9.1. Antto pyysi minua piirtämään lelujaan, kuka tunnistaa tämän robotin? Pojalla oli kaksi samanlaista mutta erikokoista, ja niiden asettelu oli tarkkaa puuhaa. Isomman piti olla vähän kumossa jostain syystä. Anttokin piirsi avukseni.
Sen verran haaleaksi jäi kuvasta Anton voimakkaan käsialan rinnalla minun versioni roboteista, että tässä vielä tarkemmin:
Eilen 10.1. piirsin jälleen Aaronin.
Tänään 11.1. kuvaan pääsivät koivet. Entinen opettajani Olavi Suomela opetti minulle ja kavereilleni aikanaan elävän mallin piirtämistä, ja kun aloimme muuten jo saada mallien vartalot näyttämään ihmismäisiltä, hän irvaili, tosin lempeään tyyliinsä, piirtämistämme käsistä ja jaloista: miten kädet ja jalat eivät yksinkertaisesti saa näyttää sellaisilta, kun muuten näyttää jo niinkin hyvältä. Saimme kotitehtäväksi piirtää jotain 50 tai 100 kättä ja/tai jalkaa (näin sitä ikävät asiat unohtuvat, hahhaa), ja sen suoritettuamme Olavi ei tainnut juuri meille enää käsistä ja jaloista napistakaan. Nyt olisi taas tilaisuus, sanoisin katsellessani vasemman jalan kummallista nilkkaa ja nyrjähtänyttä oikeaa polvea. Ensi kerralla paremmin sitten.
Tekstit
6 kommenttia:
Nuo koivet ovat just parhaat. Pidän kovasti juuri jaloista ja käsistä.
wall-e !!!
ihanaa.
S-S, mulle taas jalat ja kädet ovat pitkään olleet piirtämisessä välttämätön paha, enemmän olen pitänyt päästä, keskivartalosta ja käsivarsista ja koivista ranteisiin ja nilkkoihin asti. :) Viime aikoina vasta olen enemmän alkanut innostua "räpylöistä".
Olli, olipa kiva kun löysit tiesi tänne! Ihan oikein tunnistit, ja olisin kyllä voinut arvatakin, ettei sulle tuottaisi mitään vaikeuksia tunnistaa Wall-ea, oli sitten millainen räpellys tahansa. Taitaapa olla M kartuttanut taitojasi tämänkin asian suhteen. ;)
Hienoja piirustuksia! Minunkin pitää taas aloittaa! Kädet ja jalat: niistä saa tosiaan aina kuulla. Ja vaikeita ne onkin. Piirrellään!
Lueskelin blogiasi taaksepäin. Hieno ja puhutteleva tuo sinun teoksesi Hyvinkäällä. Näytti myös hienolta ja sinun töihisi sopivalta tilalta.
Kiitos Tuike! Kävinkin tuolla blogissasi kuikuilemassa - kovin pitkälle en tosin päässyt ajassa taaksepäin, sillä ensimmäinen löytämäni teksti oli se, jossa kiitettiin aiemmista kommenteista :) Ehkä sulla on ollut aikaisemmin blogi jossain muualla tai en osannut katsoa? Kuitenkin ihanan rauhallisen mietiskelevä tunnelma.
Piirtely tuntuu tosiaan ruokkivan itseään: paljon helpompi aloittaa, jos ei ole kulunut kovin kauan viime piirtämästä. Siksi yritän nyt muistaa päivittäin. Eilen taas unohdin, plääh! Esitänpäs siis sulle varovaisen haasteen: kokeilepas piirustuspäiväkirjaa! Unohtunutta päivää ei saa korvata piirtämällä seuraavana päivänä kahta, vaikka toki useamman saa muuten tehdä päivän aikana. Olisi kiva nähdä muidenkin päiväkirjoja ja käsialoja!
Lähetä kommentti