Meillä oli lauantai-iltana naamiaiset, joihin saapui paljon pikkuväkeä vanhempineen sekä joitakin muita uskaliaita. Toki alun perin olemme järjestäneet naamiaisia nimenomaan ikäisillemme nuorille aikuisille (no, kohta voi ikävä kyllä tuon attribuutin tuosta pudottaakin), mutta näin seuraavan sukupolven ilmaannuttua tämä juhlakin on muuttanut luonnettaan enemmän tuohon lapsenmieliseen suuntaan. Kännäjäisiä ei tietääkseni enää odota edes kukaan aiempina vuosina mukana ollut, ja onhan läträys kyllä aina jäänyt hyvin vähiin. Juhlat menivät hienosti jo siinäkin mielessä, että harmaiden ja puoliharmaiden päivien välissä paistoi aurinko juuri tuon lauantain ajan eikä muutenkaan ollut järin koleaa. Siinä illan vanhetessa esikoisemme onnistui tosin väsymystä riehuessaan saamaan kunnon haavan korvaansa, mutta se liimattiin terveyskeskuksessa kuntoon ripeästi ilman sen kummempia häppeninkejä. Myönnettäköön kuitenkin, että äiti oli hetken aikaa vähän säikähtynyt.
Tämän vuoden teemana oli 1001 yötä. Vierailla oli yllään mm. kaikenlaista teemaan istuvaa, oli palmua ja taikamattoa, ja Janne herätti pienessä vieraassa harmitusta kokeilemalla palatsinarrin naamaria kasvoilleen. Oli sitten lopulta ilman. Kakkua oli monenlaista, oli juustokakkua ja mokkapalaa, joista kiitos ystävilleni Heidille ja J. Momille, ja itse olin tehnyt täytekakkua, tietysti teeman mukaista. Pohjana oli gluteenittomasta jauhosta tehty sokerikakku ja täytteenä aivan yksinkertaisesti kiireessä kaupan mango-passionmousse. Kostukkeena oli jälleen Ekströmsin mansikkainen sekamehu, jota meillä yleensäkin on kaapissa käden ulottuvilla. Päällä oli Flora Vispiä (kamala pursotus) ja marsipaania. Kuorrutus oli tehty niin paljon aiemmin, että se oli kovettunut liikaa, ja ajan puutteessa se pääsi kakun päälle niin lähellä tarjoiluvaihetta, että rapeaa oli ja kuori lohkeili mukavasti jo kakulle aseteltaessa. Kermatkin oli aika hankala saada nätisti sivuille, kun reuna oli sellainen lippa.
Eipä taida järjenjuoksu olla niitä vahvimpia alueitani nyt. Oli tarkoitus tehdä gluteeniton ja laktoositon tai ainakin vähälaktoosinen kakku. Meinasin heittää vehnäjauhot mukaan jo siinä vaiheessa, kun piti lisätä jauhoja kananmunavaahtoon. Huomasin onneksi mokan ajoissa, mutta enpä huomannut käyttää gluteenitonta korppujauhoa. Laktoosittomuus karisi siinä, kun tein täytteeseen tulevan moussen mitään ajattelematta tavalliseen rasvattomaan maitoon. Vähälaktoosinen, gluteeniton kakku tuli sitten erikseen.
Jos joku ihmettelee, miksi tähän kirjoitukseen ilmeistyi kuvia ennen edellistä, syy on se, että nämä on otettu eri kameralla ja sain ne tähän Jannen suopeasti lähettämänä = helposti. Seli, seli.
Tekstit
4 kommenttia:
Kiitos vielä pileistä ja onhan tuo kakku ihan teeman mukainen :) Eikä paljoa varmaan jäänyt, joten hyvin teki kauppansa. Ja tuo erikoisruokavalion mukaan tekeminen, niin eihän siitä nyt mitään olis tullut, jos olisit onnistunu tekeen gluteenittoman ja laktoosittoman kakkupohjan heti kerrasta. Ei olis ollut mitään, mille kaverit voi hyväntahtoisesti naureskella :) Eikä olis ollu yhtään Sallamaista selvitä kommelluksitta. Nih
Heippa!
Kiiokset kommentistasi, olen oikein ilahtunut että päiväkirjan omainen blogini on huomattu. Katselin kateellisena upeaa kamelikakkua ja selailin muutkin kakkukuvat lävitse (ja kadehdin vähän lisää). Nyt menen hakemaan kakun palasen lähimmästä konditoriasta.
Toivottavasti liimattu korva paranee hyvin!
Nii just, iloa elämään mokailuista ;D
Hieno kakku oli taas ja eri hauskat bileet! Pistäppä seuraavan kerran valmiiksi tehty marsipaanikoristus elmukelmun sisälle, niin ei kuivu pahasti ja toimii ehkä helpommin ;)
Ja huomaatkos, pääsin kuin pääsinkin koneelle, Miila nukkuu vielä ja Nooa kattoo videoita, jipii!
Heippa ja kiitokset kommenteista! :)
Heidi, joo enhän toki voi jättää kavereita vaille tunnetta, että onneksi eivät itse ole yhtä tolvanoita :D J. Mom, hyvä idea tuo kelmu, miksi ei taas tullut mieleen? Olen sen sijaan saanut sata kertaa kuorrutuksen jumahtamaan kiinni voipaperiin, mutta kelmu ei ole mielessä käynytkään. Hevosvoimaa, kiva kun vuorostasi löysit myös mun oman "nettinurkkauksen", vieraillaanhan taas puolin ja toisin - ja kyllä se korva taas päässä pysyy, jos hurtti huumori sallitaan. No ei vaan, alkaa olla jo oikein hyvässä kunnossa. :o)
Lähetä kommentti