lauantai 21. maaliskuuta 2009

Metropolitain

Ah ihana Pariisi! Metrossakin on niin tunnelmallista, joskin ilma on tunkkainen, raiteilla juoksee rottia ja torakoita ja joutuessaan vaihtamaan Châtelet'n asemalla saa enemmän kuin päivittäisen annoksen niin liikuntaa kuin liukuhihnoja ja vieraita naamojakin. Joka tapauksessa Art Nouveau -tyyliset metrokyltit ovat ylettömän nostalgisia. Näin valmistetaan oma Metropolitain-kyltti vaikkapa keittiön seinälle, kuten meillä:

1. Etsitään kyltin kuva Googlen kuvahaulla. Löysin kuvan, jossa kyltti näkyi tummaa yötaivasta vasten, siitä oli helppo photoshopata tausta valkoiseksi - mikä ei ehkä edes olisi ollut tarpeen. Jouduin suurentamaan kuvaa, mikä johti sarjaan erilaisia kuvankäsittelyllisiä toimia - mitä parempi ja suurempi kuva, sitä vähemmän tietysti puljaamista.
2. Printataan kyltin kuva. Koska värit eivät ainakaan minulla suostuneet tulostumaan ihan niin kylläisinä kuin olisin halunnut, elävöitin niitä vielä Anton puuväreillä: keltaista taustaan ja mustaa kirjaimiin.
3. Liimataan paperi tukevalle pahville ja sitten leikataan ääriviivoja myöten. En löytänyt kunnon työkalua, joten seuraava vaihe, reunojen hiominen, vei tovin.
5. Kun reunat on hiottu tasaisiksi ja mielellään pyöreiksi, ne maalataan ruskean ja mustan sekoituksella. Käytin akryylivärejä, varmasti esim. peitevärikin käy.
6. Lopuksi vielä lakataan. Lakka sai paperin vetäytymään rutuille, mutta kuivumisen jälkeen tulos oli jälleen ihan kelvollinen. Olen muuten kuvasta huolimatta oikeakätinen, kunhan havainnollistin tilannetta.
Valmis! Tai vielä ehkä vähän kostea, paras odotella hetki. Sitten ei muuta kuin seinälle kaksipuolisella teipillä, sinitarralla ei taida pysyä vaikka melko kepoinen onkin. Kuvassa kummittelee myös printtauskokeilu.

Koti väreissä

Joskus tuntuu siltä, että koti on kunnon koti vasta silloin, kun sen värit tuntuvat hyvältä ja lämmittävät. Olen jonkin verran turhankin tarkka siitä, mitä sävyjä ympärilläni katselen. Nämä tuntuivat olohuoneeseen hyvältä: keltainen sametti, josta tein irtopäälliset kahteen vanhaan nojatuoliin, Anttilasta neljä euroa metri, sekä syvän punainen verho, jonka väri syntyi summamutikalla.

Minulla on metritolkulla valkoista Ikean kangasta, josta värjäsin yhden verhopituuden ensin talonpoikaissinisellä - ei sopinut ollenkaan - ja sitten kirkkaanpunaisella. Etsin oikeastaan pohjaväriä, koska tarkoituksenani oli maalata kankaalle suomukuviota. Väri olisi saanut olla jotain harmaanviolettia. Punaisen värin jälkeen olin kuitenkin niin tyytyväinen aikaansaannokseeni, että annoin sen olla sellaisenaan.


Kummallista, miten jotain tiettyä väriä alkaa ajoittain ilmestyä näköpiiriin aiempaa enemmän. Viime aikoina varsinainen voimavärini on ollut kirkas punainen, mutta pesää teen lämpimällä keltaisella. Se alkoi varmaankin keltaisesta talvitakistani, mutta sitten samaa keltaista on alkanut pyöriä joka paikassa: kaulaliinassa, pipossa ja nyt myös neuletöissäni, tässäkin, joka loikoilee keltaisen nojatuolin kulmalla. Ostin kirpputorilta 100-prosenttista villalankaa, josta neuloin puoliksi Suuren Käsityölehden ohjeen mukaan, puoliksi Lindexillä näkemäni takin mukaan alakuvan lukunutun. Nyt olen neulomassa samasta langasta toista villapaitaa, jollaisen pitkähihaiseen versioon ohje löytyy täältä ja inspiroivia kuvia täältä.

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Kurkistus kyökkiin


No mutta mitäs kummaa kappale lohta tekee kalaa syömättömän Säätäjä-Sallan upouudella pannulla (johon vanha kansi on tietenkin liian pieni)?

Alkoi huolestuttaa poikien kalan saannin turvaaminen, joten ostin kotiin köntän kalaa ja sitten ihmettelin, miten sitä laitetaan. Kummallinen niljakas evä mukana. Piti ihan vanhemmille soittaa ja kysyä, voiko kalan paistaa pannulla. Kyllä kuulemma. Siinä se aikansa kypsyi, ja jotenkin sain jälkeenpäin nahankin irrotettua.

Kyllä sitä pojat ainakin maistamaan suostuivat. Suurin osa meni pakastimeen, osa jääkaappiin.

Ilmeni, ettei pyöreä bukleematto ruokapöydän alla ole ihanteellinen valinta lapsiperheeseen, joten tässä vielä uudet Anttilan matot, nekin jo ruoan täplittämät. Huomattakoon, että Aaron sai kummeiltaan turvavyön pöydässä vaan ei pöydällä pysyäkseen, nuo mustat köydet tuossa syöttötuolissa.

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Pian palaamme jällehen

Kirjoittelen taas pitkän tauon jälkeen. Mielialat vaihtelevat, ja kaikenlaisten askareiden vaatiessa huomiota blogeilu on ollut jäissä. Tarkoitus on kuitenkin aloittaa ahkera päivittely pikapuoliin. Tässä välissä muutamia hetkiä uuden kotimme elämästä.

Tässä esiteltävänä peilinkehys, jonka toin Orimattilan tontilta, muutama viikko sitten myymältämme lapsuuteni kesäpaikalta. Kehyksellä ei ole kovinkaan suurta muistoarvoa, koska olemme aika vähän viettäneet aikaa sen sisältäneessä saunamökissä, joka ei ollut ikinä varmaan parhaita päiviään nähnytkään. Meni aikaa, ennen kuin kummallinen haju haihtui kehyksestä.

Kehys päätyi eteiseen vanhennettuna eli jotenkin maalaisromanttisesti maalattuna. Ehkä vielä etsin jostain korkki- tms. levyn tuohon Sauno oikein -tekstin päälle, jotta siihen on helpompi kiinnittää muistilappuja ja muuta tärkeää.



Äitini on viettänyt meillä eläkepäiviä muutamaan otteeseen ja järjestellyt sekä lapsia että tavaroita. Tässä pojat maalaamassa kermaviilillä ja karamellivärillä. Saatiin aikaiseksi hienot maalaukset (kuvat toivottavasti tulossa myöhemmin) ja pyykkiä.


Aaron kävi kylvyssä höyryttelemässä, ja toki isoveikkakin on saanut vannassa polskia. Isäni antoi tämän vauvanammeen, joka on ollut aika näppärä muodoltaan. Siinä kulkevat jopa saunakamat saunaan.


Antto lastaa tässä taikataikinaa autojensa kyytiin.

Itse innostuin muovailemaan taikataikinasta pääsiäiskoristeita, jotka odottavat tässä lakkausta.


Aaron mannekeeraa tässä koon 74 takkia, jonka ompelin putiikkiani varten. Hiharesorit puuttuvat vielä.