sunnuntai 3. elokuuta 2008

Elämääni kotilona

Niin kauan kuin muistan olen haaveillut kodista, jota voisin kantaa mukana, omasta paikasta vieraassakin paikassa. Kouluaikana ajattelin, että olisi onni, jos oppilailla olisi pienten kaappien sijaan pienet hytit, joihin voisi mennä vain olemaan itsekseen rauhaa kaivatessaan. Koulun hälinä ja jatkuvasti näkyvillä oleminen kävi hermostuttamaan. Olen myös kyläluudan vastakohta siinä mielessä, että muiden nurkkiin majoittuminen tuppaa tekemään sairaan olon jatkuessaan vuorokautta kauemmin, joskus riittää yksi kokonainen päiväkin. (Poikkeuksiakin on: joidenkin hyvien ystävien luona olen viihtynyt useita päiviä ilman suurempia ongelmia.) Mihinkään joukkomajoitukseen minusta ei ole, siskonpeti kuuluu mielestäni rangaistusvankilan välineistöön. Mukavuuttakin enemmän arvostan yksityisyyttä. Hankala homma, kun toisaalta kuitenkin mielelläni tapaisin ihmisiä myös ajan kanssa.

Onhan siitä matkailuautosta puhuttu, tai ihan matkailuvaunukin, vaikka vain aivan pieni, on monesti käynyt mielessä. Jopa nukkeharrastuksiini matkailuvaunu on ollut pääsemäisillään: kyllä joku päivä teen nukkekotikokoisen karavaanarin unelman. Miksi emme ole siihen aiemmin lähteneet, en tiedä, mutta Janne myös on tahollaan puhunut matkailuautosta, heitellyt ilmaan ajatuksia sellaisen omistamisesta, tai mitä jos vaikka vuokraisimme, mutta no joo, ehkä ei tulisi käytettyä, jos sellainen oikeasti olisi. Kunnes sitten yhtenä päivänä hän on keskustellut kaverinsa kanssa ja tullut siihen tulokseen, että voisihan sen matkailuauton omistaa myös yhdessä, joko kahden porukan kesken tai kolmen, jos sille tulisi enemmän hintaa. Tapahtumat seuraavat toisiaan huimaa vauhtia: ennen kuin ehdin tajutakaan, Keltaisesta pörssistä on ehditty bongata lupaava ilmoitus, auto on käyty katsomassa ja helmeksi toteamassa, koeajamassa ja ostamassa.

Ja niin perjantaina haimme keskiviikkona ostetun auton Jannen kaverin luota (pysynköhän enää päivistäkään perässä), pakkasimme sinne tavaraa koko päivän ja illan ja lähdimme kello kahdeksan aikoihin illalla ajelemaan. Turvaistuimille oli viritelty kunnon vyösysteemit, ja minä istuin sivuttain olevalla penkillä ja yritin pitää lapsista isomman poissa pienemmän kimpusta. Suuntasimme jonnekin Porvoosta eteenpäin parkkeerataksemme meren rantaan satamaan. Siellä kuitenkin huomasimme autopaikkojen olevan maksullisia, joten iltakymmeneltä vielä palasimme jonkin matkaa takaisin ja pysäköimme tien sivuun pikkuruiselle levennykselle. Autoja kaahasi harvakseltaan ohi, kun verhojen takana paloivat valot ja väsynyt porukka puuhasi myöhäistä iltapalaa.

Ensimmäinen yö oli opettelemista, mutta periaatteessa järjestely oli toimiva. Isommat miehet nukkuivat ohjaamon päällä olevassa makuutilassa ja minä vauvan kanssa alhaalla. Ruokailuryhmästä sai hyvänlevyisen nukkumapaikan minulle, ja jätimme sen ja sivuttain olevan penkin väliin käytävän, jotta liikkuminen olisi edelleen mahdollista. Aaronin koppa oli tuolla sivuttaisella penkillä, ja siinä poika nukkui, kunnes yösyötöllä nappasin viereen. Opetteleminen liittyi lämmönsäätelyyn. Illalla näytti selvältä, että mitään lämmitystä ei kannattaisi kytkeä päälle tai läkähtyisimme. Yöllä Janne kuitenkin heräsi kylmyyteen, hänellä ja Antolla kun ei ollut peittoina muuta kuin lakanat. Kaikeksi onneksi minä olen vaativainen peiton suhteen: sen täytyy myös painaa, myös kesällä kun on lämmin. Niinpä ylläni oli tavallinen peitto, emmekä minä ja Aaron paleltuneet. Ilma oli viileä ja kostea, mutta jääkaappi oli alkanut lämmetä. Syynä oli se, että sen energiansaantia piti säädellä jonkin korkeaa matematiikkaa vaativan kaavan mukaan, ja kaavaan vaikutti lisäksi se, oliko auto käynnissä vai ei. Herätessään viluun Janne jäi sitten säätämään jääkaappiakin, ja samalla kertaa piti ilmeisesti käydä vessassakin, ja nukkuminen oli siinä aamuyöstä meillä kaikilla mitä sattuu. Kattoikkunoiden tarjoama luonnonvalo piti kuitenkin huolen varhaisesta herätyksestä, jonka jälkeen söimme aamiaisen silmät sikkurassa ja lähdimme viettämään päivää vanhempieni maalle.

Antto-poika leikki maalla Playmobil-matkailuautolla, joka piti sitten koko päivän kestäneen runsaan syömisen, juttelun ja leikin jälkeen ottaa unikaveriksi, kun kömmimme jälleen väsyneinä omaan pesäämme. Oli mukavaa päästä majoittumaan siitä huolimatta, että maalla oli jo sisareni vieraana eikä majatalossa siinä mielessä enää oikein tilaa. Toinen yö olikin jo mutkattomampi, vaikka lämpö loppui sittenkin kesken yötä, vain vähän myöhemmin tällä kertaa. Seuraavan kerran säädämme lämmityslaitteen suosiolla automaattitoiminnolle.

Ei karavaanarielämä aivan uutta minulle ole. Ystäväni Piian perheen kanssa kävimme parinakin vuonna viikonloppureissussa Järvenpään leirintäalueen porsastelujuhlissa joskus ollessani siinä kymmenen vanha. Silloin en vielä tajunnut vierastaa joukkomajoitusta ja viihdyin hyvin. Lisäksi yövyin kolme vuotta sitten Jannen Maria-serkun luona vanhassa asuntovaunussa seuranani Janne sekä silloinen masuasukkini Antto. Silloinkin intouduttiin puhumaan asuntovaunun tai -auton ostamisen mahdollisuudesta, mutta sitten se jäi.

Vaikka kotiuduimmekin parin kokeiluyön rasittamina jo tänään eli hieman aiemmin kuin alkuun ajateltu, oli siinä määrin vapauttavaa olla karavaanari, että varmaankin otamme kotilon selkäämme taas pian ja lähdemme jonnekin reissuun. Jannekin voi lähteä yöksi kuvaamaan, ja tunnen oloni siinä mielessä turvallisemmaksi, että hänellä ainakin on järkevä paikka, johon kallistaa päänsä väsymyksen iskiessä. En nimittäin ole extreme-lomailun ystävä siinä mielessä, että mielestäni olisi välttämätöntä aina majoittua hankalasti irtautuakseen arjesta. Riittää se, että näkee uusia paikkoja, nukkumisen ja ruoanlaiton voi hyvin hoitaa tutuin ja itselleen sopivin rituaalein. Olen iloinen liikkuvasta talostamme, johon välillä vetäytyä turvaan reissun runsailta virikkeiltä.

5 kommenttia:

Bluesea kirjoitti...

Heips!

Kiva kuulla kokemuksistanne uudessa kotilossanne. Äitisi kertoikin, että sellainen oli vieraillut heillä.

Edelleenkin sun kirjoituksiasi on niin nautinnollista lukea: sujuvaa ja hauskaa tarinointia.

Säätäjä-Salla kirjoitti...

Ai no sehän kiva, kun tuntui eilisiltana, etteivät kirjoittaessa silmät pysyneet auki saati kädet näppäimillä :D Mutta yleensäkin taidan saada asiani paremmin perille kirjallisessa muodossa, suullisesti rupeaa rönsyämään juttu lähelle käsittämättömiä mittoja. :/

junglehouse mom kirjoitti...

Pitää tulla tutkailemaan teijän hankintaa pian ;D Ainii, ellei se sit oo siellä toisella omistajalla.. Ukin vaunua käytiin tässä yx päivä kattomassa ja se siellä pihalla vaan seisoo, niin senkin varmaan sais lainaan itselle, mutta matkaa vain vähäsen kun tänne asti pitäis eka tulla ;D

Se rönsyyminenhän hauskaa onkin ;D

Arvaas, eilen löysin selityksen tälle omalle "mitähän mun piti sanoa" fraasilleni, se on sukuvika ;D

Säätäjä-Salla kirjoitti...

Hankinta on toistaiseksi tuossa pihalla, joten parin päivän sisällä kun tulet(te) tutkailemaan niin kohtaatte Nyssen (vanhojen omistajien nimi hankinnalle). :)

Se muuten meni: mitä mun piti _sulle_ sanoa, onko sekin sukuvika? :D Mut se on just ihana sukuvika.

junglehouse mom kirjoitti...

Samaa samaa, murre-eroja vaan ;D