Uusi ystävä

Osa lukijoistani tietääkin, että minulla on uusi ystävä, tai vähän enemmänkin, itse asiassa. Olemme tunteneet toisemme jo vuosikausia, mutta varsinaisesti lempi leimahti vasta viime viikkojen aikana, jolloin opimme paremmin ymmärtämään toisiamme. Olenhan toki aina ollut kiinnostunut ystävästäni, mutta koska lähentymisyritykseni eivät ole mitään vastakaikua tuottaneet, suhteemme on jäänyt polkemaan paikoillaan. Kun sitten kerrankin näin todella vaivaa perehtyäkseni ystäväni aiemmin niin vieraaseen maailmaan, huomasin, että vähän mutkikkaan ulkokuoren alta löytyy oikeastaan aika luotettava, tunnollinen ja inspiroiva persoona. Jälkikasvua ystävälleni on siunaantunut runsain määrin, harmikseni ei vielä juurikaan minun kanssani, vaan edellisen ystävän, joka sattui olemaan mummoni.

Ai mitä ihmettä? No, toki paljastan ystäväni henkilöllisyyden. Sukunimi on Passap ja etunimi Duomatic, ja neulekoneiden maailmassa (samoin kuin autojen ja erilaisten vekottimienkin) tuo sukunimi tuppaa olemaan ensiksi lausuttava. Passap-neulekoneella mummoni raksutteli meille monet villapaidat ja -sukat (olkoonkin, että muistan erityisesti ne sukat, joihin käytetty lanka oli jotenkin melko kovaa ja raapivaa), ja kuten isäni, myös minä ja veljeni saimme sillä neulotut "tollot" unikaveriksemme, peukalottomat lapaset, joiden tehtävänä oli estää meitä raapimasta itseämme yöllä. Muistan, miten lapasilla raapimisen yrittäminen teki nukkumisesta niin viheliäistä, että ne oli pakko heittää syrjään keskellä yötä, jotta kahta kauheampi rapsutus pääsisi irti. Tollot ovat vieläkin minulla tallessa.

Lapsuudessa neuloin jotain sillä tavalla, että mummo aloitti ja minä sain huristaa niin kauan kuin lankaa riitti. Ei ongelmia. Vaan heti neulekoneen kotiuduttua aikanaan edelliseen asuntooni ilmeni, että asiassa on monta muttaa. Ohjekirjojen katselu ei auttanut - kamalaa sotkua tuli saman tien kun mitään yritin saada aikaan, vaikka säädöt olisivat mielestäni olleet kuinka mallikelpoisesti hyvänsä.

Muutama vuosi sitten eräs ammattilainen näytti, miten homma toimii, ja opinkin jonkin verran. Siinä kuitenkin lapsenhoidon ym. myötä unohdin totaalisesti toimimattoman neulekoneen arvoituksen ratkaisun, jotenkin se liittyi siihen, että säätöjen piti olla todellakin tietyllä lailla, mutta miten? Onneksi opettelutilanteesta oli video, joka auttoi minut alkuun, kun nyt jokunen viikko sitten aloin unelmoida toimivasta neulekoneesta. Kaikkia vastauksia en videolta saanut, mutta yllättäen aloin itse huomata, mikä rakasta Duomaticia missäkin tilanteessa risoi, joten hiljalleen aikaansaannokseni ovat kohentuneet huomattavasti. Olen lisäksi oppinut niitä vähän tuskaisempia ja nyhräämistä muistuttavia vaiheita, kuten kavennukset, enkä koe niitä enää ihan niin tuskaisiksi.

Mitä sitten olen saanut aikaan? Pienelle ystävälle tein hameen, johon tuli niin paljon virheitä, että ajattelin tuunata omaa tuotostani ja virkata kukkasia neuleeseen (liian tiukkaan vieläpä) jääneiden reikien päälle. Se savotta jatkuu yhä. Sen verran paksua neule tosin on, että jos vain päälle mahtuu vielä talvella, käynee silloinkin. Lisäksi olen tehnyt näin kesää vasten lähes kokonaan valmiiksi keltaiset lapaset esikoiselleni. Siinä sitä kavennusta tuli olan takaa harjoiteltua! Ja pienemmälle villaliiviä: muutaman epäonnistuneen koeversion jälkeen sain tehdyksi valmiin etukappaleen, mutta näyttää siltä, että liivi menee sittenkin jollekin pienemmälle lahjaksi. Arviointitaito on matemaatikon tärkein avu, kuten ala-asteen opettajani sanoi, ja matematiikkaa ja arviointiahan tuo on, silmukoiden laskeminen ja sitä rataa. Pääasia kuitenkin lienee se, että en välttämättä joudu enää rentouttavasti kilistelemään puikkoja ja saamaan valmista hitaasti mutta varmasti, sillä voin tuottaa nopeasti mutta suurella päänvaivalla ja monen manauksen saattelemana sinnepäin-tulosta, jonka lukuisat virheet ainakin toistaiseksi innostavat keksimään mitä mielikuvituksellisimpia neuletuunauksen muotoja ja ehkä jossain vaiheessa ajavat minut takaisin puikkoihin.