Kyselin taannoin blogini lukijoiden mielipidettä siitä, mikä arkiaskare risoo eniten. Yhdeksästä vastanneesta kolme antoi äänensä astiahuollolle. En osaa sanoa, minkä itse olisin valinnut, mutta tulos motivoi minut kirjoittamaan astiain kiertokulusta, sopeutettu meidän kotimme oloihin.
Kerrottakoon, että kerrostalokeittiömme on kuulemma uusittu vaivaiset pari vuotta sitten, jolloin on luultavasti tapahtunut sellainen vääryys, että alkuperäiset 60-luvun kaapit on poistettu. Toki on mahdollista, että ne ovat saaneet väistyä jo aiemmin joidenkin 80-lukulaisten lastulevykalusteiden tilalta, mutta joka tapauksessa nyt keittiössämme on aidon puun sijaan mdf:ää (korjatkaa, jos erehdyn materiaalista, valkoiset muka-peiliovet ovat kyseessä kuitenkin). Ihan siistiä, ei siinä mitään. Ja ehkä nykyaikaan sopeutetut muutokset eivät olisi olleet mahdollisia vanhojen kaappien kanssa. Huomatkaa lievästi defensiivinen sävy.
Keittiössämme on näin pientä perhettä ajatellen kaappitilaa ruhtinaallisesti, mikä ei tarkoita, etten silti olisi sullonut mutta mikä mahdollistaisi järjellisenkin järjestämisen. Jos sitä olisi hieman vähemmän, ehkä tilaa olisi isolle lattiamalliselle astianpesukoneelle, mutta näin ei valitettavasti ole. Eikä tilaa ole pienellekään kaappiin upotettavalle koneelle, ehei! No, onneksi työtasoa oli, siis oli, jonkin verran. Enää ei ole, sillä siitä ison osan täyttää pöydän kulmaukseen lykätty valkoinen, pöytämallinen astianpesukone. Tiskaamaan en ryhdy, en ainakaan joka päivä. Siihen puolestaan on syykin, muu kuin laiskuus, tai laiskuuttahan toki tämäkin mutta melko perusteltua mielestäni: tiskialtaita on yksi. Yksi! Olkoonkin hieno, syvä, pyöreä designallas, mutta on jotenkin nihkeää sekä jynssätä että huuhdella astiat yhdessä ja samassa altaassa, kun ne mieluusti myös säilöisi siinä eikä pitkin pöytiä aina tiskaamishetkeen saakka.
Ei siinä mitään, meillä on siis astianpesukone. Juhuu, ei tarvitse käsiä liata. Vai tarvitseeko sittenkin? Mietitäänpä vähän tavanomaista ruokailutilannetta. Aaron syö jogurttia ja muroja samasta kiposta. Sotkee pöydän, itsensä ja kaukalon, niin ja tuolin, mutta se ei kuulu tähän. No, nousee seisomaan syöttötuolissaan ja alkaa huitoa vaarallisesti, jolloin arvelen, että on parasta nostaa poika pois ja lopettaa ateriointi siihen. Kippoon jää jogurttia ja muroja, jotka joko syön tai sitten en, jolloin joko kaadan ne biojätteeseen tai sitten en, jolloin ne kuivuvat kiinni kippoon ja joutuvat biojätteeseen myöhemmin. Minulla on siis jogurttinen kippo. Asettelen sen astianpesukoneeseen. Pesen kädet.
Näin, kone on täynnä. Pöydälle jäi paljon kamaa, koska astiahuolto on hoidettu huolimattomasti viime aikoina eikä kaikki mahtunut minimaaliseen masiinaan. Puolitan pesutabletin - noin pieneen koneeseen ei kyllä kokonaista haaskata. Pesen kädet. Kone päälle. Sujuu kuin tanssi! Nyt ei muuta kuin odotellaan. Odotellaan muuten aika kauan... aika yllättävän kauan? Mitäs kummaa. Ei mutta ei, kyllä siinä vain menee - kaksi tuntia! No, käsin olisin toki jo tiskannut astiat kauan sitten, mutta mitäs ideaa siinä olisi, olisin joutunut kastelemaan käteni. Mitäs tuo melu on? Ai niin, nyt taisivat olla viimeiset hurinat, valmista tuli.
Koneen luukku auki. Lusikkakorin sisältö näyttää puuroiselta. Meidän kone myös kuivattaa - siis näköjään kuivattaa kaiken röpön kiinni lautasiin. Pieni tutkailu osoittaa, että paistinlasta on sujahtanut alakorin (no, sen ainoan korin) alle, missä pesupropellin pitäisi pyöriä. Ei ole pyörinyt on yhtäsuuri kuin ei ole pessyt. Nyt se on pyörinyt juuri sen verran, että on kyllä lennättänyt jogurttikipon nurinpäin, jolloin se on kerännyt jogurtin lisäksi vettä, puuroa ja koneastianpesuainetta. Pesuaineluukku on näköjään pysynyt kiinni, koska se on painunut liian lujasti eikä siis ole auennut ohjelman sopivassa vaiheessa. Luukun alta tursuaa turkoosia, minkä tulkitsen tabletin toivottomaksi yritykseksi hoitaa tehtäväänsä.
Astioiden asemointi on välillä vaivalloista ja onnistunee parhaiten kokeneelta koneen käyttäjältä. Tosin sellainen (joksi tässä vaatimattomasti tunnustaudun) on välillä liian kokeilunhaluinen eli laiska ja yrittää sulloa yhteissuihkuun mukaan astioita, jotka vain eivät joukon jatkoksi mahdu tai estävät tehokkaasti pesutehon yltämisen muihin kippoloihin.
Uudelleenasemoin muutaman astian, poistan muutaman ja tiskaan, sillä tarvitsen kippoja uutta jogurttikattausta varten, lataan koneeseen sen toisen puolen konetiskitabletista, huokaisen syvään ja käynnistän koneen uudelleen. Toivottavasti muistan kääntää veden päälle. Nöyrryn tiskaamaan koneeseen mahtumattomat, tiskialtaaseen lojumaan jääneet astiat. Odotan pari tuntia, jolloin pääsen siirtämään puhtaat kipot ja lautaset koneesta omille paikoilleen niihin täyteen sullottuihin kaappeihin. Tarkistan lusikkakorin, jonka puhtaussuhde on tällä kertaa aika hyvä eli 10:1. Kaksi muumiaiheista pikkulusikkaa jää odottamaan seuraavaa kyytiä, muuten astiahuolto on bueno.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
3 kommenttia:
Astianpesukone ei kuulu lempikapistuksiini. Ehkä olen vain kateellinen, kun en ole sellaista koskaan omistanut. Ja tiskaus ei ole lajini; olen kuuluisa isoista astiaröykkiöistä, joissa on seassa tosi vanhojakin tiskejä. On niitä varmasti hartaudella liotettu, mutta viimeistely eli pesu antaa odottaa. Aika vastenmielistä.
Mutta astianpesukone. Miksi sen pitää jauhaa 2 tuntia, olen myös aina ihmetellyt? Vaikka valitsisi jonkun "ei niin likaisia astioita" -pesun, pesee se aina vain. Pyykinpesukin sujuu nopeammin. Tuon täytyy viedä kauheasta energiaa ja vettä. Yhden hengen talouden pitää tulla toimeen ilman moista masiina.
Nythän minulla ei tule juoksevaa vettä sisään ollenkaan. Ja likavesi kannetaan ulos. Ihan hyvin pärjää, iso vedenlämmitin hanan kanssa on sen yhden altaan päällä. Vinkki: kun tiskaat, ota esiin muovivati, sellainen matala ja leveä saunavatimallinen ja täytä se huuhteluvedellä. Niin minä teen. Tiskialtaassa minulla on toinen vati, kun sitä viemäriä ei ole.
Voihan tiski!!
Joo, en mäkään enää edes muista, millasta on olla, kun kotona on astianpesukone. Tiskattua on tullut siitä lähtien, kun kotikodista muutin poies. Eikä ole tehnyt tiukkaa :) Sori vaan :) Illalla viimeistään tiskataan päivän aikana kerääntyneet, ja välillä myös siinä päivän aikana kerran, mikäli innostuu leipomaan tms. Aamulla olisi kurja mennä kyökkiin ja kohdata se pino puuroisia lautasia. Ja käsinpesussa on se hyväkin puoli, että ne muumilusikat ei jää koskaan likaisiksi.
Tosin, nurina käsinpesusta alkaa siinä vaiheessa, kun tiskattava materia sijaitsee kunnallistekniikan ulottumattomissa, kuten ilmeisesti urhoollisella nimimerkillä Pellon pientareella. Ennen tiskaamista on toki esihuuhdeltava astiat, ettei pesuvesi olisi heti ihan kökköistä. Pyöritellään tiskiharjaa puurokattilassa, joka on siis ollut jo likoamassa sentään, ja sitten ihmetellään, miten ne harjakset puhdistaisi puuronjämistä. Joka onnistuisi tuosta vain juoksevan veden alla. En ole myöskään ilmeisesti tiskannut mökillä vielä riittävän usein, että saisin fairyvedestä riittävän kuumaa, vaan lantraan sen aina hieman liian viileäksi, jolloin tuntuu, ettei likakaan lähde. Ja vaikka tiedän, että olisi ekologisempaa huuhdella vadissa, niin sen haluan tehdä juoksevan veden alla. Tuntuu, etteivät astiat tule puhtaiksi vedessä, jossa jo heti ensimmäisen astian jälkeen on sitä fairya. Ja vaikka huuhteluveden vaihtaisikin, viimeisten astioiden kohdalla on todellakin ikävä juoksevaa vettä. Että onnittelut vain niille, keiltä tämä onnistuu :)
Moikka käsintiskaajat :) Heidi, ymmärsin kuitenkin joskus, että teillä on kotona tiskari vaihtunut? ;D No joo, minulle käsin tiskaaminen on kyllä supervastenmielinen homma, erityisesti jos pakko tai "pakko". En siis rupea sankaroimaan tämän asian kanssa paitsi joskus halutessani viimeistellä tiskipöydältä pois loputkin koneeseen kelpaamattomat :)
Lähetä kommentti