Formulaa syötiin sunnuntaina

Luvaten täten julkaista piakkoin myös jotain muuta kuin kakkuja esittelen tässä kakun, jota söimme sunnuntaina. Meillä näkyy kesän ajan maksullinen kanava, jolta voi seurata formuloita suorana, ja niin äärimmäisen vähän kuin tämä seikka minua jaksaakin kiinnostaa on ollut mukavaa saada sunnuntaisin kavereita kylään kisakatsomon varjolla. Tällä kertaa löysin kaapista puolikkaan valmispohjan, joka piti koristella päivän teeman mukaisesti. Kokeilin oikeastaan ensi kertaa kunnolla kakulle maalaamista. Vähän kinkkistä oli väriem sekoittelun takia, mutta kai tuon formulaksi tunnistaa.

Kakun tekemisestä tulikin nyt ensi kertaa vähän apeaksi tekevää argumentointia Jannen kanssa. Mies kun oli sitä mieltä, että herkkuja on nyt mätetty tarpeeksi eikä kakkuharrastus ole hyvä tekosyy läskiksi tulemiselle (hänen - minä tarvitsen nyt paljon energiaa, kun heräilen yölläkin imettämään). Perustelin kakun laittamista sillä, että 1) pohja on käytettävä pois ja 2) vieraille on kuitenkin tarjottava jotain makeaa jälkiruoaksi, ja niinhän siitä sitten kakku tuli. Kompromissiratkaisuna päädyin kuitenkin mahdollisimman kevyeen versioon: täytteenä oli mustikkahilloa ja mustikkasosetta, kostukkeena sekamehua, kuorrutteena silaus mustikkasosetta ja päällä ohut marsipaanikuori, sivuilla banaaniviipaleita ja vielä koristeena tomusokerista, sitruunamehusta ja tuorejuustosta pursotettuja tähtiä.

Kakkua prinssin kunniaksi

Vaikka minua yleensä vähän ärsyttävätkin kaikenlaiset prinssi-, prinsessa- ja neitijutut, kun puhutaan ihmisten lapsista, teinpäs ystäväni reilun viikon vanhan pojan kunniaksi tämän kakun, joka kieltämättä vähän hyödyntää prinssiteemaa. Kakku koostuu tutuksi tulleista aineksista: kaakaolla maustettua sokerikakkua, kostukkeena veteen tehtyä kaakaota, Blå Bandin suklaamoussea, Pätkis-rouhetta, Flora Vispiä, väriainetta, marsipaania, sokerihelmiä sekä vielä sulatetusta ja värjätystä sokerista tehtyjä "jalokiviä", joista tuli hieman liian tummia.


---

Sen verran lisättäköön tähän, että tänään on myös meidän ihanaisen Aaronin nimipäivä. Tämä siksi, ettei vain voida väittää minun unohtaneen tätäkin nimpparia! Kakkua ei meidän pienokainen vielä pitkään aikaan saa kuin äidinmaidossa, joten ei tullut hänelle sellaista tehtyä, mutta kortin kuitenkin kiireessä kyhäsin muistoksi.

Ei ihan nimipäivänä mutta sen kunniaksi

Unohtui sitten Jannen nimipäivä. Muistin ennen ja muistin jälkeenkin, kun sain kuulla unohtaneeni, mutta sinä päivänä meni sitten näppärästi ohi. Petterin päivänä Janne sai onnittelupuhelun, ja kun hän siitä minulle kertoi, hähätin ilkeästi, että olipa joku muukin myöhässä. "Ei kun toisen nimen nimipäivä", Janne sanoi, ja hymyni hyytyi.

Tänään oli avattu kerma menossa vanhaksi, joten oli välttämätöntä tehdä kakku, mikä sopi hyvin missattuihin nimipäiviin. Sitä syömään kutsuin kavereita, perheen josta on aina hyvää seuraa meille jokaiselle (vähän kun Aaron kasvaa niin vielä enemmän hänellekin). Kakku oli pieni, mutta eipähän ainakaan jätetty muruakaan keräämään jääkaapin makua. Päällä marsipaania, sivuilla värjättyä kermaa johon sekoitettu hiukan piparminttuöljyä ja tomusokeria, välissä Blå Bandin moussea ja pätkissilppua, kostukkeena veteen tehty vahva kaakao. Sokerikakkupohjassa oli vähän kaakaojauhetta, eli oli maultaan aika suklainen, minttu-sellainen.


Koska kakku oli niin pieni, söimme lisäksi loput eiliseksi tekemästäni pienestä porkkanakakusta. Päällä olevat porkkanat olivat toki marsipaania eivätkä kasvimaan antia, vaikka tuskinpa noista erehtyisi luulemaankaan. Oli muuten porkkanakakku superhelppo tehdä, vaikka olen kuvitellut työlääksi - ei rasittavaa sokerin ja kananmunien loputonta vispausta.

Sainpa tänään vierailijoilta myös tilaamiani leivontavälineitä, he nimittäin olivat vierailleet kakkutarvikemyymälässä. Ei auttane muu kuin pian käydä kokeilemaan, ja kesähän on erilaisia tekosyitä täynnä. Aina tarvitaan kakkua!

Tautisia reseptejä eli miksi meillä ei ole lääkärikirjaa

Tässä päivänä muutamana irvailin ystävälle sairauskammoisuudestani, joka on onneksi pysynyt paremmin asioissa sitten lasten syntymän - ihmekö tuo, kun huomioni on kiinnittynyt lasten terveyteen ja yleiseen hötkyilyyn. Luulotautisuuden voisi ainakin minun tapauksessani kiteyttää sanomalla, että luulotautinen on se joka toivoo olevansa vain luulotautinen. Mieluummin niin kuin että todella sairastaisi sitä tautia, jota pelkää. Kaltaiselleni ihanaa katsottavaa on elokuva Bandits - Pankkirosvot. Toinen elokuvan miespäähenkilöistä, Terry, on mahdottoman luulotautinen ja mm. kuuntelee autoa ajaessaan kasetilta erilaisten sairauksien kuvauksia. Hän tuntee kehossaan pahimpien sairauksien oireet heti niistä kuultuaan. Hankalille asioille on helppo nauraa, kun ne tapahtuvat jollekin muulle tai eivät ole omassa elämässäni juuri nyt kovin ajankohtaisia.

Huolimatta nykyisestä seesteisestä tautitilanteestani yksi asia on varma: lääkärikirjaa ei meidän hyllyymme hankita. Lääkärikirjaa, kuten keittokirjaakin, voi lukea monella tavalla. Voi ihan mielenkiinnosta tutkailla selaillen, kuin ideoita hakeakseen. Silloin mottoni voisi olla: "Tänään olen niin vahva, ettei mikään saa päässäni napsahtamaan taas." Sinä päivänä en ole erityisen huolissani mistään mahdollisesta oireesta - tai ehkäpä vain en muista, mistä pitäisi olla huolissaan? Mutta voi apua, tullessani kohtaan "ihomuutokset" muistan ihmetelleeni jotain luomea jokin aika sitten. Siitä se sitten lähtee, mielessä alkaa pyöriä kymmeniä erilaisia mahdollisuuksia, mistä voisi olla kysymys, ja kun nyt tarkemmin katselen, liekö luomi vielä kasvanutkin sitten viime tutkailun? Ja taas mentiin.

Toisaalta lääkärikirjaa voi lukea toiveikkaasti etsien hyviä reseptejä tietyille raaka-aineille (joskin myös huonot on vilkaistava). Jokin oire toden teolla vaivaa mieltä. Jalkaa kolottaa, ja ajattelen etsiväni kirjasta harmittomia vaihtoehtotauteja. Voihan olla, että oire osuu enemmänkin laskimoverenkierron häiriöiden taudinkuvaan kuin luusyövän. Tosin se luusyöpäkin on tarkistettava ihan eliminoinnin vuoksi. Mutta kuinka ollakaan, itse asiassa juuri ne pahimman mahdollisen taudin oireet tuntuvat hyvinkin tutuilta ja eikö vain tälläkin hetkellä tunnu jalassa vihlovaa särkyä? Jos sen "kuuluu" olla hyvin paikallista, kipu alkaa yhtäkkiä tuntua esimerkiksi polvessa, ja jos taas sen "kuuluu" olla epämääräistä jomotusta laajalla alueella, eiköhän vain koko jalka äkkiä olekin kuin jyrän alle jäänyt. Seurauksena käynti terveyskeskuslääkärillä, joka joko nauraa ulos, lähettää fysioterapeutille tai toivoo voivansa ohjata psykiatriselle puolelle.

Kolmanneksi lääkärikirjasta on helppo löytää jatkokehittelyä oireilleen. Jos kerran minulla on tämä ja tämä pieni vaiva, eiköhän se tarkoitakin sitä, että siitä ajan saatossa on riski kehittyä se ja se isompi? Tai kun kerran näin monta pientä vaivaa löytyy, kyllähän toki täytyy olla jokin isompi nurkan takana odottamassa, joku varsinainen tautien äiti, josta kaikki muut riesat juontavat juurensa. Siis jos minuun on iskenyt flunssa, syynä siihen on huono vastustuskyky, johon tietysti on syynä jokin vakava yleissairaus.

Sain joskus kirjan "Luonnollinen tie terveyteen", ja se on meidän kodissamme lääkärikirjan lähin vastine. Kirjassa on lueteltu erilaisia tavallisimpia vaivoja tai jopa sairauksia ja mahdollisimman luonnonmukaisia hoitotapoja niihin. Kirja on sairausneuroosien aika tehokas pysäyttäjä, sillä oireiden perusteella diagnoosia etsiessään törmää äärimmäisen harvoin mihinkään hengenvakavaan tautiin, niiden hoitoon kun ei tässä oppaassa keskitytä. Kirjan huolestuttavin lause lienee: "Oireiden jatkuessa käänny lääkärin puoleen, jotta xx:n (tai yy:n) mahdollisuus voidaan sulkea pois." Tämä tietenkin saa epäilemään, että juuri minun tapauksessani kysymys on xx:stä tai yy:stä, ja haromaan epätoivoisesti jonnekin puhelimen suuntaan terveysneuvonnan numeroa muistellen.

Mitäs tänään syötäisiin?

Blogini alkaa olla yhtä kakkua, mutta lisäänpä silläkin uhalla tähän vielä yhden. Luonani oli nukkekotiharrastajakavereitani askartelemassa sateenvarjoja. Mukana oli myös Anton kaveri ja hänen pikkuveljensä, jolla ikää kolme päivää.

Tarjolla oli tänään kakkua, jonka väsäsin kiireessä eteen osuvista aineksista. Niinpä lopputulos näytti - hmm - mielikuvitukselliselta. Pohjana on puolikas valmispohja, väleissä Pätkis-silppua ja valmista suklaamoussea, kostukkeena veteen tehtyä kaakaota. Päällä on marsipaania ja koristerakeita, kyljissä Flora Vispiä ja väriainetta.

Mukava ilta oli ja saatiinpa joku sateenvarjokin aikaiseksi. Kakku osoittautui aika hyvän kokoiseksi, Janne viimeisteli homman eikä yhtään tarvinnut jääkaappiin jättää.

Kokko roihuaa kakussa

Tänään jatkettiin juhannuksen juhlistamista tuttavaperheen kanssa (kiitos kivasta illasta Junglehouse Mom!) ja syötiin tällaista kokkokakkua. Sisus on identtinen aurinkokakun pohjan kanssa, samasta kääretorttulevystä tuli nimittäin kaksi pientä kakkupohjaa, jotka oli näppärä täyttää samalla kertaa. Päällinen on värjättyä marsipaania. Poltettavat rojut ovat suklaata ja liekit sulatettua sokeria ja karamelliväriä. Laidalla on jälleen värjättyä Flora Vispiä.

Keskiyön aurinko kakussa

Olimme appivanhempieni luona viettämässä sateista juhannusta. Sisätiloissa olimme lukuunottamatta sitä hetkeä, kun kävelimme kokkoa katsomaan - ja takaisin mummolaan kaatosateen iskettyä niskaan. Veimme mukanamme ja tuhosimme perusteellisesti tällaisen pienen kakun:

Päällinen on jälleen marsipaania, pursotukset Flora Vispiä, pohjana mehulla kostutetut sokerikakkulevyt, joiden välissä mustikka- ja mansikkavaahdot. Mustikkavaahdossa on Flora Vispiä, rahkaa, lasten mustikkasosetta, sokeria, liivatetta ja tuoreita pensasmustikoita kokonaisena. Mansikkavaahdossa on Flora Vispiä, rahkaa, mansikkamarmeladia, liivatetta ja tuoreita mansikoita viipaleina. Pursotukset ovat kyllä vaikea paikka, taaskaan en ollut täysin tyytyväinen. Harmittavasti kakku pääsi lisäksi olemaan liian lämpimässä ennen tarjoilua, joten kerma ehti hieman valua liukkaan marsipaanin päältä. Makuun tapauksella ei ollut vaikutusta.