Milky Way

Huh kun inhoan yletöntä englannin kielen ymppäystä joka paikkaan siitä huolimatta, että kielitaitoni ruostuminen harmittaa itseäni - siinä missä aikanaan puhuin englantia töissä lähes päivittäin, olen nyt mammalomaillessani rajoittunut puhumaan sitä pari kertaa vuodessa, ja silloin taitaa ollakin sormi suussa. Joka tapauksessa nimesin tämän raapustuksen englanniksi - jospa vaikka se kielitaitokin siinä nousisi uuteen kukoistukseen. Ajatelkoon rakas lukijani vaikka suklaapatukoita, jos asia häiritsee.

Tarkoituksenani oli siis raportoida imetysrintaman tapahtumia tähän. Poikieni iät ovat nyt 2,5 vuotta ja tasan 3 viikkoa. Viikkovisaa pukkaa: kumpihan näistä mahtaisi elellä äidinmaidolla? Vastaus: kumpikin. Esikoisen tisuttelu on sen kuin kiihtynyt pienemmän tultua apajille, eikä ihme, sillä maitoa on todella tullut molempien tarpeiksi ja välillä reilusti ylikin.

Kun Antto syntyi, ajattelin, että imetän, minkä hyväksi katson. Tietysti se puolen vuoden täysimetys olisi ihanteena, mutta ehkä siitä voisi osittain jatkaa siihen vuoden ikään saakka. Tuli puoli vuotta täyteen ja imetys jatkui tavalliseen tapaan. Jotain mössöjä maisteltiin jo, mutta kyllä se äidin oma anti vei voiton soseista. Tuli vuosi täyteen ja mössöjä, etenkin makeita sellaisia, maisteltiin jo ihan tasaiseen tahtiin, mutta kyllä vielä rintamaitokin maistui. Vuoden imettämisen jälkeen en enää edes ajatellut vieroittamista, se ei tuntunut ajankohtaiselta eikä tarpeelliselta.

Yöimetys pistettiin poikki pojan ollessa vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäinen, ja hyvä niin, sillä silloin ja ehkä siksi lopulta tärppäsi tämän toisen lapsen kanssa. Alkuraskauden väsymyksissä en jaksanut ajatellakaan mitään vieroitusta, vaikka neuvolaa myöten varoiteltiin keskenmenoriskeistä ym. Keskiraskauden aikana maidon vähennyttyä olisi ehkä ollut mahiksia, mutta silloin minua huolettivat Anton päiväunet. Olin nukuttanut pojan rinnalle enkä osannut siinä aloittaa muunlaista nukutustapaa, ja kun poika yritti jättää unet nukkumatta, en halunnut ottaa mitään riskiä, että näin kävisi. Niinpä jatkui nukutusimetys ja sitä kautta muukin imetys, tosin enää kolmesti päivässä. Loppuraskaudessa jatkui sama meininki. Vauvan synnyttyä en halunnut enää mustasukkaisuutta lisätä, joten se kolme kertaa päivässä jatkui esikoisen kanssa - ja tosiaan maitoa oli tolkuttomasti, joten siitä eroon pääseminen ei tuntunut pahaltakaan.

Pikkuveli syö hyvin, vaikkakin pulauttaa usein suuren osan ulos, koska maitoa tulee ilmeisesti aika kovalla paineella. Aika nopea syöjä tuo pikkuinen on myös. Niinpä syödä pitääkin sitten aika usein. Antolle on jäänyt niin paljon, että tuotokset ovat muuttuneet jälleen maitokakan suuntaan. Ruoka ei maistu kovin hyvin, sen sijaan aina välillä pitkin päivää saan kuulla toiveikkaan pyynnön: "Tisua?" Siihen olen sanonut, että ei nyt, päiväunille mennessä sitten, illalla sitten jne. Onneksi pikkuveljen maitotankkauksiin isoveli on oppinut suhtautumaan melko maltillisesti eikä enää saa hirveitä mustasukkaisuuskohtauksia tavatessaan "Paapaun" tisulta. Saattaapa joskus sanoakin "tisua vauvalle". Kunpa tämä linja jatkuisi.