Asetuttuani hädin tuskin mutta kuitenkin uuteen kotiin alan "lopulta" (ex-miehen mielipide) katsoa pesukonetta itselleni. Se löytyy ja kaupat tehdään. Minulle ei mahdu tornia, jossa olisi kuivuri erikseen, mutta narukuivatusta ajatellen olen liian laiska. Ja se tilanpuute! Muutenkin kaikki hankalaa, äh! No, löytyy kuivaava pesukone ja saan tarjouksen ja ostan. Toimitus kahden viikon päästä, mutta selvitään jotenkin, pakko. Pesutupaa käytän aina jonkun vieraillessa kotonani, koska silloin voin käydä alhaalla yksin ilman lapsia.
Koittaa päivä, jolloin pesukone ja sen ohessa printteri ja pölynimuri toimitetaan minulle. Se on tämä päivä. Sisään kävelee kaksi setää, lapset riekkuvat kuka sisällä ja kuka rappukäytävän puolella, kun ovet repsottavat auki. Havaitaan, että hieno kuivaava pesukone ei mahdu kylpyhuoneen ovesta sisään. Kolme senttiä jää uupumaan. Epätoivo iskee. Soitan vuokranantajalle, joka ei oikein lämpene ajatukselle karmin irroittamisesta, minkä ymmärrän, ei se helppoa olisikaan. Ei hänen miehensäkään, jonka kanssa juttelen seuraavaksi. Tuskailen ja ihmettelen. Puhelun aikana kantaja lähtee ja asentaja sanoo joutuvansa kohta lähtemään.
Lopetan puhelun ja tuskailen lisää. Asentaja kysyy, onko minulla mies, joka voisi auttaa tässä asiassa. Parahdan itkemään, eikä murtaen suomea puhuva asentaja ymmärrä murrettani. Parku on kuitenkin universaalikieli, ja saan myötätuntoa osakseni. Kapeammaksi pesukoneeksi asentaja ei osaa muuttua, minkä hän valittaen toteaa, mutta 45-senttinen päältä täytettävä mahtuisi ovesta. Ajattelen pottuuntuneena ex-miestä latomassa kolmia kalsareita mukavasti kymmenen kilon pesukoneeseen ja sitten kuivausrumpuun samalla hetkellä, jolloin ripustelen kolmen ihmisen vaatteita ja vuodevaatteita ja yhden ihmisen vaippoja loppumattomalle narulle. Ei tule mitään mistään, ei taaskaan! Mikä parku! Onko sinulla äitiä tai isää kuitenkin? No on, mutta hekään eivät saa vaatteita kuivumaan itsestään.
Vaatteiden kuivattaminen on maailmanlopusta seuraava katastofi myös seuraavan puheluni aikana. Soitan kodinkoneliikkeeseen ja parun asiani puhelimeen vastaavalle naiselle. Hän antaa puhelimen myyjälle, joka alkuun teki minulle tarjouksen. Parun asiani hänellekin, jos nyt en ihan niitä miehen kolmia kalsareita myöten niin ainakin muuten tehden selväksi sen, että tilanne on hirveä ja epätoivoinen, olen melkein mieluummin narun jatkona kuin kuivatan pyykkini sillä. Mies kertoo olevansa huomenna töissä ja kehottaa vaikka tulemaan käymään, jos pääsen. Mittailemme oviaukkoa ja toista kuivaavaa pesukonetta linjan eri päissä ja saatamme löytää mittaustulosten väliltä yhteensopivuutta. Joka tapauksessa etsitään joku passaava kone, jonka saatan saada jo huomenna, jos olen nopea. En jaksa edes ajatella, onko minun lupa maksaa kotiinkuljetus ja asennusmaksu uudestaan, mitä todennäköisimmin kyllä. Kunhan saan koneen ja mieluiten vielä sen kuivaavan.
Parun vielä äidille, ja loppupuhelusta olen alkanut pikemminkin nauraa asialle. En muista, milloin olisin soittanut hänelle ilman että tunnen puhelun lopussa oloni ainakin jonkin verran paremmaksi. Juttelen vielä ystävän kanssa ja harmittelusta huolimatta lähinnä naurattaa. Vähän myöhemmin viestitän vielä vuokranantajalle asian järjestyvän kyllä ja kerron postista juuri kolahtaneen hänelle osoitetun kirjeen. Hän soittaa minulle, jolloin sovimme kirjeen toimittamisesta ja puhelemme pesukoneesta. Vuokranantaja haluaa piristää minua ja antaa minulle luvan maalata seinän, jonka hän on tiennyt minun haluavan maalata mutta jonka maalaamiseen ei ole aikaisemmin suostunut.
Kun puhelumaratonini on tullut päätökseen, Antto on kastellut kylpyhuoneen ja vaatteensa lotratessaan 45 minuuttia lavuaarin ääressä. Aaron on kastellut vaippansa ulkopuolelta kontatessaan kylpyhuoneen märällä lattialla. En muista edes murehtia sitä, että nuokin vaatteet täytyy kuivata.
Tekstit
