Uuden harrastuksen makuun

Olen hyvä aloittamaan uusia harrastuksia. Osa niistä tulee jäädäkseen, osa ei. Yleensä myönnän vasta vuosien kuluttua, että jokin aluksi innostavalta tuntunut puuha ei sitten oikein ottanutkaan tuulta siipiensä alle. Toisaalta ihan menestyksekkäästikin alkaneet harrastukset saattavat ajan tai energian puutteessa laimentua uutuudenviehätyksen myötä elpyäkseen parempina päivinä uudelleen.

Nukkekodit ovat olleet harrastukseni vuodesta 2004 alkaen, ja koko ikäni olen ollut innostunut nukeista ja tapaillut niistäkin jotain harrastuksen tapaista. Sittemmin olen tutustunut muihin alan taitajiin täältä lähiseudulta. Eräs heistä nauratti minua ja ystävääni yhteisissä pikkujouluissamme, kun keskustelimme blogeista: hän valitteli sitä, että ihmiset eivät päivitä nukkisblogejaan riittävän tiuhaan tai alkavat lisäillä sinne kuvia ruoasta tai muusta älyttömästä - kun painaa päivitysnappulaa, pahaa-aavistamattomien silmien eteen lävähtää joku piirakka!

Kohtalon ivaa on se, että viime aikoina olen nimenomaan hakeutunut niiden blogien pariin, joista tiedän tapaavani piirakoita tai kakkuja ainakin. Olen suorastaan koukussa kakkublogeihin. Pidän kyllä täytekakusta, mutta se ei edes ole syy noiden sivustojen selailuun. Ihailen koristeita, joita en uskonut syötävästä materiaalista voitavan tehdäkään (no toki minua on voitu huijata: mistä tiedän, vaikka ruusut ynnä muut olisivat itse asiassa Cernitiä). Suunnittelen päässäni erilaisia kakkuviritelmiä ja olen aivan varma, että katsoessani muiden luomuksia jokin kakkutaajuus virittyy minuun, eikä minun tarvitse seuraavalla kerralla itkeä, kun yritän saada lapsen kakun päälle tulevan telkkarihahmon näyttämään esittämältään. Itse asiassa olen jo aivan täysinoppinut kakuntekijä, kunhan vain muutamia vinkkejä ja virikkeitä vielä etsiskelen.

Näiden itsetietoisten ajatusten saattelemana aloitin viikko pari sitten ensimmäisen oikean täytekakkuni. Siis ensimmäisen oikean hienon täytekakkuni. Se tulee toisen poikani ensimmäiseen omaan juhlaan, joka on ensi sunnuntaina. Täytyyhän sinne nyt saada kakku isolla koolla, kun kerran on kunnolla yleisöäkin saatavilla. Lisäksi tämä on minulle loistava tilaisuus loistaa aluevaltauksellani.

Vuorossa ensimmäisenä olivat kukat. Mieleeni tuli muotoilla jotain omenapuun kukkien tapaista. Sekoittelin valkoista marsipaania ja punaista elintarvikeväriä ja valkoista marsipaania ja vaaleanpunaista marsipaania. Sitten muotoilemaan. Jokin mätti: kukista tuli tosi kömpelöitä. Muutaman yrityksen jälkeen luovuin toivosta ja siirryin hetkessä tekaistuun varasuunnitelmaan: kaulitsin nyt jo kirjavasta marsipaanista levyä ja leikkasin siitä pienillä piparimuoteilla tähtiä. Näitä liitin nyt kaksi päällekkäin, kääntelin vähän sakaroita ja lisäsin vielä kolme sokerihelmeä kuhunkin syntyneeseen kukkaan. Hienoa, koristeet pitkälti valmiina. Iloa laimensi hiukan se, että seuraavana päivänä väri oli tummunut, ei enää hienostuneen vaaleanpunertava vaan tosiaan aika vaaleanpunainen.

Pari päivää sitten soitin kakuista tietävälle ystävälle. Kuinka paljon etukäteen marsipaanikuoren voi tehdä? Vuoden. No selvä, heti tilaisuuden tullen uudelleen marsipaanin kimppuun siis. Tilaisuus koitti tänä iltana. Ostin kaupasta lisää marsipaania, tällä kertaa vihreää. Pidin kaulinta kädessä tuntien itseni ammattilaiseksi ja aloin rullata. Leivinpaperi luisti pöydällä. Painoin vatsallani paperin kulman kiinni pöydänreunaan ja rullasin uudelleen. Kaulin juuttui kiinni. Öljysin kaulimen. Sain aikaan suorakaiteen. Kun aloin rullata kovempaa saadakseni levyn isommaksi, ohuemmaksi ja pyöreämmäksi, kaulin juuttui uudelleen kiinni ja pesin sen. Lopulta lisäsin marsipaania ja jatkoin, jolloin saumat jäivät näkyviin. Kun levy oli muuten hyvä mutta vähällä revetä ja lisäksi saumainen, keksin kääntää sen ympäri, ja yllättäen alapuoli olikin edustuskelpoisempi.

Länttäsin pohjan päälle koristeita ja räppäsin tyytyväisenä kuvan. Ensimmäinen kakunkoristelevyni on valmis! Tunnen itseni jo varsinaiseksi kakkutaiteilijaksi, jonka huikea blogi alkaa tästä ja tänään. Kohta joudun jo valitellen torjumaan osan runsaslukuisista juhlakakkutilauksista, joita kakustani kuvan nähneet (tai ainakin siitä kuvauksen lukeneet) tuntemattomat minulle esittävät!

Toivotaan, ettei harrastukseni kirjaimellisesti lässähdä siinä vaiheessa, kun tuo kokoon tuherrettu kakunkuorilevy siirretään kakkupohjan päälle tai mahdollisimman lähelle kakkupohjaa joka tapauksessa. Haaverin (no toki myös ja ennen kaikkea suuren suosion) varalta säästin pari kukkakoristetta hätävarakakkuun.

Kuva tuotoksesta.