Parina viime päivänä ei oikein ole piirtäminen sujunut. Ei muuten mitään, mutta harmittaa se pieni seikka, ettei piirustuksistani ole tullut näköisiä. Eihän silläkään mitään väliä ole, mutta jos lapsiaan yrittää ikuistaa, epänäköisyys häiritsee enemmän kuin satunnaista bussimatkatoveriaan piirrettäessä. Aromaan Tiina sanoi, että elävän mallin kuvista tuppaa tulemaan ulkonäöltään yleensä jotain piirtäjänsä ja mallinsa välimaastosta. Ehkä tämä koski vartaloa. Joka tapauksessa tuntuu paljon helpommalta (jos näköisyyttä lainkaan tavoittelee) piirtää henkilöä, joka edes jossain suhteessa muistuttaa itseäni, kuin henkilöä, jolla ei ole ollenkaan niitä peilistä tuttuja piirteitä.
19.1. piirsin Anttoa, joka katseli taas kerran Wall-E-elokuvaa. Ajattelin ensin tehdä kasvokuvan, mutta aloitin piirtämällä silmät liian kauas toisistaan, ja siinä suttaantui sitten kaikki näköisyys ja päätin lopulta tehdä kokovartalo-croquis'n.
20.1. eli äsken piirtelin Aaronia, joka tällä kertaa söi maissinaksua. Kokeilin mahdollisimman ärsyttävää välinettä, pöydältä löytynyttä lyijytäytekynää. Ei nyt oikein kynä motivoinut, joten sitä syytän jäljestä. Ja se näköisyys - no, näyttää se enemmän lapselta kuin aikuiselta, saavutus sekin. Pääasia, että tänään tunnen iloa piirrospäiväkirjan jatkumisesta!
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti