Tautisia reseptejä eli miksi meillä ei ole lääkärikirjaa

Tässä päivänä muutamana irvailin ystävälle sairauskammoisuudestani, joka on onneksi pysynyt paremmin asioissa sitten lasten syntymän - ihmekö tuo, kun huomioni on kiinnittynyt lasten terveyteen ja yleiseen hötkyilyyn. Luulotautisuuden voisi ainakin minun tapauksessani kiteyttää sanomalla, että luulotautinen on se joka toivoo olevansa vain luulotautinen. Mieluummin niin kuin että todella sairastaisi sitä tautia, jota pelkää. Kaltaiselleni ihanaa katsottavaa on elokuva Bandits - Pankkirosvot. Toinen elokuvan miespäähenkilöistä, Terry, on mahdottoman luulotautinen ja mm. kuuntelee autoa ajaessaan kasetilta erilaisten sairauksien kuvauksia. Hän tuntee kehossaan pahimpien sairauksien oireet heti niistä kuultuaan. Hankalille asioille on helppo nauraa, kun ne tapahtuvat jollekin muulle tai eivät ole omassa elämässäni juuri nyt kovin ajankohtaisia.

Huolimatta nykyisestä seesteisestä tautitilanteestani yksi asia on varma: lääkärikirjaa ei meidän hyllyymme hankita. Lääkärikirjaa, kuten keittokirjaakin, voi lukea monella tavalla. Voi ihan mielenkiinnosta tutkailla selaillen, kuin ideoita hakeakseen. Silloin mottoni voisi olla: "Tänään olen niin vahva, ettei mikään saa päässäni napsahtamaan taas." Sinä päivänä en ole erityisen huolissani mistään mahdollisesta oireesta - tai ehkäpä vain en muista, mistä pitäisi olla huolissaan? Mutta voi apua, tullessani kohtaan "ihomuutokset" muistan ihmetelleeni jotain luomea jokin aika sitten. Siitä se sitten lähtee, mielessä alkaa pyöriä kymmeniä erilaisia mahdollisuuksia, mistä voisi olla kysymys, ja kun nyt tarkemmin katselen, liekö luomi vielä kasvanutkin sitten viime tutkailun? Ja taas mentiin.

Toisaalta lääkärikirjaa voi lukea toiveikkaasti etsien hyviä reseptejä tietyille raaka-aineille (joskin myös huonot on vilkaistava). Jokin oire toden teolla vaivaa mieltä. Jalkaa kolottaa, ja ajattelen etsiväni kirjasta harmittomia vaihtoehtotauteja. Voihan olla, että oire osuu enemmänkin laskimoverenkierron häiriöiden taudinkuvaan kuin luusyövän. Tosin se luusyöpäkin on tarkistettava ihan eliminoinnin vuoksi. Mutta kuinka ollakaan, itse asiassa juuri ne pahimman mahdollisen taudin oireet tuntuvat hyvinkin tutuilta ja eikö vain tälläkin hetkellä tunnu jalassa vihlovaa särkyä? Jos sen "kuuluu" olla hyvin paikallista, kipu alkaa yhtäkkiä tuntua esimerkiksi polvessa, ja jos taas sen "kuuluu" olla epämääräistä jomotusta laajalla alueella, eiköhän vain koko jalka äkkiä olekin kuin jyrän alle jäänyt. Seurauksena käynti terveyskeskuslääkärillä, joka joko nauraa ulos, lähettää fysioterapeutille tai toivoo voivansa ohjata psykiatriselle puolelle.

Kolmanneksi lääkärikirjasta on helppo löytää jatkokehittelyä oireilleen. Jos kerran minulla on tämä ja tämä pieni vaiva, eiköhän se tarkoitakin sitä, että siitä ajan saatossa on riski kehittyä se ja se isompi? Tai kun kerran näin monta pientä vaivaa löytyy, kyllähän toki täytyy olla jokin isompi nurkan takana odottamassa, joku varsinainen tautien äiti, josta kaikki muut riesat juontavat juurensa. Siis jos minuun on iskenyt flunssa, syynä siihen on huono vastustuskyky, johon tietysti on syynä jokin vakava yleissairaus.

Sain joskus kirjan "Luonnollinen tie terveyteen", ja se on meidän kodissamme lääkärikirjan lähin vastine. Kirjassa on lueteltu erilaisia tavallisimpia vaivoja tai jopa sairauksia ja mahdollisimman luonnonmukaisia hoitotapoja niihin. Kirja on sairausneuroosien aika tehokas pysäyttäjä, sillä oireiden perusteella diagnoosia etsiessään törmää äärimmäisen harvoin mihinkään hengenvakavaan tautiin, niiden hoitoon kun ei tässä oppaassa keskitytä. Kirjan huolestuttavin lause lienee: "Oireiden jatkuessa käänny lääkärin puoleen, jotta xx:n (tai yy:n) mahdollisuus voidaan sulkea pois." Tämä tietenkin saa epäilemään, että juuri minun tapauksessani kysymys on xx:stä tai yy:stä, ja haromaan epätoivoisesti jonnekin puhelimen suuntaan terveysneuvonnan numeroa muistellen.