tiistai 25. marraskuuta 2008

Sammakko!

Uhhuh, niin sitä aina välillä käy, ja kuten ystäväni tietävät, minulle useammin kuin ehkä tarvitsisikaan. Että ajattelen asiat pidemmälle vasta sitten kun olen ehtinyt pälättää tunteeni julki.

En oikein voi tässä tarkalleen kertoa, minkävärinen ja -muotoinen sammakko pääsi tällä kertaa, mutta juttukaverina oli vähemmänkin kuin puolituttu mutta kuitenkin sen verran, että olisin voinut oikeasti tajuta olla hiljempaa. Asia liittyi erääseen taloudelliseen huoleen, joka meitä molempia tällä hetkellä koskettaa. Häpesin jälkeenpäin sitä, miten keskustellessamme annoin tosi tyhmän vaikutelman, kun niin kevyesti suhtauduin ja niin eespäin. Jos minua mietityttäisi jokin asia ja joku siihen sanoisi, ettei ole sitä jaksanut ajatellakaan ja että tilanne ei onneksi ainakaan ole varsinaisesti epäreilu, olisin varmaankin kiukkuinen ja pitäisin toista ääliönä. Harmitti, että tein pahan mielen. Suututti, että olen niin typerä, mitä raha-asioihin tulee - kuten Janne-kultaseni kauniisti sanoo: ajattelen asioista omalla tavallani - eivätkä sosiaaliset taidotkaan näköjään aina anna syytä huutaa hurraata.

Mietin välillä, ovatko sammakot paljon puhumisen hinta. Veikkaan, että eivät: välttelemällä tiettyjä aiheita ja puhumalla vaikka hiukan hitaammin voisi ehkä ainakin yrittää kiertää konflikteja. Toisaalta kun etukäteen en oikein halua kiertää konflikteja vaan käydä juuri ristiriidan ytimeen. Ei todellakaan niin, että haluaisin haastaa riitaa, mutta asioiden selviksi ja suoriksi puhuminen vain miellyttää kovasti. Tekee asioista selkeämpiä. Me kun vain olemme tässä suhteessa erilaisia, ja olen ollut havaitsevinani, että minun kommunikaatiotapani ei itse asiassa ole yleisimmästä päästä edes täällä Suomessa, suoruuden ja vilpittömyyden tyyssijassa. Kaikki eivät jää keskustelemaan asiasta, josta ovat eri mieltä, vaan pyrkivät sivuuttamaan sen, ja sitten minä, ikuinen suorasuu, jään miettimään, haluttiinko tässä vain pysyä turvallisilla vesillä vai loukkaannuttiinko jopa.

Sammakot jäävät vaivaamaan pitkiksi ajoiksi, kunnes jokin vielä isompi sammakko tai jopa mörkö vie mielestä sen tilan tai ihannetapauksessa asian saa jotenkin selvitettyä tai järkeiltyä oikeisiin mittasuhteisiinsa. Helpottaa myöntää, että välittömyys taitaa olla osa minua - kuka ikinä sanoi, että pitäisi antaakaan älykästä kuvaa itsestään? Toisaalta kukaan ei myöskään ole pakottanut tuomaan puutteitaan tyrkylle väen väkisin...

2 kommenttia:

Bluesea kirjoitti...

Voisikohan tätä asiaa korjata vaikkapa juttelemalla uudelleen tämän vähemmän kuin puolitutun kanssa? Ja täsmentää, että tuli sanottua vähän ajattelemattomasti tai jotain sellaista.

Yleensä ihmiset kuitenkin ymmärtävät, vaikka olisivat jotenkin pahoittaneet mielensä toisen sanomisesta.

Minusta tällaisissa asioissa ei ole paljon muita vaihtoehtoja kuin puhuminen (tai kirjoittaminen).

Säätäjä-Salla kirjoitti...

Joo totta, keskustelemalla kyllä yleensä selviää. Itse asiassa jälkikäteen ajateltuna en ole mitenkään varma, kävikö tässä mitään suurempaa loukkaantumista, itselleni tuli vain epätahdikas tunne. :/ Mutta jos nähdään taas jossain vaiheessa ja tulee puhetta samoista asioista, voin ihan hyvin ottaa puheeksi sen, että taisin viimeksi töksäytellä!