sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Talvitervehdys äidiltä ja pojalta


Nyt on se ihana vuodenaika, jolloin käsityöterapia on sallittua, jopa välttämätöntä. Lunta ei ulkona ole nimeksikään, mutta teimme Anton kanssa tämän lumiukon, johon kimmokkeen antoi Janne-puolisoni. Minulla oli styrox-palloja huovutusta varten, ja Janne ehdotti, että askartelisin sellaisista lumiukon esikoisen kanssa. Ajattelin, että lumiukon voisi saman tien huovuttaa, kestäisipä vähän paremmin niin katseita kuin leikkejäkin.

Tuumasta toimeen: koottiin pojan kanssa styrox-runko käyttäen tikkuja ja liimaa, minkä jälkeen huovutin hänen avustuksellaan valkoisen pinnan ukkelille. Käytin huovutusneulaa ja sen jälkeen märkähuovutin. Illalla tikuttelin ukolle vielä hatun, kaulaliinan ja nenän. Seuraavana päivänä eli eilen Antto kysyi, missä ovat kaksi palloa. En ihan ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti, mutta ymmärsin niin, että kädet puuttuivat. Lisäsin kädet eilisiltana, ja tänään olivat vuorossa silmät ja suu. Antto olisi halunnut tehdä silmät isoista tekotimanteista, mutta minusta ne olivat liian isot ja lisäksi niitä oli vain yksi. Sovimme, että lumiukko saa kuitenkin kantaa timanttia kainalossaan. Silmät ja suun ompelin mustakromin värisistä pikkuhelmistä.

5 kommenttia:

Bluesea kirjoitti...

S-S, hienon lumiukon olette saaneet Anton kanssa aikaan. Teidän lumiukostanne tulee mieleen Raymond Briggsin Lumiukko. Se on kaiketi alunperin tehty kirjaksi ja siitä on sitten tehty animaatio. Se animaatiohan taitaa tulla telkasta suunnilleen joka joulu. Se on yksi mun ehdottomia animaatiosuosikkejani. Katsonkin sen melkein joka vuosi (ja lisäksi lapsenlapsillakin se on dvd:nä,siis sieltä voi lainata, jos kovasti tekee mieli lumiukkoa vaikka kesällä). Siinä on todella kaunis musiikki. Onko teille tuttu?

Bluesea kirjoitti...

Ja vielä. Teidän lumiukkonne on suojasäänkin kestävä. Hyvä ominaisuus.

Saksi

Säätäjä-Salla kirjoitti...

Kiitos S-S-kaimaseni!

Mullekin tuli tehtyäni mieleen tuo nimenomainen leffa (kirja), joka on IHANA. Sitä pitäisi jälleen katsoa Anton kanssa, on varmaan jo ehtinyt unohtua pojalta. Meillä pitäisi ollakin se leffa jossain. Liekö ollut mulla jotenkin alitajunnassa ko. animaatio musiikkeineen, kun tuossa on selvästi samaa näköä? :)

Anonyymi kirjoitti...

On tosiaan sen Lumiukko-animaation ukon näköinen tuo hieno lumimies!

Säätäjä-Salla kirjoitti...

Kiitokset Katillekin! Nyt tuolla ulkona voikin taas tehdä niitä aitoja ukkoja, mutta onpahan nyt sisälläkin töröttämässä yksi :)

Kati, vieläkö sitä ennen joulua onnistuisi yhyttämään vaikka ns. koko porukalla, kiva olis nähdä teidän S:äkin taas... Tosin tämä jälleen sun auton varassa, koska sattuneesta syystä ainakin ensi viikko ollaan autottomia. :/