tiistai 16. joulukuuta 2008

Keltainen huopahattu

Lopultakin saan päivitettyä tänne kuvan huopahatusta, jonka tein itselleni tässä viikko tai pari sitten. Neuloin hatun Huopanen-langasta ja huovutin käsin. Sen jälkeen käytin hattua pari kertaa ja totesin sen liian isoksi. Kun vielä kulmatkin kurottuivat liian pitkiksi sarviksi, kastelin myssykän uudelleen ja jatkoin vanutusta. Nyt on sopiva. Tosin toivoisin sarvien olevan vieläkin pienemmät, mutta olkoot nyt tuollaiset, kun ei taito parempaan riitä. Lämpimältä ja istuvalta vaikuttaa. Jos joku ei tiedä, monet huovuttavat Huopanen-lankaisen neuleen pesukoneessa, mutta silloin se kutistuu todella paljon ja uskoakseni vähän hallitsemattomasti, joten ajattelin nyt olla ottamatta sitä riskiä. Sekin vaikutti, etten raaskinut ostaa kahta kerää kyseistä lankaa enkä siten tehnyt piposta alun alkaen kovin isoa.


Oho, takin nappi jäi auki! Kuvan otti Janne, kuten on ottanut monet muutkin blogini kuvat, unohtuu vain usein mainita.

1 kommentti:

Bluesea kirjoitti...

Hitsi, kun on söpö päähine ja niin käy yksiin keltaisen takkisi kanssa.

Tuo Huopanen-lanka on minulta vielä kokeilematta, mutta kunhan pääsen vanhoista lankakasoista eroon, pitää testata sitä ehdottomasti.