tuli nainen, jotenkin tutun näköinen, mutta en tiedä miksi, ja pysähtyi vasta aivan kärryjen eteen. Huolimatta siitä, että oikeanpuoleista kaistaa oli vapaana vaikka kuinka, olimme objekti, joka kuului kiertää liikennesääntöjä noudattaen juuri sieltä oikealta. "Oikeanpuolimmainen liikenne", vastaantulija sanoi tuikeasti. Tukahdutin halun vastata: "Miten niin -mmainen? Siis kaikkein eniten oikealla oleva vai mitä." Sen sijaan nöyristelin: "Meillä on pulkka. Olen pahoillani, mutta se ei oikein liiku tuolla." Naisen "o-ho!" sai päättelemään, että periaatteessa olisi asianmukaista kantaa pulkka ja pistää lapsi liikkumaan itse, ellei pysty noudattamaan liikennesääntöjä. Joulu lienee pahimmillaan vuoden stressaavinta aikaa.

Hyppään uuteen vuoteen, jota vietimme ystäväperheen kanssa meillä. Ystävä toi juustokakun, joka oli sekä päältä kaunis että sisältä herkullinen. Minä tein täytekakun, joka oli lähinnä päältä kaunis. Joka tapauksessa tuli mielestäni poikkeuksellisen siisti minun tekemäkseni. Sisus ei ollut edes niin siisti kuin herkullinen, mutta sepä ei ulospäin näykään.


Päätän rapottini poukkoamalla uudenvuodenlupaukseeni. Jos tämä taas on sellaisia asioita, joita ei saisi muille paljastaa, olkoon. Oikeastaan lupaukseni on kaksiosainen. Ensinnäkin aion ihan pian kartoittaa unelmani uudestaan ja miettiä erityisesti erään tietyn projektin edistämistä. Toisekseen kirjaan ylös yhden luovan teon joka päivältä. Tämän pitäisi lohduttaa niinä hetkinä, kun tuntuu, etten ole saanut mitään aikaiseksi. En mitenkään välttämättä kirjaa niitä ylös tänne blogiin vaan johonkin vihkoon. Ensimmäinen tulee kuitenkin tässä. Keksin (tuskin ensimmäisenä ihmisenä maailmassa) halkaista kakkupohjan jo ennen paistamista: leikkasin kaksi pohjan kokoista pyörylää leivinpaperista, kaadoin ja tasoittelin kolmanneksen taikinasta vuokaan, sitten levitin paperin taikinan päälle, lisäsin taas kolmanneksen taikinaa ja sitten samalla tavoin paperia päälle ennen loppuja taikinoita. Toimii!

Jouluinen lace-kakku

Osallistuin itsenäisyyspäivänä ystäväni järjestämiin joulukorttiaskarteluihin. Tulosta syntyi enemmän vyötärönseudulle kuin postitettavaksi - oli nimittäin mitä herkullisimmat tarjoilut! Osallistujat olivat tuoneet monenmoista hyvää, ja emäntä oli muutenkin laittanut pöydän koreaksi. Vein mukanani perinteisen jouluhyytelökakun, johon olin vähän lisäillyt omiani. Oli kyllä ainakin omaan makuuni (kerrankin).


Seuraavassa ohjeet lyhyesti:

* pohjana Paraisten piparireseptillä (paitsi käyttäen gluteenitonta jauhoseosta) leivottu helposti mureneva levy, jonka murskasin ja sekoitin pieneen määrään margariinia ja painelin vuokaan

* keskiosassa yksi Flora Vispi vaahtona, desi glögitiivistettä, silputtuja rusinoita, olisiko ollut pari teelusikallista jotain joulumausteita (muistaakseni pomeranssinkuorta ja kanelia) ja 2/3 paketillista kevyttä Viola-tuorejuustoa ja homman kokoamassa neljä liivatelehteä

* kiilteenä kolme desiä glögitiivistettä, yksi desi vettä ja alkuun kaksi liivatelehteä - ja kun ei hyytynyt, kaadoin päällisen takaisin kulhoon, vähensin vähän määrää ja lisäsin kaksi liivatelehteä lisää, niin johan hyytyi ja

* koristeena järeän tummaa (81-prosenttista) suklaata, joka sulatettu pakastepussista - kulma auki vain ja siitä kierrellen kakkumaailmassa lace-nimellä tunnettua kiemuraa.

---

Vielä loppuhuomautus: tästä lähin teen palveluksen kakuilleni ja etsin mistä tahansa riittävän ison valkoisen paperin kuvausalustaksi likaisen maton tai pöydänkulman sijaan. Jos syön sanani, lupaan kiinni jäädessäni omakätisesti leipoa kakun sille, joka lipsahduksista huomauttaa. Ei päde mahdollisiin ennen tätä oivallusta otettuihin kuviin, jotka saattavat muun sanottavan uupuessa tulla vielä julkaistuiksi.

Kakkua neljävuotiaalle

Esikoinen otti ja täytti neljä, miettii haikeana äiti, joka vielä muistaa neljän vuoden takaisen haravointivillityksen. Kova oli kiire silloin päästä eroon pallomaisesta olemuksestaan, mutta nyt tuntuu siltä, että totta se mitä sanotaan: kovin nopeasti se vauva- ja pikkulapsiaika jää taakse.

Antto sai itse ideoida kakut. Sukulaisten kanssa syötiin puuta, jossa on maja. Sokerikakun täytteenä oli Pätkis-moussea. Antto askarteli itse sinisen etanan puun oksistoon.



Kaverikekkereille (toisille sellaisille, juhlimme aika moneen otteeseen) Antto toivoi Kunkku-kakkua. Kiireessä en nyt ruvennut miettimään, mistä saisin vakuuttavan takasiivekkeen tms. autoon, jos tekisin itse kakusta auton muotoisen. Siksipä helppo ratkaisu: marsipaaniin vain Kunkku-auton kuva, joka on toteutettu erivärisillä marsipaaneilla. Tämän kakun täytteenä oli stracciatella- ja vadelmamoussea.

Laiskuri lappaa kakkua

Kuhnaileva päivittelijä kompensoi uutteruutensa puutetta lisäilemällä kuvia ajat sitten syödyistä kakuista.

Ensimmäinen yksilö on toteutettu Halvan Rempan esikoisen toivomusta mukaillen. Mukaillen siksi, että ihan varma en ollut etukäteen saamastani "speksistä", joka oli jotain siihen suuntaan kuin "prinsessarallipoliisi". Kakussa jättikokoiset prinsessat katselevat, kuinka poliisiauto ajaa takaa ralliautoa - tai sitten normaalikokoiset prinsessat ihmettelevät miniatyyriautoja. Kävi jokin harmittava takaisku, jonka vuoksi en päässyt viemään kakkua itse synttäreille, mutta juhlistimme tyttöjä hieman myöhemmin meillä. (Onneksi kukaan ei huomaa lautasen suttuja!)


Nallekakun pohja on valmistettu nallekakkumuotilla - yritykseni käyttää pohjassa täysruokosokeria ei ollut kovin onnistunut. Tämä oli tarjolla muistaakseni silloin, kun kaverit kävivät onnittelemassa Aaronia.


Juhlin äitienpäivää oman äitini kanssa - toki myös lasteni, sisarusteni ja isäni. Vein mummolaan mukaan juustokakkua, jossa Maraboun minttukrokanttisuklaata mausteena täytteessä.

Pikkujoulukakkua

Aikaisemmin perutut pikkujoulut ovat huomenna, ja kakkua meinaan viedä edelleen. Peruttuihin juhliin ehdin jo tehdä edellä esitetyn enkelikakun, mutta samanlaista en jaksanut tehdä, vaikka koristeluidea on hyvin pitkälti sama tässä kuin edellisessä. Tämän kakku esittää (joulu)lahjaa, jonka sisälle on paketoitu rakkautta - päälle satoi tosin vähän liikaa "lunta" (tomusokeria siis), joka vähän vaikeuttaa sisuksen hahmottamista. No, ehkäpä kakku vettyy kivasti huomisiltaan mennessä ja "lumikin" sulaa. Tein kakun jo tänään, koska huomenna en ehdi.

Kakun pinnalla on siis marsipaania, tällä kertaa varmasti gluteenitonta. Pohjana on kaakaolla maustettu gluteeniton sokerikakku, kostukkeena jotain niinkin eksoottista kuin Jaffaa, täytteenä ja marsipaanin alla yksinkertaisesti Blå Bandin jauheesta valmistettua suklaamoussea.

Piparinen muumitalo

Päivänä muutamana viime viikolla otimme ystäväni Petran kanssa asiaksemme paistaa osat muumipiparitaloon, johon meillä on muotit. Minun aikani meni enemmänkin lasten kanssa touhottamiseen ja säätämiseen, joten Petra oli se varsinainen paistaja. Sain kuitenkin koristeltua osat, ja tänä iltana kultainen Janneni liimasi ne yhteen. Muumihahmoja en tehnyt minä vaan LU, idean nappasin netistä jostain. Ehkä jossain vaiheessa saan aikaiseksi marsipaanihahmot tilalle. Meillä on muumipiparimuotteja, mutta mielestäni ne ovat aika isoja. Toki on ihan hauskaa, että hahmot eivät ole mittakaavassa, mutta nyt halusin sittenkin mieluummin pieniä muumeja.

Enkeleitä pikkujouluihin

Tein kakkua erään kaveriporukan pikkujouluihin, mutta emäntä olikin sairastunut. Eipä hätää, Janne lupasi kyllä, että työkaverit nauttisivat mieluusti kakkua kahvipöydässä. Kivaa toisaalta tarjota vähän piristystä insinöörien päivään (olettaen että tuli kelvollista).

Olen ihaillut Virpin leipomusblogista löytyvää kakkua, jossa on samantyyppinen aukeama tai miksi sitä nyt kutsuisi kuin enkelikakussani. Halusin tässä kokeilla samaa ideaa sekä testata saamiani enkelipiparimuotteja. Olin visuaalisesti aika tyytyväinen lopputulokseen, joka on mielestäni jouluinen: sekä keveä että harras (sopiva siihen piiriin, jonka kanssa olimme tapaamassa, mutta en nyt sitten tiedä, kuinka harrasta meininkiä miehen työpaikalla on).

Kakkupohja on gluteeniton sokerikakku, joka on kostutettu Ekströmsin mansikkaisella sekamehulla. Täytteenä on Flora Vispiä, lasten mustikkasosetta, tomusokeria ja Viola-tuorejuustoa, liivatetta hyydyttämässä (on se muuten kumma, mutta Prisman valikoimissa ei tosiaan ole liivatejauhetta, kysyin erikseen). Pursotukset, joita en taida oppia ikinä tekemään kunnolla, on tehty samasta seoksesta, tosin ennen soseen ja liivatteen lisäämistä. Päällä on tietenkin marsipaania.

Myöhäistä juhlintaa, kalaista kakkua

Ei ole vielä joulukuussakaan liian myöhäistä juhlia Anton lokakuisia synttäreitä, etenkään näin kun meidän kotonamme riehuneet taudit tärväsivät aikaisemmin monta mahdollisuutta tavata Aaronin kummien ja heidän tyttöjensä kanssa. Nyt saatiin onneksi kuitenkin kaverit paikalle, ja tilaisuuden kunniaksi tein tällaisen kakun. Kalan näköistä kakkua on jo kauan tehnyt mieli askarrella, joten ideoita oli, mutta kiireessä tuli pikakala. Toisenlaisia fisuja sitten myöhemmin joskus. Harmitti, kun pursotusta helpottavia välineitä löytyi vasta hetkeä liian myöhään, nyt truuttasin metallihirviöllä, joka ilmeisesti on hyvinkin toimiva pursotin, jos sitä osaa käyttää. Se, että minä en osaa, näkyy valitettavasti lopputuloksesta. Aika tyrskyinen tursoke siinä kalan ympärillä mutta ehkä (ja vain ehkä) parempi näin kuin ilman.

Pohjana oli alunperin pyöreä muistaakseni kolmen kananmunan sokerikakku, välissä Flora Vispiä, maitorahkaa, liivatetta, raastettua pakastemansikkaa (syöntihetkellä jo sulanut), vanilliinisokeria ja hedelmäsokeria. Päällä ja pursotuksessa Flora Vispiä, rahkaa, hedelmäsokeria ja sinistä elintarvikeväriä. Kuorrutuksena tietysti marsipaania, valmiiksi keväänvihreää. Olen painellut suomukuvion pintaan lusikalla kuorrutuksen ollessa jo kakun päällä ja pyyhkinyt sen jälkeen pintaa hiukan siniseen nesteväriin kostutetulla talouspaperilla.

P.S. Kiitokset vielä vieraillemme visiitistä ja ihanista lahjoista! Sain mitä suloisimmassa rasiassa jouluaskartelutarvikkeita, Antto puolestaan tussit, jotka varmasti päätyvät käyttöön heti huomenna (toivottavasti paperille, mutta tähän asti piirustelut ovat voittopuoleisesti pysyneet luvallisilla alueilla), ja Aaronkin hienon, vihreän helistimen. Lisäksi saimme kotiin kuljetettuna vieraidemme liikkeestä Pienestä Patinasta upean naulakon ja puutuolin hyvin edullisesti.

Ei niin autenttiset autot uunipellillä

Kiire saatiin taas aikaiseksi, kun Anton siirtosynttäreitä järjesteltiin. Niin paljon kuin olen mielessäni hymähdellytkin siihen suuntaan toteutetuille Autot-aiheisille kakuille, nyt on pakko myöntää, etten itse kyllä päässyt tällä kertaa viitteellistä eksaktimmalle näköisyystasolle. Kiireessä koristelu jäi aika viime tinkaan ja siksi oli lopulta hyvin yksinkertainen. Ihan hyvää kyllä oli, olkoonkin että kakku maistui paremmalta seuraavana päivänä, kun se oli uudelleen jämäköitynyt. Huoneenlämmössä kerman kanssa pelleily ei siis ollut taaskaan kaikkein kannattavin ratkaisu.

Kakkuun yritin ikuistaa Autot-elokuvasta kolme hahmoa: Luigin, Sallyn ja Salaman. Aika littania tuli, olisi varmaan vain pitänyt olla enemmän ja tuhdimpaa moussea tai vielä useampia pohjalevyjä. Nyt niitä oli kolme, Heidin leipomia ja erinomaisia (kiitos!). Sallyn pohja oli ns. tumma sokerikakkupohja eli kaakaolla maustettu, muut tavallisia. Täytteenä Sallyssa oli taloussuklaasta, Pätkis-rouheesta ja Flora Vispi -vaahdosta sekoitettu mousse, Luigissa taas liivatteella hyydytetty (= hyytyi seuraavaksi päiväksi) banaanivaahto jossa vähän Philadelphia-tuorejuustoa ja Salamassa mansikkavaahto. Kaikessa siis mukana sitä klassikkoa, Flora Vispiä, jota myös marsipaanin alla.


Kuva vielä koko kattauksesta. Antto ainakin taisi olla ihan tyytyväinen kakkuun, vaikkakin lahjat ja etenkin kaverit veivät aika ison osan huomiosta niin kuin kuuluukin.

Viitteellinen herra Hakkarainen lähes terveyskakussa

Anton kummit kävivät tänään poikansa kanssa juhlistamassa kolmevuotiastamme, ja tein tilaisuutta silmällä pitäen eli kiireessä tuntia ennen vieraiden tuloa kakun niistä aineksista, jotka käsiini osuivat. Ihan kelpo silti tuli.

Ensinnäkin iso kiitos Heidille, joka jo ehti ihmetellä vastentahtoisuuttani sokerikakkupohjan tekemistä kohtaan. Lähempi keskustelu aiheesta paljasti, että sen pitkäpiimäisen vaiheen eli kananmuna-sokerivaahdon vatkauksen saa sujumaan peräti ripeästi, kun käyttää huoneenlämpöisiä kananmunia. Siis ikinä en ollut moista kuullut, mutta näköjään homma toimii.

Sokerikakkupohjan täytteenä tässä oli jääkaapista löytynyttä mansikkarahkaa sekä puoli purkillista lasten sosetta, mansikka-omena-vadelmasose taisi olla kyseessä. Kostukkeena oli mansikkainen sekamehu ja marsipaanin ja banaanisiivujen alla lisää mansikkarahkaa. Marsipaanin kaulitsin vain ripeästi peilikuvalevyksi tuorekelmulla vuoratulla muovialustalla ja yritin suunnata varastoista löytyneet värit suunnilleen oikeisiin kohtiin. Sitten kippasin levyn kakun päälle ja täydensin sinnepäin-Hakkaraista muutamilla violetista marsipaanista rullatuilla nauhoilla. Vielä banaanit sivuihin kerman sijaan, siis terveysruokaa, ja valmista oli.

Porkkanan näköistä porkkanaa ja punaista paloautoa

Vietimme tänään perhepiirissä Anton kolmevuotissynttäreitä. Juhlat vietettiin siitä huolimatta, että Antolle nousi viime yönä kunnon kuume ja poika oli väsynyt ja kipeän oloinen. Hän nukkuikin aika ison osan kemuista ja ihmetteli monen tunnin päästä herättyään, mihin vieraat menivät. Vielä myöhemmin hän oksensi sohvalle, jolloin siirsimme mukisematta huomisen lastenkekkerit odottamaan seuraavaa, toivottavasti terveempää sunnuntaita.

Anton toivomukset kakun suhteen olivat muuttuneet tavantakaa viime aikoina, mutta toteutin niistä tiuhimmin toistuneen sekä viimeisimmän. Toinen kakuista oli siis porkkanan näköinen porkkanakakku ja toinen Puna-niminen paloauto Autot-elokuvasta. Porkkanakakun tein jo vähän aiemmin ja kuorrutin juuri vieraiden saapuessa. Kostutinkin sitä, mutta kyllä se silti vähän kuivaa oli. Samoin Puna-kakkua vaivasi lievä kuivuus kostutuksesta huolimatta. Tuhti suklaamoussetäyte oli kyllä mielestäni onnistunutta ja pysyi hyvin ryhdissä.

Porkkanan näköinen porkkanakakku. Ohje on kotoa löytyvästä Joka kokin keittokirjasta ja sisälsi porkkanaraasteen lisäksi ainakin sokeria, fariinisokeria, ruokaöljyä, kananmunaa, leivinjauhetta ja soodaa, saksanpähkinää ja vehnäjauhoa. Kuorrutuksessa on runsaasti karamelliväriä ja joukossa vähän Philadelphia-tuorejuustoa, tomusokeria ja sitruunamehua. Tein vielä vähän vihneitä marsipaanista.

Kuumetta sammuttamaan. Yksinkertaistin hiukan, mutta kyllä sen silti tunnistaa: Puna-paloautohan se siinä. (Vasemmalla siis malli, Anton lelu.) Kuorrutus on marsipaania, renkaissa kappaleet Domino-kekseistä.

Tässä vähän kakun sisustaa. Sokerikakkupohja on täytetty suklaamoussella, joka on valmistettu taloussuklaasta ja Flora Vispistä. Taisin laittaa joukkoon vähän vaniljasokeriakin, ja niin, Maltesers-karkkeja murskattuna. Aika tuhtia siis oli. Marsipaanin alla on vielä silaus vatkattua Flora Vispiä. Päädyssä, joka oli muodoltaan liian vaikea mallin mukaiseen toteutukseen, luki yksinkertaisesti Antto 3.

Pipit veljekset. Nuhanokka Aaron ja kuumeinen (myöhemmin myös vatsatautinen) päivänsankari Antto pääsivät yhteiskuvaan aamupäivällä loikoillessaan pipipesässään.

Syötävä nukkekoti tai jotain sellaista

Tapasimme Hyvinkään ja Riihimäen nukkekotiharrastajaporukan kanssa viime perjantaina, jolloin teimme minikokoisia pahvilaatikoita Terhin opastuksella. Laatikoista otan kuvan, kunhan saan pokkarin muistikortin tyhjennettyä, ja sitten kerron lisää siitä projektista ja tapaamisestamme. Janne sen sijaan räppäsi kuvan tilaisuutta varten väsätystä kakusta, jossa sokerikakkupohja, täytteenä sitruunatahna ja Flora Vispillä jatkettu mango-passionmousse sekä päällä marsipaania. Muottina toimi näppärästi muumitalomuotti. Risoi, kun en osannut käyttää valmista sokerikuorrutetta tuon paremmin, mutta tuossapa opin ja seuraavan kerran ikkunat nätimmin sitten.

Maku ratkaisee

Olen ollut pienellä blogitauolla pitkän viikonlopun matkailuautoreissun vuoksi. Reissusta kerron myöhemmin, mutta pitipähän tässä käydä summaamassa kakkukyselyn vastaukset. Ellei vaalivilpillisiä vastaajia ollut, mielipiteensä on ilmaissut kuusi henkilöä, joiden mielipide kakun tärkeimmästä ominaisuudesta on yhtäpitävä: hyvä kakku maistuu hyvältä. Tämä ei mielestäni suinkaan ole itsestäänselvyys, vaan yhtä hyvin joku voisi pitää täytekakkua pakollisena juhlapöydän koristuksena, jonka täytyy näyttää kakulta, olkoon sisältä mitä vain - tosin näin ehkä ajattelisi lähinnä henkilö, joka ei itse leivonnaisia syö.

Omasta kannastani en ole ihan varma: toisaalta pidän makua olennaisena, mutta sitten taas pöytään on mukava saada jokin erikoisuuskin, esimerkiksi se poikkeavan näköinen, olkoonkin sitten vaikka myös "poikkeavan" makuinen täytekakku. Jos kakun kummallinen ulkomuoto on sen ainoa valtti, on toki paikallaan olla jotain hyvänkin makuista käden ulottuvilla, jotta ei tee mieli tehdä ns. brittiläisiä, viskata tuotosta tekijän naamatauluun. En tosin muista, milloin jos koskaan olisin viimeksi maistanut kakkua, joka tällaiseen antaisi aihetta, ellei ehkä sitten jokin oma paakelsini sellaisia tuntemuksia ole herättänyt. Kerran ainakin kuorrutin täytekakun suklaalla, johon en lisännyt mitään notkistavaa kuten kermaa. Vieraat naureskelevat yhä edelleen louhintakelpoiselle päälliselleni. Onneksi en saanut kakkua naamaani, sillä se olisi ollut aika tälli.

Kakkuvahinko ja kutakuinkin täydellinen piirakka

Tein vieraille kiireessä juustokakkua kaapista löytyneistä aineksista. Kommellusta oli, mutta loppujen lopuksi tulos oli yllättävän ok. Käytin pohjaan American Crunch -mysliä, joka muistutti maultaan ja rakenteeltaan murskattuja keksejä, muutamia karnevaalikeksejä vai mitä lie sekä margariinia. Ainesten puutteessa kokosin täytteen mansikkasoseesta, Flora Vispistä, pienestä määrästä maustamatonta Viola-tuorejuustoa, mustikkajogurtista, sokerista ja liivatteesta. Ideana oli odottaa, että täyte hyytyisi, ennen kuin lisäisin päälle jostain etnisestä ruokakaupasta hankittua mansikkahyytelöä (jauhe, johon lisättiin vesi), mutta olin malttamaton ja hyytelölitku upposi kakkuun. Kakkua leikatessamme paljastui, että hyytelö oli tehnyt kakun sisälle hauskan yllätyskerroksen. Ei toisaalta hullumpi näinkään!


Sitten kuuluisan sieniretkemme jälkeen pistimme Jannen kanssa saalista lihoiksi ja teimme yhdessä sienipiirakan. Minä tein pohjan, Janne oikeastaan kaiken muun. Lopputulos näytti niin täydelliseltä peruspiirakalta, että siitä oli otettava kuva. Maussakaan ei ollut mitään vikaa.

Kameli 1001 yön kakussa

Meillä oli lauantai-iltana naamiaiset, joihin saapui paljon pikkuväkeä vanhempineen sekä joitakin muita uskaliaita. Toki alun perin olemme järjestäneet naamiaisia nimenomaan ikäisillemme nuorille aikuisille (no, kohta voi ikävä kyllä tuon attribuutin tuosta pudottaakin), mutta näin seuraavan sukupolven ilmaannuttua tämä juhlakin on muuttanut luonnettaan enemmän tuohon lapsenmieliseen suuntaan. Kännäjäisiä ei tietääkseni enää odota edes kukaan aiempina vuosina mukana ollut, ja onhan läträys kyllä aina jäänyt hyvin vähiin. Juhlat menivät hienosti jo siinäkin mielessä, että harmaiden ja puoliharmaiden päivien välissä paistoi aurinko juuri tuon lauantain ajan eikä muutenkaan ollut järin koleaa. Siinä illan vanhetessa esikoisemme onnistui tosin väsymystä riehuessaan saamaan kunnon haavan korvaansa, mutta se liimattiin terveyskeskuksessa kuntoon ripeästi ilman sen kummempia häppeninkejä. Myönnettäköön kuitenkin, että äiti oli hetken aikaa vähän säikähtynyt.

Tämän vuoden teemana oli 1001 yötä. Vierailla oli yllään mm. kaikenlaista teemaan istuvaa, oli palmua ja taikamattoa, ja Janne herätti pienessä vieraassa harmitusta kokeilemalla palatsinarrin naamaria kasvoilleen. Oli sitten lopulta ilman. Kakkua oli monenlaista, oli juustokakkua ja mokkapalaa, joista kiitos ystävilleni Heidille ja J. Momille, ja itse olin tehnyt täytekakkua, tietysti teeman mukaista. Pohjana oli gluteenittomasta jauhosta tehty sokerikakku ja täytteenä aivan yksinkertaisesti kiireessä kaupan mango-passionmousse. Kostukkeena oli jälleen Ekströmsin mansikkainen sekamehu, jota meillä yleensäkin on kaapissa käden ulottuvilla. Päällä oli Flora Vispiä (kamala pursotus) ja marsipaania. Kuorrutus oli tehty niin paljon aiemmin, että se oli kovettunut liikaa, ja ajan puutteessa se pääsi kakun päälle niin lähellä tarjoiluvaihetta, että rapeaa oli ja kuori lohkeili mukavasti jo kakulle aseteltaessa. Kermatkin oli aika hankala saada nätisti sivuille, kun reuna oli sellainen lippa.


Eipä taida järjenjuoksu olla niitä vahvimpia alueitani nyt. Oli tarkoitus tehdä gluteeniton ja laktoositon tai ainakin vähälaktoosinen kakku. Meinasin heittää vehnäjauhot mukaan jo siinä vaiheessa, kun piti lisätä jauhoja kananmunavaahtoon. Huomasin onneksi mokan ajoissa, mutta enpä huomannut käyttää gluteenitonta korppujauhoa. Laktoosittomuus karisi siinä, kun tein täytteeseen tulevan moussen mitään ajattelematta tavalliseen rasvattomaan maitoon. Vähälaktoosinen, gluteeniton kakku tuli sitten erikseen.


Jos joku ihmettelee, miksi tähän kirjoitukseen ilmeistyi kuvia ennen edellistä, syy on se, että nämä on otettu eri kameralla ja sain ne tähän Jannen suopeasti lähettämänä = helposti. Seli, seli.

60 vuotta Himalajalla

Tänään vietettiin Anne-tätini 60-vuotisjuhlia - kiitos vielä ihanista bileistä ja onnea kovasti tädille koko perheen puolesta! Vein juhliin tämän kakun. Anne on toiminut "kummitätinä" eräälle pienelle järjestölle, jonka apu kohdistuu Nepaliin, ja niinpä hän toivoi mahdollisten lahjarahojen ohjautuvan tälle järjestölle. Juhlissa oli nepalilainen kokki, joka valmisti herkullista ja tulisesti maustettua ruokaa. Kun siis teema oli näin selvä, oli luontevaa laittaa kakkukin sen mukaisesti. Ideoita tuli sukulaisiltakin, ja niistä kokosin tämän Himalajaa symboloivan tuotoksen.



Kakun sisältö oli mielestäni tällä kertaa aika hyvin onnistunut, ja kyllä se näytti muillekin kelpaavan. Sokerikakkupohjaa oli ties kuinka monta kerrosta, väleissä Flora Vispiä, maitorahkaa, mansikkaa, tomusokeria ja liivatetta. Kostukkeena oli Ekströmin mansikkainen jälleen kerran. Siis aika raikas perustäyte. Kakku oli kylläkin muotonsa puolesta hankala leikattava, mutta tinkimällä tyylistä sai syötävää lautaselle.

Kiitos Virpille ja Tiinalle vuoren muotoiluun liittyvistä vinkeistä!

Viemisiä

Ystäväni oli tehnyt sukujuhlia varten ison kasan kakkukoristeita, ja siitäpä keksin mielestäni loistavan ajatuksen. Olimme menossa iltasella kylään erääseen perheeseen eikä meillä ollut mitään tuomisia varalla, ei nyt toki ollut mitenkään välttämätöntäkään, mutta kiva on viedä jotain, jos vain jotain tulee vastaan. Askartelin siis kakkukukkia marsipaanista ja suljin ne pieneen rasiaan. Olin samalle perheelle tehnyt ristiäiskakkua aiemmin, joten arvelin, että kakku noin periaatteessa kuuluisi ruokavalioon, samoin kuin marsipaani. Äitini tosin oli sitä mieltä, ettei tekisi mitään sellaisella tuomisella, mutta itse olin tyytyväinen, sillä seuraavana päivänä sain perheen äidiltä viestin, jossa kerrottiin koristeiden päässeen heti käyttöön, siskontytön 1-vuotiskakkuun.

Koristeita kuljettaessani muistan sitten seuraavan kerran, että laatikko pidetään koko ajan samassa asennossa. Nyt jouduimme vähän oikomaan kukkasia perille päästyämme.