Minun tavarani siis siirtyivät sinne kerrostalokolmioon, josta tulee varmasti myös rakas paikka. Se vain ei ole oma eikä minulla tällä kertaa ole illuusiotakaan siitä, että voisin jäädä sinne ikuisesti asumaan. Ehkä en haluakaan, mistä sen tietää. Tänään kävin kuvaamassa tämänhetkisen tilanteen, jossa on vielä paljon järjestelyä. Salaman asetuksissa oli varmaan jotain pielessä, koska tosi tummia kuvia tuli: säätelin valoisuutta sitten koneella, jotta noista saisi jotenkin selvää, vaikkakin sävyt näyttävät osassa kuvia vähän oudoilta.
Olohuoneessa kulmakaappi on sumpussa ainoassa mahdollisessa paikassaan, mikä saa minut miettimään, jättäisinkö sen kuitenkin pois. Iso hylly saattaa siirtyä kahden ruskean hyllyn paikalle. Tuo tapettilevy ei ole kiinni seinässä, siitä kummallinen muoto.
Poikien huoneessa näyttää jo ihan kotoisalta.
Tekstit
6 kommenttia:
Voi, ensimmäisen kappaleen teksti oli niin surumielistä!
Mutta kuvissa on selvästi jo elämän makua uudessa kodissa.
Vähä vähältä kodista tulee Koti. Riipaisevalta vaan tuntuu se kun Kodista tulee jonkun muun talo. Useamman kerran tässä viime aikoina olen ajatellut sua ja sun tilannetta ja sydämestäni voin sanoa että jotain ymmärrän siitä mitä nyt koet siellä. Koita pitää lippu korkealla kaikesta alun epäjärjestyksestä ja keskeneräisyydestä huolimatta :) Joko nukutte uudessa asunnossa?
Olette kaikki ajatuksissamme: asiat järjestyvät kyllä, vaikka se ei vielä siltä vaikuttaisikaan.
Ihana juttu, että jaksat panostaa uuden kodin sisustamiseen. Se jo kertoo siitä, että valoa on näkyvissä.
Terkkuja koko sakille!
Surullista tekstiä, mutta tunnut kumminkin olevan elämässä hyvin kiinni; ajattelin vaan eilistäkin postausta.
Sullon samanlainen vanha keittiökaappi kun mulla. Tai mullon niitä kaksi ;-)
Itse edellisessä elämässä vähän samankaltaista kokeneena tunnen voimakasta sympataa puolestasi! Itselleni ainakin se muuttopäivä oli kaikista pahin, siitä eteenpäin maailma alkoi taas kirkastumaan. Ja kirkastuihan se lopulta niin kirkkaaksi, että en olisi silloin uskonutkaan, miten onnellinen joskus olisin! Voimia sinulle!!!
Moikka ystävät ja kiitoksia ihanista kommenteistanne ja kannustuksesta! :)
Kyllä tosiaan elämä voittaa, ei kai voisi tuntea suurta iloa, ellei siinä välissä jotain haikeuttakin välillä? Taidan olla tunteiden ääripäiden ihmisiä, tähänkin tilanteeseen liittyy älytöntä kyllä fiiliksiä aivan laidasta laitaan.
Kati, ei vielä nukuta. Vielä ei ole makkarissa tapettejakaan, mutta todellinen syy lienee se, että tingin ja maksoin tammikuun yhtiövastikkeesta vain puolet, koska sanoin, etten asu kämpässä vielä tammikuussa. Vuokraa alan siis maksaa vasta helmikuussa. Näinpä en kehtaa mennä vielä oikeasti asumaan, vaikka kai sitä alituista uudessa kodissa notkumista voi melkein asumiseksi sanoa.
Tuike, kaappi onkin mulle tärkeä, koska se on lapsuudenkodistani. Sitä ennen se on ollut mummolassa. Isä on maalannut kaapin enkä oikein muistakaan, minkälainen se oli aikaisemmin. Voisin ehkä hiukan vaalentaa ilmettä ja maalata noita tummimpia osuuksia noiden vaaleiden kehysten värisiksi, mutta katsotaan.
Lähetä kommentti