lauantai 21. helmikuuta 2009

Surraten putiikin kimppuun

Ystävälläni on sama haave tai pikemminkin päämäärä kuin minulla: oma pieni käsityöpuoti. Niinpä otimme tänään hyödyn irti niistä seitsemästä tunnista, jotka Antto ja Aaron olivat isänsä kanssa, ja ystävä kuljetti lastenrattaissa ompelukoneensa sekä valtavan määrän kankaita. Määrä ei ollut siinä mielessä ollenkaan liioiteltu, että hän todella surautteli varmaan kymmenen hienoa hattua sinä aikana, kun minä yritin vääntää yhtä lastentakin protoversiota. Onnistuihan se lopulta, mutta siinähän se seitsemäntuntinen vierähtikin. Ensimmäinen kappale on kuitenkin se vaikein, ja nyt tiedän, missä oikoa mutkia, kun uusia teen. Toivottavasti ainakin, sillä jos vauhti pysyy yhtä hitaana, minun täytyy pyytää takeistani huikeasti hintaa, jolloin minusta ei taida takkikauppiasta tulla.


Takki on valmistettu joskus aikanaan kirppikseltä ostamastani verhosta, joka on palvellut meillä pöytäliinana. Vuori on vanhaa satiinilakanaa ja vetoketju entisen anoppini taannoin antama. Taskujen punainen on kangaskaupan näytepalasta ja toisessa taskussa oleva sydänmerkki naapurin antamista nahanpaloista ommeltu. Resori on joskus tarttunut mukaan - yllätykseksemme - ihan kangaskaupasta. Takin koko on 92/98.

Alla vielä kuva kangashyllyni nykytilasta. Tai no, pari kangasta on kuvanoton jälkeen tullut lisää ja pari vaihtanut paikkaa.


Ps. Puotini on saanut uuden nimenkin. Julkistan sen yksityisesti sille, joka kysyy, tai kaikille saatuani sen rekisteröidyksi.

perjantai 20. helmikuuta 2009

Kattoon

Punon olohuoneeseen valaisinta halkaisijaltaan puolimetriseen, vanhaan varjostimen runkoon. Materiaalina minulla on paksu kalalanka. Tarkoitus on ripustaa valmis valaisin ehkä sen puoli metriä katosta alaspäin roikkumaan kolmen ketjun varaan, jolloin se on hiukan niin kuin kattokruunu. Jos tämä selostus ei auennut, toivottavasti pian saan homman siihen vaiheeseen, että pääsen havainnollistamaan ajatustani kuvin. Kovin vain on hitaaksi osoittautunut punominen.

Kyökissä selviytymisen alkeiskurssin diplomi

Ylpeänä esittelen tässä diplomin, jonka myönsin itselleni suoritettuani keittiössä selviytymisen alkeet.

***

DIPLOMI

Täten todistamme, että Säätäjä-Salla on osoittanut suoriutuvansa keittiössä tason 1 (alkeet) edellyttämillä tiedoilla ja taidoilla. Kurssillaan S-S on omaksunut henkistä pääomaa seuraavilta keittiötaidon osa-alueilta:

* Astiahuolto ja tasojen siisteys. S-S:n pöytämallinen astianpesukone tyhjenee ja täyttyy uudelleen kiitettävän nopealla syklillä.

* Lattioiden ja tasojen puhtaanapito. S-S on kuluneiden viikkojen aikana jynssännyt pöytiä ja lattiaa sekä imuroinut.

* Jääkaappi- ja pakastinhuolto. S-S:n jääkaapissa eivät kovin monet ruoat enää vanhene niin kauan, että pääsevät harmaantumaan. S-S tuntee pakastimensa sisällön ja käy sitä läpi säännöllisesti.

* Kierrätys. Taloyhtiön monipuolisen roskakatoksen ansiosta S-S voi helposti lajitella jätteet kuuteen eri sorttiin, lisänä toki ongelmajätteet.

* Säästöruokailu. S-S on kiinnittänyt huomionsa tarjouslihoihin ja edullisiin jatke- ym. materiaaleihin ja pyrkinyt melko onnistuneesti täyttämään niillä kaappejaan juuri siinä määrin, ettei tilanahtautta kuitenkaan pääse muodostumaan.

* Jämien hyötykäyttö. S-S on ryhtynyt käytännön toimiin selvittääkseen, onko mahdollista olla heittämättä menemään yhtään vanhaa ruokaa.

Lopputyökseen S-S valmisti edellispäivän tomaattimurska-broilerisuikalekastikkeesta pataruoan. Sitä varten hän keitti kattilassa riisiä ja punaisia linssejä, joihin lisäsi jäljelle jääneen kastikkeen ja hiukan oreganoa. Kurssilaiselle pataruoka maistui mainiosti ja arvosana oli sikäli hyvä, mutta koemaistajalle sitä sai lupaavan alun jälkeen sulloa suuhun haarukallisia laskien ja kuunnellen lauseita "äiti, mä en tykkää tästä" ja "mä en jaksa syödä".

torstai 19. helmikuuta 2009

Hankitaan pesukone

Asetuttuani hädin tuskin mutta kuitenkin uuteen kotiin alan "lopulta" (ex-miehen mielipide) katsoa pesukonetta itselleni. Se löytyy ja kaupat tehdään. Minulle ei mahdu tornia, jossa olisi kuivuri erikseen, mutta narukuivatusta ajatellen olen liian laiska. Ja se tilanpuute! Muutenkin kaikki hankalaa, äh! No, löytyy kuivaava pesukone ja saan tarjouksen ja ostan. Toimitus kahden viikon päästä, mutta selvitään jotenkin, pakko. Pesutupaa käytän aina jonkun vieraillessa kotonani, koska silloin voin käydä alhaalla yksin ilman lapsia.

Koittaa päivä, jolloin pesukone ja sen ohessa printteri ja pölynimuri toimitetaan minulle. Se on tämä päivä. Sisään kävelee kaksi setää, lapset riekkuvat kuka sisällä ja kuka rappukäytävän puolella, kun ovet repsottavat auki. Havaitaan, että hieno kuivaava pesukone ei mahdu kylpyhuoneen ovesta sisään. Kolme senttiä jää uupumaan. Epätoivo iskee. Soitan vuokranantajalle, joka ei oikein lämpene ajatukselle karmin irroittamisesta, minkä ymmärrän, ei se helppoa olisikaan. Ei hänen miehensäkään, jonka kanssa juttelen seuraavaksi. Tuskailen ja ihmettelen. Puhelun aikana kantaja lähtee ja asentaja sanoo joutuvansa kohta lähtemään.

Lopetan puhelun ja tuskailen lisää. Asentaja kysyy, onko minulla mies, joka voisi auttaa tässä asiassa. Parahdan itkemään, eikä murtaen suomea puhuva asentaja ymmärrä murrettani. Parku on kuitenkin universaalikieli, ja saan myötätuntoa osakseni. Kapeammaksi pesukoneeksi asentaja ei osaa muuttua, minkä hän valittaen toteaa, mutta 45-senttinen päältä täytettävä mahtuisi ovesta. Ajattelen pottuuntuneena ex-miestä latomassa kolmia kalsareita mukavasti kymmenen kilon pesukoneeseen ja sitten kuivausrumpuun samalla hetkellä, jolloin ripustelen kolmen ihmisen vaatteita ja vuodevaatteita ja yhden ihmisen vaippoja loppumattomalle narulle. Ei tule mitään mistään, ei taaskaan! Mikä parku! Onko sinulla äitiä tai isää kuitenkin? No on, mutta hekään eivät saa vaatteita kuivumaan itsestään.

Vaatteiden kuivattaminen on maailmanlopusta seuraava katastofi myös seuraavan puheluni aikana. Soitan kodinkoneliikkeeseen ja parun asiani puhelimeen vastaavalle naiselle. Hän antaa puhelimen myyjälle, joka alkuun teki minulle tarjouksen. Parun asiani hänellekin, jos nyt en ihan niitä miehen kolmia kalsareita myöten niin ainakin muuten tehden selväksi sen, että tilanne on hirveä ja epätoivoinen, olen melkein mieluummin narun jatkona kuin kuivatan pyykkini sillä. Mies kertoo olevansa huomenna töissä ja kehottaa vaikka tulemaan käymään, jos pääsen. Mittailemme oviaukkoa ja toista kuivaavaa pesukonetta linjan eri päissä ja saatamme löytää mittaustulosten väliltä yhteensopivuutta. Joka tapauksessa etsitään joku passaava kone, jonka saatan saada jo huomenna, jos olen nopea. En jaksa edes ajatella, onko minun lupa maksaa kotiinkuljetus ja asennusmaksu uudestaan, mitä todennäköisimmin kyllä. Kunhan saan koneen ja mieluiten vielä sen kuivaavan.

Parun vielä äidille, ja loppupuhelusta olen alkanut pikemminkin nauraa asialle. En muista, milloin olisin soittanut hänelle ilman että tunnen puhelun lopussa oloni ainakin jonkin verran paremmaksi. Juttelen vielä ystävän kanssa ja harmittelusta huolimatta lähinnä naurattaa. Vähän myöhemmin viestitän vielä vuokranantajalle asian järjestyvän kyllä ja kerron postista juuri kolahtaneen hänelle osoitetun kirjeen. Hän soittaa minulle, jolloin sovimme kirjeen toimittamisesta ja puhelemme pesukoneesta. Vuokranantaja haluaa piristää minua ja antaa minulle luvan maalata seinän, jonka hän on tiennyt minun haluavan maalata mutta jonka maalaamiseen ei ole aikaisemmin suostunut.

Kun puhelumaratonini on tullut päätökseen, Antto on kastellut kylpyhuoneen ja vaatteensa lotratessaan 45 minuuttia lavuaarin ääressä. Aaron on kastellut vaippansa ulkopuolelta kontatessaan kylpyhuoneen märällä lattialla. En muista edes murehtia sitä, että nuokin vaatteet täytyy kuivata.

Poikien touhuja

Liian vähän tulee kuvattua noita pieniä kavereita, joiden kanssa päiväni vietän. Tässä muutama otos siitä peruselämänmenostamme.




Poks poksahti

Harmin harmi. Joutunen vaihtamaan putiikkini nimeä. Hyvä tietysti tässä vaiheessa, kun en ole vielä mitään nimikoinut, mutta sittenkin. Syy löytyy Yritysrekisteristä, jonne on yllättäen ilmestynyt liian lähelle samanlainen yrityksen nimi, ja vaikuttaisi ikävästi siltä, että toimialakin liippaa omaani. Ja pah! Ei muuta kuin uudelleen pää raksuttamaan, mutta vaivaa oli tuossakin. Arvatkaa vain, julkistanko uutta nimeä täällä ennen rekisteröimistä!

maanantai 16. helmikuuta 2009

Maan alta normaalisfääreihin

Viikot ovat vaihdelleet: toisina hetkinä elämä on todellakin pelkkää arjessa tai ylipäänsä elämässä selviytymistä ja toisinaan kiukkua uhkuvaa tarmoa. Huonoja hetkiä oli viime viikolla paljon, ja joistakin suoriuduin kuiville äidin puhelimitse antamien konkreettisten toimintaohjeiden ansiosta. "Nouse matolta, vaihda yövaatteet Antolle, hampaita ei nyt ole pakko harjata, vie lapsi petiin, etsi vaippa Aaronille ja nukuta." Siitä, mistä ei mielestäni pitänyt tulla mitään, tuli jotain, kun laitettiin tulemaan.

Maanantaina tapasin terapeuttia ja olen voinut sen jälkeen paljon paremmin. Ammattilaiselle voi puhua sellaisiakin asioita, joita ei muille, ja se helpotti. Terapeutti tarttui syyllisyydentunteisiini ja oli sitä mieltä, että olen nyt niitä imaissut itseeni vähän liikaa. Helpotti todellakin. Voisi aiempaan perustuen kuvitella, että nyt olisi tilalle tullut kiukku, mutta ei, nyt tunnen yllätyksekseni iloa. Olen sitten vaikka syntymäonnellinen tai täydellisen epävakaa, ei voi mitään, mutta tällä hetkellä elämä on ihanaa.

Tunteiden vaihdellessa en ole saanut aikaiseksi mitään tällä blogirintamalla. Viime viikolla meni monta päivää, etten edes konetta saanut auki, sellaiset fiilikset oli. Muutenkin kirjoittaminen ajatuksena tuntuu johtavan vain siihen, että katkerana tilittäisin tuntojani, enkä aio tässä loputtomiin ruveta vatvomaan. Ainakin ne tunnot saavat kypsyä vielä. En edes tiedä oikein, mitä tunnenkaan. Tekeillä on kuitenkin useampia asioita, joista päivityksiä on luvassa lähiaikoina. Nyt hyytyi kameran akku pakkasessa, joten ei parane nyt yrittää kuvata. Olen kuitenkin saanut pienen villatakin itselleni melkein valmiiksi. Punon kattolamppua, jossa on vielä vähän tekemistä. Piirtänytkin olen, ja samalla kämppä saa muotoaan tässä ympärillä, vaikka vielä paljon keskeneräistä onkin. Näistä siis kuvia ja pälpätystä myöhemmin.

tiistai 3. helmikuuta 2009

Muutettu on

Lopultakin netti toimii, tosin systeemit ovat vielä melko hankalat. Modeemin johdot eivät riitä kovin pitkälle, joten langaton lähiverkko on hankinnassa. Lisäksi ostin vääränkokoisen peitelevyn puhelinpistokkeelle, joten tuon modeemin töpseli on suojattu jollain seinään teipatulla muovipakkauksella ja ompelutarvikelaatikolla. Turvallisuutta täytyy lähteä peräänkuuluttamaan pian. Nyt lasten nukkuessa pääsin kuitenkin käymään netissä, se kai tässä on tärkeintä. Tässä vielä pari kuvaa uudesta kodistamme, joka alkaa näyttää kodilta, kylläkin melko sotkuiselta sellaiselta. Äiti oli järjestelemässä tänään ja eilen, ja häntä ja siskoani voi kiittää siitä, että tavaraa on aika paljon muuallakin kuin lattialla.


Olohuoneessa on vielä vähän järjesteltävää.


Siinä se on: kangashyllyni. Paljon on vielä täyttämättä, mutta muistellen vielä vanhassa kodissa odottavia kankaita se lienee hyvä asia.


Ostin Ikeasta aivan ihanan valkoisen villamaton tuohon sohvan edustalle, mutta sitten tämä toinen ei mahtunutkaan. Mittaa tummansinisellä on kaksi kertaa kolme metriä. Olkoon toistaiseksi sitten näin, valkoinen pääsi makuuhuoneeseen ja passaa hienosti sinnekin.


Lainasänkyni on saanut kovasti ihailua osakseen, ja pidän siitä hirveästi itsekin.


Ostin tänään Tiimarista oranssin lyhdyn vain ja ainoastaan ledituikuille. Vieressä oleva mobile on euron kirpparilöytö.

Kuusi asiaa minusta

Virpi haastoi minut kertomaan kuusi asiaa itsestäni. Tässä vielä haasteen säännöt, sitten vastaukseni:

SÄÄNNÖT:

  1. Link to the person who taggeg you./ Linkitä henkilö, joka haastoi sinut.
  2. Post the rules on your blog./ Kirjoita säännöt blogiisi.
  3. Write six random things about yourself. /Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi.
  4. Tag six people at the end of your post and link to them./ Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
  5. Let each person know they have been tagged and leave a comment on their blog. / Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogeihinsa.
  6. Let the tagger know when your entry is up. / Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen.

Tässäpä muutama asia, jotain pientä ja kevyttä kaiken raskaan keskellä:

1. Minulla on ollut muutama fobia. Olen pelännyt koiria, palloja ja sairauksia näin muutamia mainitakseni.

2. Olen synesteetikko: Näen numerot ja kirjaimet, kylläkin vain vokaalit, väreinä. Konsonantit herättävät pikemminkin tuntoaistimuksia.

3. Nyt on ollut telkkaripaussi (pitäisi muuten soittaa ja tilata TV-lupa!), mutta ajoittain katson sieltä innokkaasti erityisesti reality-sarjoja. Suosikkejani ovat Selviytyjät, Diili, Huippumalli haussa ja Kauhukeittiö.

4. Jos minun pitäisi valita lemmikiksi kissa tai koira, olen aika varma, että päätyisin kissaan. En vanno, etten olisi ollenkaan koiraihmisiä, koska pidän kyllä tapaamistani mukavista koirista, mutta noin yleisesti eläimenä kissat ovat minusta kiinnostavampia.

5. En yleensä hämmenny yllätysvieraista. Jos joku uskaltautuu ovelle tai peremmälle ilman ennakkovaroitusta, hän on luultavasti varautunut näkemään sotkua.

6. Toiveammatteihini on lapsena kuulunut ainakin seuraavia: kirjailija, näyttelijä ja rakennustyöläinen. Halusin rakennustyöläiseksi oppiakseni muuraamaan itselleni leikkimökin. Haave oli melko lyhytaikainen. Näyttelijäksi halusin nähtyäni, miten Susanna Haavisto lensi vaijerin varassa Kansallisteatterin lastennäytelmässä Peter Pan. Kirjailijaksi halusin muuten vain ja vuosikausia.

Haastan seuraavat bloginpitäjät mukaan:

Halpa remppa (jos luet tämän, koska en ole onnistunut niitä kommentteja jättämään)

Saksi-Sadie