Talvihaaveiset (?) loppusyksyn värit blogissa

Olen viime aikoina kyttäillyt puskia, kuinka ne saavuttavat täyden väriloistonsa ja alkavat sen jälkeen hiipua harvemmiksi ja harmaammiksi. Jossain vaiheessa pensaat näyttävät korostuneen kolmiulotteisilta, kun kirkkaat värit ponnahtavat silmiin pisteinä sieltä täältä ja karut tummanharmaat oksat lymyävät siellä alla. Sitten ovat viimeisetkin väripisteet kadonneet tai muuttuneet käpertyneiksi, ruskeiksi, mutta vaihe mikä hyvänsä, aina saa puskasta poimituksi 3-5 väriä, joista yhdistelisi ihanan neulepaidan. Olisipa hauska tehdä joka kuukaudelle oma paitansa! Tai kun edes saisi neulotuksi yhden, puskan värisen tai ihan minkä vain.

Blogini uusi väritys on nyt sitten ilmeisesti talvinen, ellei peräti jouluinen: jotain jäänteitä ruskasta mutta karun valkoinen tausta. Haaveilen saavani tänne enemmän käsitöitä esille lähiaikoina, ja se haljunvihreä oli mielestäni jotenkin tunkkainen kuvien kanssa. Mennään siis toistaiseksi asialinjalla.

Olen kyllä miettinyt sitäkin, pitäisikö perustaa oma bloginsa kakuille ja käsitöille, sillä tästä saattaa tällaisenaan olla vaikea löytää juuri etsimäänsä aihetta. Mitäs lukijani ovat mieltä?

Viitteellinen herra Hakkarainen lähes terveyskakussa

Anton kummit kävivät tänään poikansa kanssa juhlistamassa kolmevuotiastamme, ja tein tilaisuutta silmällä pitäen eli kiireessä tuntia ennen vieraiden tuloa kakun niistä aineksista, jotka käsiini osuivat. Ihan kelpo silti tuli.

Ensinnäkin iso kiitos Heidille, joka jo ehti ihmetellä vastentahtoisuuttani sokerikakkupohjan tekemistä kohtaan. Lähempi keskustelu aiheesta paljasti, että sen pitkäpiimäisen vaiheen eli kananmuna-sokerivaahdon vatkauksen saa sujumaan peräti ripeästi, kun käyttää huoneenlämpöisiä kananmunia. Siis ikinä en ollut moista kuullut, mutta näköjään homma toimii.

Sokerikakkupohjan täytteenä tässä oli jääkaapista löytynyttä mansikkarahkaa sekä puoli purkillista lasten sosetta, mansikka-omena-vadelmasose taisi olla kyseessä. Kostukkeena oli mansikkainen sekamehu ja marsipaanin ja banaanisiivujen alla lisää mansikkarahkaa. Marsipaanin kaulitsin vain ripeästi peilikuvalevyksi tuorekelmulla vuoratulla muovialustalla ja yritin suunnata varastoista löytyneet värit suunnilleen oikeisiin kohtiin. Sitten kippasin levyn kakun päälle ja täydensin sinnepäin-Hakkaraista muutamilla violetista marsipaanista rullatuilla nauhoilla. Vielä banaanit sivuihin kerman sijaan, siis terveysruokaa, ja valmista oli.

Kymmenen S:ää

Saksi-Sadie, (blogi)ystäväni ja tätini, haastoi minut keksimään kymmenen S:llä alkavaa tärkeää asiaa. Tästä voisi tulla aikamoiset paineet! Yritän kuitenkin ottaa homman leppoisasti ja ryhtyä nyt heti toimeen sen kummemmin valikoimatta tai miettimättä. Jotain ehdottoman tärkeää saattaa siis unohtua, mutta olkoon tämä nyt hetken tunnelmista koottu S-lista lyhyine Sallan sanakirjamääritelmineen.

* Sunnuntai. Sehän tässä vielä on muutaman tunnin ajan. Sunnuntai on rauhoittumisen ja hiljentymisen päivä, jolloin kerätään voimia alkavaa viikkoa varten. Saatan käydä kaupassa, siivota ja jopa tehdä ikäviä rästihommia, mutta hyvänä pyrkimyksenäni on silloin olla ottamatta suurempia stressejä mistään.

* Suklaa. Kyllähän sitä ilmankin voisi olla, mutta elämä voisi käydä vähän mauttomaksi.

* Sormet. Pidän käsitöistä ja kaikenlaisesta näpräämisestä. Yliopistoaikana kirjoitin muistiinpanoja usein vain siitä syystä, että muistini pelaa, jos kädet liikkuvat, tai piirsin tai jopa neuloin, jos kehtasin. Päähän ei olisi jäänyt mitään, jos olisin ollut vaikka käsi paketissa. Kuvataiteilijana ei onneksi tarvitse miettiä kehtaamista: on jopa pakko näprätä.

* Salaisuudet. Niitä pitää olla, niin omia kuin muiden minulle uskomiakin. Asioita, jotka ovat yksityisomaisuuttani.

* Seikkailut. Sellaiseksi riittää joskus hyvä uni tai eksyminen matkalla tuttuun paikkaan. Olennaista on, että joskus antaa itsensä nähdä asiat toisesta näkökulmasta, kuin uusina.

* Syntymä/synnytys. Hassua, niin kuin sitä on molemmilla kerroilla malttamattomasti odottanut, sen on itse tilanteessa toivonut päättyvän mahdollisimman nopeasti, ja silti minulle on jäänyt molemmista jokin älytön synnytyskaipuu. Ei ole mitään niin ihanaa kuin oman lapsen näkeminen ensimmäistä kertaa. Olen vetäjänä mukana aktiivisen synnytyksen vertaistukiryhmässä ja siellä(kin) tulee keskusteltua paljon synnytyskokemuksista. Se on aina yhtä innostavaa.

* Suku. Minulla on mielestäni läheiset välit moniin sukulaisiini, suku on kuin tukiranka. Myös taiteellisissa teoksissani käsittelen usein sukulaisuutta.

* Suvaitsevaisuus. Siinä on yksi ihanne, johon pyrkiä ja jota opiskella. Olen kyllä niin kärsimätön ja kiukkuinen ryppyotsa, että olen kyllä vasta matkani alussa. Ihailen ihmisiä, jotka osaavat ottaa toiset ihmiset sellaisina kuin he ovat ja kuitenkin pitää pintansa asioissa, joita haluavat muuttaa.

* Siivoaminen. Se on osa arkipäivää eikä aina kaikkein mukavin sellainen. Itse asiassa toisinaan tekisi mitä tahansa muuta mieluummin. Harva asia kuitenkin palkitsee enemmän kuin tavaroiden saaminen paikalleen.

* Sisarukset vielä erikseen. He ymmärtävät joskus puolesta sanasta, mitä ajan takaa, silloinkin kun en itsekään tiedä. Luulenpa jopa, että he olisivat osanneet koota nämä kymmenen S:ää puolestani nopeammin ja osuvammin kuin minä itse!

Porkkanan näköistä porkkanaa ja punaista paloautoa

Vietimme tänään perhepiirissä Anton kolmevuotissynttäreitä. Juhlat vietettiin siitä huolimatta, että Antolle nousi viime yönä kunnon kuume ja poika oli väsynyt ja kipeän oloinen. Hän nukkuikin aika ison osan kemuista ja ihmetteli monen tunnin päästä herättyään, mihin vieraat menivät. Vielä myöhemmin hän oksensi sohvalle, jolloin siirsimme mukisematta huomisen lastenkekkerit odottamaan seuraavaa, toivottavasti terveempää sunnuntaita.

Anton toivomukset kakun suhteen olivat muuttuneet tavantakaa viime aikoina, mutta toteutin niistä tiuhimmin toistuneen sekä viimeisimmän. Toinen kakuista oli siis porkkanan näköinen porkkanakakku ja toinen Puna-niminen paloauto Autot-elokuvasta. Porkkanakakun tein jo vähän aiemmin ja kuorrutin juuri vieraiden saapuessa. Kostutinkin sitä, mutta kyllä se silti vähän kuivaa oli. Samoin Puna-kakkua vaivasi lievä kuivuus kostutuksesta huolimatta. Tuhti suklaamoussetäyte oli kyllä mielestäni onnistunutta ja pysyi hyvin ryhdissä.

Porkkanan näköinen porkkanakakku. Ohje on kotoa löytyvästä Joka kokin keittokirjasta ja sisälsi porkkanaraasteen lisäksi ainakin sokeria, fariinisokeria, ruokaöljyä, kananmunaa, leivinjauhetta ja soodaa, saksanpähkinää ja vehnäjauhoa. Kuorrutuksessa on runsaasti karamelliväriä ja joukossa vähän Philadelphia-tuorejuustoa, tomusokeria ja sitruunamehua. Tein vielä vähän vihneitä marsipaanista.

Kuumetta sammuttamaan. Yksinkertaistin hiukan, mutta kyllä sen silti tunnistaa: Puna-paloautohan se siinä. (Vasemmalla siis malli, Anton lelu.) Kuorrutus on marsipaania, renkaissa kappaleet Domino-kekseistä.

Tässä vähän kakun sisustaa. Sokerikakkupohja on täytetty suklaamoussella, joka on valmistettu taloussuklaasta ja Flora Vispistä. Taisin laittaa joukkoon vähän vaniljasokeriakin, ja niin, Maltesers-karkkeja murskattuna. Aika tuhtia siis oli. Marsipaanin alla on vielä silaus vatkattua Flora Vispiä. Päädyssä, joka oli muodoltaan liian vaikea mallin mukaiseen toteutukseen, luki yksinkertaisesti Antto 3.

Pipit veljekset. Nuhanokka Aaron ja kuumeinen (myöhemmin myös vatsatautinen) päivänsankari Antto pääsivät yhteiskuvaan aamupäivällä loikoillessaan pipipesässään.

Tässä välissä

Tuli ja meni päivä, jolloin Antto täytti kolme vuotta, meidän ihanainen esikoisemme. Olen muistellut sitä hetkeä, jolloin hänet annettiin vastasyntyneenä vatsalleni, ja sitä, millainen sää silloin oli ja mitä ajattelin, kun katsoin ikkunasta ulos ja parkkipaikalle tai mitä sieltä näkyikään. Minkälainen tuoksu oli. Kylmä ilma, muistan, ja desinfiointiaineen haju. Onnellinen olo.

Järjestelemme nyt pieniä kekkereitä lähisuvulle ja lähikavereille, molemmille erikseen. Aloin jo olla stressissä kaiken muistettavan kanssa, kun yhtäkkiä minulle selvisi, että yhtä taidenäyttelyyn liittyvää asiaa ei tarvitsekaan tehdä sunnuntaiksi, ja ystäväni ilmoittautui vapaaehtoiseksi auttamaan kakkupohjien kanssa ja katsomaan synttärisankaria jonkin aikaa, kun huomenna touhuan täällä kemuja varten.

Ennen jotain valmistelua vaativaa, jos tarjoutuu pieni tilaisuus hengähtää, tulee kummallinen välitilassa oleva tunne. Isoihin projekteihin ei voi tarttua ja pienet, jos niihin ryhtyy, pitää hoitaa kerralla alta pois. Sellaiset pikkuhommat sopivat minulle.

Esittelen tässä pikkuprojektini viime viikonlopulta: Aaronin uuden puseron. Sain äitini kautta sukulaismiehen liikkeestä peräisin olevan ison tukun ihania kangaspaloja, joiden joukosta tämän takin materiaali löytyi. Lintu on silityskuva, jonka Janne toi joskus minulle tuliaisena eräästä kangaskaupasta, johon olin hänet lähettänyt. Resorin ostin eräästä Hyvinkään-päivänsä päättäneestä liikkeestä poistohintaan euron metriltä.

Pulju ja pieni ongelma

Olen perustamassa pientä käsityökauppaa, lähinnä omaksi ilokseni mutta myös katsoakseni, mitä siitä tulee. Ideanani on, että putiikki toimii rinnakkain Jannen nettikaupan rinnakkaiskauppana. Kun Janne myy puodissaan kuvavedoksia, minä myyn yksilöityjä käsitöitä: lastenvaatteita, lahjatavaroita, muita maskotteja, käyttötekstiilejä yms., joihin on painettu tilaajan haluama kuva tai teksti. Ideana on käyttää pitkälti kierrätys- ja jäännösmateriaaleja.

Homma on ihan hyvässä vaiheessa: olen tehnyt jo useita mallikappaleita erilaisista tuotteista ja liittänytkin ne jo kauppapohjaan (ei vielä julkaistu). Kuvia pitäisi tuotteista vielä ottaa. Nyt varsinainen ongelma on se, etten meinaa keksiä puljulleni järkevää nimeä millään. Olen kutsunut sitä nyt hyvin yksinkertaisesti Kuvalahjaksi ja tehnyt alustavan logonkin saadakseni hommaa vähän eteenpäin. Lopullista nimeä en kuitenkaan keksi. Pitäisi olla jotain persoonallisempaa mutta kuitenkin jotain, mistä tulee sellainen fiilis, että tuolta saa lahjaksi(kin) passaavaa yksilöllistä pientä kivaa (käyttö)tavaraa. Iloa siinä saisi olla.

Tuossa se tämänhetkinen logo. Haastan lukijat esittämään ajatuksia nimestä ja kiitän kovasti jo etukäteen vinkeistä, jospa ne auttaisivat minut johonkin tulokseen! Lisäporkkana: arvon kommentoineiden kesken ensi sunnuntaina nahasta tehdyn heijastimen tai yksilöidyn "Muksut mukana" -maskotin. Alla kuva heijastimesta, maskotti on samanlainen paitsi kera lasten (tms.) kuvien.

---

Muokkaus tiistai-iltana 22.10. Pyöriteltyäni saamiani kommentteja ja ideoita mietin tänä iltana tällaista:
Pahako? Mielestäni voisi olla jopa hyvä vaikka vähän lapsenomainen onkin...

Syötävä nukkekoti tai jotain sellaista

Tapasimme Hyvinkään ja Riihimäen nukkekotiharrastajaporukan kanssa viime perjantaina, jolloin teimme minikokoisia pahvilaatikoita Terhin opastuksella. Laatikoista otan kuvan, kunhan saan pokkarin muistikortin tyhjennettyä, ja sitten kerron lisää siitä projektista ja tapaamisestamme. Janne sen sijaan räppäsi kuvan tilaisuutta varten väsätystä kakusta, jossa sokerikakkupohja, täytteenä sitruunatahna ja Flora Vispillä jatkettu mango-passionmousse sekä päällä marsipaania. Muottina toimi näppärästi muumitalomuotti. Risoi, kun en osannut käyttää valmista sokerikuorrutetta tuon paremmin, mutta tuossapa opin ja seuraavan kerran ikkunat nätimmin sitten.