tiistai 10. maaliskuuta 2009

Pian palaamme jällehen

Kirjoittelen taas pitkän tauon jälkeen. Mielialat vaihtelevat, ja kaikenlaisten askareiden vaatiessa huomiota blogeilu on ollut jäissä. Tarkoitus on kuitenkin aloittaa ahkera päivittely pikapuoliin. Tässä välissä muutamia hetkiä uuden kotimme elämästä.

Tässä esiteltävänä peilinkehys, jonka toin Orimattilan tontilta, muutama viikko sitten myymältämme lapsuuteni kesäpaikalta. Kehyksellä ei ole kovinkaan suurta muistoarvoa, koska olemme aika vähän viettäneet aikaa sen sisältäneessä saunamökissä, joka ei ollut ikinä varmaan parhaita päiviään nähnytkään. Meni aikaa, ennen kuin kummallinen haju haihtui kehyksestä.

Kehys päätyi eteiseen vanhennettuna eli jotenkin maalaisromanttisesti maalattuna. Ehkä vielä etsin jostain korkki- tms. levyn tuohon Sauno oikein -tekstin päälle, jotta siihen on helpompi kiinnittää muistilappuja ja muuta tärkeää.



Äitini on viettänyt meillä eläkepäiviä muutamaan otteeseen ja järjestellyt sekä lapsia että tavaroita. Tässä pojat maalaamassa kermaviilillä ja karamellivärillä. Saatiin aikaiseksi hienot maalaukset (kuvat toivottavasti tulossa myöhemmin) ja pyykkiä.


Aaron kävi kylvyssä höyryttelemässä, ja toki isoveikkakin on saanut vannassa polskia. Isäni antoi tämän vauvanammeen, joka on ollut aika näppärä muodoltaan. Siinä kulkevat jopa saunakamat saunaan.


Antto lastaa tässä taikataikinaa autojensa kyytiin.

Itse innostuin muovailemaan taikataikinasta pääsiäiskoristeita, jotka odottavat tässä lakkausta.


Aaron mannekeeraa tässä koon 74 takkia, jonka ompelin putiikkiani varten. Hiharesorit puuttuvat vielä.

6 kommenttia:

junglehouse mom kirjoitti...

Hei, huppukin jo sopivan kokoiseksi muokkaantunut :D

Kivoja tipuja ;)

Anonyymi kirjoitti...

Naulakko on saanut hienon uuden värin, ja pojat ovat söpöjä!

Iloa kevääseen!

-k

Bluesea kirjoitti...

Ihania kuvia A-pojista puuhissaan! Mainio tuo alimman kuvan patjakangastakki. Onnistuitko jostain saamaan kangasta ihan uutena vai onko tuo tehty jostain vanhasta patjanpäällisestä?

Z. kirjoitti...

Hah, vihdoin pääsin lukemaan blogiasi! Luinkin kaikki postaukset yhtä soittoa, joten nyt oon hyvin kartalla :)

Paljon haleja pojille ja sulle meiltä kaikilta!
Z.

Säätäjä-Salla kirjoitti...

Moikka kaikki ja Peikkoäidille tervetuloa mukaan seurailemaan tarua ihmeellisempää arjessa selviytymistämme :D

S-S, kangas oli ilmeisesti käyttämätöntä, mutta en edes tiedä, mistä tai keneltä se on peräisin. Justiin sopiva palanen tai sitten käytännöllinen leikkuusuunnitelma: ei paljon hukkapaloja jäänyt. :)

Anonyymi kirjoitti...

Amusing and engaging submit. You’re hilarious. Excellent humor.     saunajournal.com