tiistai 17. marraskuuta 2009

Pikkuostokset marketista eli lähtölaskenta shoppailuttomaan viikkoon

Olen innostunut erilaisista viikon projekteista. Seuraava tulee todellakin tarpeeseen.

Kävin Prismassa ostamassa vähän jotain, mitä kaapista puuttuu: maitoa, jogurttia, soijajauhoa, kookosmaitoa, hammaslankaa ja Veet-karvanpoistoliuskoja (jotain ylellistä pitää mammallakin olla). Kaikki omasta mielestäni tarpeellista ja harkittua, yhteishinta arviolta 18 euroa. Miten voi olla, että lasku oli 29 euroa?

Syyhän on toki se, että mukaan tarttui myös vehnäleseitä, puoli kiloa maitorahkaa, kookoskermaa, kosteuspyyhkeitä, meikkisieniä, tummaa pikariisiä ja rooibos-teetä. Kaikki tämäkin mielestäni tarpeellista, ja turhamaiset meikkisienet voi perustella sillä, että olen ostanut sellaisia viimeksi noin kymmenen vuotta sitten ja kitkutellut niillä. Kosteuspyyhkeitä eivät kaikki tarvitse, mutta arvelin ne vaippaikäisen kanssa touhutessa järkeväksi hankinnaksi. Olen ostanut paketillisen viimeksi arviolta vuosi sitten. Lisäksi valitsin tuotteet ryhmänsä edullisesta päästä.

Ei kai siinä mitään, että kaupasta tarttuu mukaan muutakin kuin aluksi suunniteltiin, mutta kun sellaista tapahtuu kovin usein. Kotivoittoisen päivän päätteeksi mieli tekee tavan takaa lähteä vaikka maitoa ostamaan, jotta vähän saamme iltakävelylle motivaattoria. Esikoiselle pitää joskus tuolloin luvata kaupasta jotain houkuttelevaa, jotta reissu ylipäänsä saadaan toteutetuksi ilman äärimmäistä hermojen pingottamista. Kun kuljemme sinne maitohyllylle ja sieltä sitten sille hyllylle, mistä esikoinen sen oman pienen juttunsa saa hakea, muistan, mitä kaikkea puuttuukaan: hedelmiä, jauhoja, ai mutta otetaanpa terveysvaikutteista tummaa suklaatakin... Lasku yleensä puhuu puolestaan.

En tarvitse niin paljon ruokaa. En tarvitse ihan niin laajaa kirjoa erilaisia aineksia, joista valmistaa ruokaa. Kookosmaito riittää, kookoskerma on jo turhaa ylellisyyttä (jossa sitäpaitsi on on näköjään rasvaakin vain viisi prosenttia enemmän, eli valmisteilla ei juuri ole eroa). Jogurtti riittäisi, maitorahka on vain ylimääräinen kiva. Meillä on jo ties mitä moniviljajauhoja, joten vehnäleseetkin ovat tavallaan tarpeettomia. Muistanko edes, mitä kaikkea kaapistamme löytyy? Osaanko käyttää niitä? Niin ja ehdinkökään käyttää, ennen kuin madot ja kuoriaiset tulevat syömään ne suihinsa?

Ostokrapulaa kokien päätän täten toteuttaa viikon ilman ostoksia. Jos tulee tarpeeseen, pyydän jotakuta muuta hakemaan kaupasta maitoa, jos se loppuu kesken kaiken. Muuta ei tarvittane. Aion siis tämän viikon loppuun mennessä shopata kaiken, mitä viikoksi todella tunnen kaupasta tarvitsevani, ja siinä sitten se. Toki tässä hiukan helpottaa se, että olen ensi viikon lopussa menossa pariksi päiväksi kuvataideterapiaseminaariin, ja siellä olen täysihoidettu. Tämä helpotus koskee kuitenkin vain perjantai-illan ja sunnuntain välistä aikaa.

Nyt kaipaisin vinkkejä siihen, mitä kannattaisi varata viikoksi kaappiin. Siis mitä järkevää? Aion vältellä ostohoukutuksia, joten ylilyöntejä ei tehdä edes valmisteluvaiheessa. Listaan alle muutamia elintarvikkeita, joita ainakin pitäisi varata riittävästi. Otan kiitollisena vastaan lisävinkkejä.

* maitoa monta litraa
* jogurttia
* jauhoja leivontaan
* kananmunia
* hedelmiä

Siinä olikin kaikki, mitä tulee äkkiseltään mieleen. Tästä se juuri huomataan, miksi kaupassa käy niin kuin käy: lähden sinne hyvin impulsiivisesti ja muistan vasta kotona, mitä kaikkea hyödyllistä en sitten tullut ostaneeksi sen listan ohi paisuneen kuorman joukossa. Nytkin mietin, olisiko vielä pitänyt ostaa mustikoita. Vai olikohan niitä valmiiksi pakastimessa... Tällä kertaa taidan tarkistaa ensin.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tarkista ainakin kaapista perustuotteiden löytyvyys:riisi,pasta,margariini, leipä (jollet sitten leivo itse) ja wc-paperi (sehän löytyykin ruokakaapeista..).. Ja ruoka-aineet kannattaa myöskin miettiä kunnolla, joka päivän ruoat ja niiden tarvitsemat valmistusaineet..

Bluesea kirjoitti...

Hyvä kokeilla voiko olla ruokakaupassa käymättä viikon.

Anonyymi tuossa edellä jo listasikin varsin kattavasti tärkeät muistettavat. Minä ostaisin kaappiin näkkileipää, sillä sitä voi syödä silloin jos pehmeä leipä on loppunut eikä jaksa leipoa.

Perunat ja muut kasvikset (sipuli!) ovat myös tarpeen luullakseni.

S-Sadie

junglehouse mom kirjoitti...

Huijausta jos joku muu käy sen maitopurkin hakemassa ;D Huijari huijari ;D Että sitä vaan litroittain!! Ellei mee vanhax ;D Mä en ees yrittäis, ei toimis meillä :D Parhaiten säästää meillä rahaa käymällä usein, ei tuu rohmuttua hedelmiä ylitarjontaan jne, eli kaik menee mitä ostetaan jos käy kolmisen kertaa viikossa pienemmästi ;)

Säätäjä-Salla kirjoitti...

Moi!

Kiitos ja hyviä lisäyksiä, Anonyymi! Leipä tehdään itse, mutta näkkäritilanne täytyy kyllä tosiaan varalta kartoittaa. Ai niin, leivinpaperi muuten puuttuu... Hyvä myös tuo, että suunnittelee joka päivän ruoat etukäteen.

S-S, kiitos kun sipulista muistutit! Tarkemmin ajatellen kyllä taitavat porkkanatkin kaapista uupua.

Jos söisi tyyliin "tänään peruna-porkkanamuusia ja jotain, huomenna jämistä tehtyä sosekeittoa jollain jatkettuna"? Lapset valitsisivat kyllä makaronilaatikkoa joka päivälle.

Säätäjä-Salla kirjoitti...

J. Mom, moikka :) Totta, pitäskös ostaa maitojauhetta kaapin täydeltä? :D Taitaa ollakin jo, mutta onkohan enää "voimassa". Ettei jää kiinni huijauksesta! Tän projektin jälkeen voisin ottaa viikon niin, että en saa ostaa yhtään mitään ohi ostoslistan.

heidi kirjoitti...

Ja pakkaseen sitten vaan kaikkea, mitä pakastaa voi. Sieltä sitten voipi sulatella. Luulisi, että maito sen viikon nyt säilyisi, jos sunnuntaina ostaa. Mutta jos kokee, että ei, niin ostaa niitä huoneenlämmössä säilytettäviä maitopurkkeja, jotka tosin taitavat olla Hylaa kaikki ja vähän kalliimpaakin kuin normimaito... Meillä ostettiin ennen lapsia vain pelkästään niitä, kun maitoa meni niin vähän, että oli helppo säilytellä huoneenlämmössä ja ottaa vain silloin kun tartti. (Toki avattu purkki piti lykätä jääkaappiin.)Mutta siis maitojauhe myös hyvä vaihtoehto :)

Tosiaan tarkista perusvihannekset, ja sitten jotain hedelmäsäilykkeitä voi olla, ni ei tule pilaantumispropleemaa :)

Mainio idea toteutettavaksi muuten :) Itse usein miehelle jauhan kauppaan lähtiessä, että josko nyt yritettäis ostaa vain niin, että pakolliset välttämättömyydet vain, ja sitten käyttäisi kaikki säilykkeet ym. kuivatavarakaapista ja pakasteet pakkasesta. Ja itse tosiaan myös monta kertaa kassalla miettinyt, että miten voi olla niin paljon taas loppusumma. Vaikka osti ihan perusruokia... Kaupassakäynti on petollista kyllä. Vaikka hakisi vain sen litran maitoa, niin usein siitä seuraa juuri mainitsemasi ilmiö, ja muistaa, mitä kaikkea muuta puuttuukaan... Eikä sitten kuitenkaan muista sitä tärkeintä, eli leivinpaperia :)

Säätäjä-Salla kirjoitti...

Heidi, toinen yökukkuja siellä :o) Paitsi että mä meen petiin heti tän kirjoitettuani, ihan varmasti...

Pakastin, tosiaan! Niin ja miksei maitoakin voisi pakastaa, jos (mutta kun ei) pakastin mahduttaa. Tuli vaan kirjoittamastas mieleen, että siellähän on valmiita ruokia, toki mikä missäkin kunnossa, vaikka koko kerrostalon ruokkimiseen. Mikä tilaisuus käyttää niitä pois!

Vielä siitä maidosta, vois tietenkin tosiaan miettiä myös sitä hula-vaihtoehtoa pöydälle notkumaan ja pistää epäjärjestyksen (sikäli kuin rojun keskeltä pari maitotölkkiä jonkun silmään pistääkään) uuden projektin piikkiin. :)

Hedelmäsäilykkeet, jee, tarkoittaa hedelmäsalaatteja! :D Paitsi jos aloitetaan pois käytettävistä, ruokana taitaa olla tomaatti- ja papupitoista mössöä.