Kuvataiteilija Tiina Aromaa opetti minulle elävän mallin piirustusta Taideteollisen korkeakoulun avoimella puolella lukuvuonna 1999 - 2000. Pitkälti kurssin ansiosta päätin pyrkiä opiskelemaan taidetta toden teolla. Opin Tiinalta yhtä ja toista piirtämisestä, taiteesta ja elämästä ylipäänsä. Tiinalta opin sen ajatuksen, että jokainen piirtämäni viiva on ehdotus, polku jota voi lähteä seuraamaan tai olla lähtemättä. Uusi viiva on uusi ehdotus, ellei edellinen ole täysin osunut kohdalleen. Toisissa piirroksissa ehdotuksia näkyvissä on runsaammin, toisissa vain vähän. Minua ei ole koskaan erityisemmin hämmentänyt viivojen runsaus eikä kuvaa katsellessa yleensä sekään, mitä viivoja seuraten löydän varsinaiset ääriviivat (Janne on tämän huomannut: joskus olen hahmotellut vanerille moniviivaisen muodon eikä hän arvaa ollenkaan, mitä viivaa olisi seurattava, vaikka itselleni asia olisi päivänselvä). Tiina sai minuun myös iskostettua sen ajatuksen, että mitä tahansa piirustusta voi jatkaa, ja vaikka työ tuntuisi aivan pieleen menneeltä, siitä voi saada jotain aikaiseksi.
15.1. Aaron liikkuu. Mallini oli harvinaisen eläväisellä tuulella. Viivojen viidakosta pysäytin tämän yksinkertaisen kuvan.
16.1. Tästä melkein aloitettiin. Taisi olla piirustuspäiväkirjani toinen päivä, kun ikuistin tämän lampun. Olen ottamassa sen myös uuteen kotiini. Nyt katselin sitä kaukaa sohvalta ja piirsin sen pienenä. Mukaan tuli joitakin talon rakenteita.
17.1. Banaanilaatikot odottavat käyttöään. Ne ovatkin maanneet kellarissa vuosikausia tyhjän panttina. Nyt niillä on kuljetettu astioita ja koriste-esineitä.
18.1. Jälleen illalla myöhään kun kaikki muu kiinnostava tuntuu nukkuvan ja valot ovat hämärät, pieni mies vielä pilkkii sylissä ja syö äidinmaitoa.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti