Eteenpäin elämässä

Ja sitten selitykset: Kun jää pitkäksi aikaa päivittämättä, ei tiedä, mistä oikein aloittaisi. Olisi paljon kerrottavaa, eikä tiedä, mikä olisi ylitse muiden, mistä siis aloittaa. Entä onko tökeröä kirjoittaa kymmenen uutta juttua samalla kertaa, kun välissä on kuukauden tauko? Jostain on kuitenkin aloitettava.

Karkkilakkoiluraportti ensin: Näyttää siltä, että karkkilakko tai ennen kaikkea suklaan syömisen välttäminen vaikuttaa ihoon myönteisesti. Karkkilakon jälkeen iho oli hyvässä kunnossa, kunnes aloin taas syödä suklaata, jolloin iho alkoi kukkia entistäkin enemmän. Painoin lakon jälkeen täsmälleen saman verran kuin ennen lakkoa. Karkkilakon jälkeen herkut kuitenkin maistuivat erityisen hyvin, ja parin viikon päästä puntari näytti kaksi kiloa enemmän kuin lakon jälkeen! Kyseessä taisi tosin olla jokin piikki, sillä tilanne on siitä jonkin verran palautunut lähemmäksi aiempaa - synttäreitä ja muuta välissä. Varsinainen karkkilakko oli mielestäni yllättävän kivuton toteuttaa, mutta linjani ei tosiaankaan ollut tiukka: pannassa olivat vain karkit, muuta tarpeetonta vain vaihdettiin terveellisempään. Olokin oli aika paljon parempi. Vaan kyllä ne herkut sitten taas veivät mennessään, täytyy varmaan ottaa kohta sama uusiksi.

Mistä siis aloittaisin noin yleisesti ottaen kuulumiset? Ainakin minusta tuli hopeaseppä. Innostuin Taito-lehden artikkelin myötä tilaamaan hopeasavea ja tein pari hopeariipusta. Kerronpa siitä.

Ensinnäkin hopeasavi on sinänsä hieno materiaali, sillä se on sellaisenaan ekologista: massa on valmistettu elektroniikkateollisuuden jätehopeasta (no, tästä taisi olla aavistuksen verran asiantuntevammin sivuilla www.hopeasavi.fi), ja sideaineena käytetyt aineet ovat myrkyttömiä. Poltettuna hopeasavesta valmistettu esine on 99,99-prosenttista hopeaa. Kivointa on se, että saven voi polttaa kotona. Tässä minun "uunini", retkikeitin. Nostin esineet keittimen päälle isokokoisessa teesihdissä, pienempikin olisi kyllä varmaan riittänyt. Ehkä tyhmän kuuloinen neuvo, mutta kuuman hopean ja laitteiden kanssa kannattaa oikeasti olla varovainen, sain huomata.


Hopeasavesta muovaileminen kävi kuin minkä tahansa saven muotoileminen. Alla kuivatettu (kotiuunissa, noin kymmenen minuuttia sadassa asteessa) mutta ehkä vielä polttamaton riipus, jollaisia yhdestä seitsemän gramman pakkauksesta (hinta muistaakseni noin 12 euroa) sai kaksi kappaletta. Noki johtuu siitä, että ostin aluksi vääränlaisen kaasupullon keittimeen. Koska en siis saanut vekotinta heti pelittämään, kokeilin kärsimättömänä tuikulla. Seuraus oli se, että poltin näppini ja pudotin "taokseni" lattialle, jolloin se halkesi. Hopeasavesta on onneksi helppo laimentaa lietettä liimaksi, eikä liitoskohta jää yhtään muita kohtia heikommaksi. On mahdollista, että alla oleva kuva on otettu polttamisen jälkeenkin, sillä esine näyttää suunnilleen samalta molemmissa vaiheissa. Se vain kutistuu noin kahdeksan prosenttia.

Hopeaesine ei siis häikäise loisteellaan polttamisen jälkeen, vaan se pitää kiillottaa. Ohjeissa suositeltiin jotain niinkin erikoiselta kuulostavaa kuin hiekkapaperia ja messinkiharjaa, mutta vaikka hankin nämäkin kapistukset käden ulottuville, ehdottomasti paljon yksinkertaisemmalta tuntui käyttää teräsvillaa, joka sattumalta osui käsiini Tarjoustalossa. Hommiin siis!

Hiukan kiiltoa havaittavissa riipuksen taustassa.

Tässä riipus valmiina ja kiillotettuna, kuva tärähtäneenä. (Minulla on nyt uusi kamera, joten toivottavasti tästä lähin ottamani kuvat ovat hieman parempia.)

Tässä testataan polton onnistumista. Kyllä vain: ennen polttamista piirretty ympärysmitta on sen kahdeksan prosenttia suurempi kuin riipus, ainakin noin silmämääräisesti.

Se messinkiharja olisi kiillotusvälineenä siinä mielessä passeli, että sillä olisi ehkä helpompi saada noita laaksonpohjia kiiltämään. Ostamani oli kuitenkin hiusharjan kokoinen ja niin kova, että se vain raapi yrittäessäni harjata, liekö pienempiä jossain tarjolla.