maanantai 16. helmikuuta 2009

Maan alta normaalisfääreihin

Viikot ovat vaihdelleet: toisina hetkinä elämä on todellakin pelkkää arjessa tai ylipäänsä elämässä selviytymistä ja toisinaan kiukkua uhkuvaa tarmoa. Huonoja hetkiä oli viime viikolla paljon, ja joistakin suoriuduin kuiville äidin puhelimitse antamien konkreettisten toimintaohjeiden ansiosta. "Nouse matolta, vaihda yövaatteet Antolle, hampaita ei nyt ole pakko harjata, vie lapsi petiin, etsi vaippa Aaronille ja nukuta." Siitä, mistä ei mielestäni pitänyt tulla mitään, tuli jotain, kun laitettiin tulemaan.

Maanantaina tapasin terapeuttia ja olen voinut sen jälkeen paljon paremmin. Ammattilaiselle voi puhua sellaisiakin asioita, joita ei muille, ja se helpotti. Terapeutti tarttui syyllisyydentunteisiini ja oli sitä mieltä, että olen nyt niitä imaissut itseeni vähän liikaa. Helpotti todellakin. Voisi aiempaan perustuen kuvitella, että nyt olisi tilalle tullut kiukku, mutta ei, nyt tunnen yllätyksekseni iloa. Olen sitten vaikka syntymäonnellinen tai täydellisen epävakaa, ei voi mitään, mutta tällä hetkellä elämä on ihanaa.

Tunteiden vaihdellessa en ole saanut aikaiseksi mitään tällä blogirintamalla. Viime viikolla meni monta päivää, etten edes konetta saanut auki, sellaiset fiilikset oli. Muutenkin kirjoittaminen ajatuksena tuntuu johtavan vain siihen, että katkerana tilittäisin tuntojani, enkä aio tässä loputtomiin ruveta vatvomaan. Ainakin ne tunnot saavat kypsyä vielä. En edes tiedä oikein, mitä tunnenkaan. Tekeillä on kuitenkin useampia asioita, joista päivityksiä on luvassa lähiaikoina. Nyt hyytyi kameran akku pakkasessa, joten ei parane nyt yrittää kuvata. Olen kuitenkin saanut pienen villatakin itselleni melkein valmiiksi. Punon kattolamppua, jossa on vielä vähän tekemistä. Piirtänytkin olen, ja samalla kämppä saa muotoaan tässä ympärillä, vaikka vielä paljon keskeneräistä onkin. Näistä siis kuvia ja pälpätystä myöhemmin.

5 kommenttia:

Bluesea kirjoitti...

Ihanaa, S-S, että laittelet vähän elonmerkkejä. Tuntoja ja tunnelmia on varmaan vastakin monenlaisia, sitähän elämä on. Hyvä, että olet saanut ammatti-ihmisen apua.

Kerro täällä sen verran, kun itsestä hyvältä tuntuu. Uskon, että sinulla riittää empaattisia lukijoita ja tukijoita.

Kuvia kohentuvasta kodista jo mielenkiinnolla odottelen!

S-S

tuike kirjoitti...

Täällä yksi empaattinen lukija. Blogisi ei ole auennut pariin kertaan, kun tarkistin oletko päivittänyt. Sitten tuli joku juttu, että minua ei ole kutsuttu lukemaan tätä blogia jne. No hyvä kumminkin, että tämä on vielä olemass ja avoin kaikille.

Jaksamista toivon minä. minusta on hyvä, että jaksat kirjoittamalla ja piirtämällä purkaa tuntojasi. Arkipuuhat pitävät elämässä kiinni, tsemppiä!

Minustakin tuntuu, että tarvitsisin terapeuttia. On asioita, joista en halua puhua ystävien ja muiden läheisten kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Tsemppiä Salla! Hieno juttu, että jaksat taas kirjoittaa blogiakin.

Ihan varmasti tuleva kevät ja valo antavat lisää voimia arkeen, vaikka ajoittain tuntuukin kestämättömältä.

Kuten Saksi-Sadie sanoi, etene rauhassa omaan tahtiin. Onneksi on sekä ammattiauttajia että ystäviä.

Tuike, ammattiauttajia löytää terveydenhuollon kautta. Heidän apuaan kannattaa käyttää ilman muuta, jos siltä tuntuu.

Itselleni työpaikka tarjoaa vastaavia palveluja ihan ilmaiseksi. Ne ovat upea apu arjessa.

Iloa kevääseen kaikille!

Terhi T kirjoitti...

kiva kuulla susta pitkästä aikaa :)

Säätäjä-Salla kirjoitti...

Kiitokset taas kommenteista! :)

Tuike, tosiaankin blogin pitäisi olla kaikille avoin, mitähän se temppuili. Kiva kun käyt täällä <3 Mäkin tulen taas "teille" vierailulle jossain välissä. Voi toivottavasti löytäisit tarpeen mukaan jonkun hyvän terapeutin, kyllä se ulkopuolisen kanssa puhuminen on välillä tärkeää, vaikka olisi kuinka ihania ihmisiä ympärillä. Halauksia ja jaksamista sinne!

Kiva kun jaksatte käydä kommentoimassa!