Spagettikielet soivat kakkukitarassa

Sain tehtäväkseni valmistaa pienelle ystävälle kitaraa muistuttavan synttärikakun. Tällainen siitä tuli:


Pohjana on pellillinen sokerikakkua, jonka leikkasin ensin neljään yhtä suureen osaa ja sitten yhden suorakaiteista vielä kolmeksi suikaleeksi. Kokosin osat täytteineen siten, että tulos oli jotain kitaranomaista, ja veistelin muotoonsa. Täytteenä oli purkillinen laktoositonta vispikermaa ja maitorahkaa, vajaat puolitoista pussia mango-passionmoussejauhetta ja noin puolikas jättitölkillinen persikkasäilykettä valutetuttuna ja soseutettuna. Kostukkeena käytin persikkasäilykkeiden lientä. Päällä ensin silaus yli jäänyttä täytettä ja uloimpana valkoista marsipaania, jota olen värjännyt ja marmoroinut kaakaojauheella. Teksti on kirjoitettu valmiilla sokerikuorrutteella, kitaran kielet ovat spagettia. Kuulemma kelpasi.

Kevyt talvikakku

Blogin nukkuessa talviuntaan testasin mahdollisuuksia tehdä kakusta mahdollisimman kevyt ja terveellinen. Suklaavaahto, jota käytin tässä kokeilussani, ei sitten lopulta ollutkaan ihan teeman mukainen. Kuitenkin muuten arvelen kiertäneeni kaloreita melko vähäisin makuvaurioin.


Ensinnäkin sokerikakkupohjaan on käytetty ns. sokeritonta sokeria, joka on rypälesokerista käymisteitse valmistettua, täysin luontaista ja kaloritonta makeutusainetta, erytritolia. Tämä sokeri ei tee pahaa vatsalle eikä hampaille vaan lompakolle, sillä hinta on suolainen. Silti piti kokeilla! (Kiinnostuneille tiedoksi, että erytritolia myy ainakin sokeriton.fi.) Käytin makeutusta vähemmän kuin yleensä käyttäisin sokeria, mutta oikeastaan pitäisi käyttää enemmän, jos raatsisi, koska aine ei ole aivan yhtä makeaa kuin tavallinen sokeri. Jauhona hiivaleipäjauho.

Toisekseen toisessa välissä on käytetty täytteenä vispipuuroa. Siitä olisi voinut tehdä hiukan tavallista makeampaakin, huomasin. Ihan hyvin kuitenkin toimi, etenkin kun sekoitin vähän pakastevadelmia joukkoon. Toiseen väliin oli tarkoitus tehdä mousse rasvattomasta maidosta, hyytelösokerista ja kaakaojauhosta, mutta vaahtoutumisen ja hyytymisen kanssa tuli ongelmia ja tyydyin Flora Vispin ja tumman suklaan sekoitukseen. Flora Vispiä on myös päällä, kostukkeena vadelmaista sekamehua.

Kakkua syötiin tänään sisareni ja äitini sekä tietysti kahden pienen pojan kanssa.

Tammipuu

Tapasimme suvun voimin Anne-tädin luona viime sunnuntaina, ja tein tilaisuuteen kakun. Kakun nimi juontaa esikoisen ihmettelyistä. Hän kuuli puhuttavan tammikuusta ja alkoi siihen tietäväisesti kertoa tammipuusta. Miten loistava aihe tammikuiseen kakkuun, erityisesti kun olemme näkemässä suvun voimin! Tähän sukupuuhun en kirjoitellut nimiä, koska niitä olisi tullut aika paljon ja oksistosta turhan mutkikas. Oli mukava nähdä paikalle päässeitä.


Kakun pohjana on sokerikakku, jonka sokeri on itse asiassa raakaruokosokeria. Sillä olen viime aikoina mielelläni korvannut perinteisen sokerin. Halkaisin siis kakkupohjan jo ennen paistoa siten, että taikinaa vuokaan kaataessani asettelin väleihin leivinpaperipyörylöitä. Tämä kannatti: kakku halkesi tosi nätisti kolmeen osaan, täyttäminen oli helppoa ja koko laitos suhteellisen siistin näköinen jopa paloja leikattaessa. Pohjan kostutin vedellä. Täytteenä oli purkillinen Flora Vispiä, pieni purkillinen maitorahkaa, 1 1/2 rkl liivatejauhetta ja reilun kahden mandariinin mehu jonkin verran kokoon keitettynä, lisänä sitruunamehua ja sitruunatahnaa (lemon curd), joka myös makeutti riittävästi. Kummankin täytekerroksen päälle ripottelin rouhittua Daimia. Päälle levittelin vanilliinikreemiä ja kuorrutukseksi marsipaania, hiukan tummaa suklaata sekä koristerakeita. Reunuksen koristelu syntyi hetken mielijohteesta (päivän luova teko 3.1.2010!): sekoittelin erivärisiä jämämarsipaaneja ja kaulin niistä levyä, ja siinä tulin ajatelleeksi, että voin yhtä hyvin repiä levyn kappaleiksi ja koota siitä - hmm, mielenkiintoisen kehyksen kakulle. Kerrankin olin itse tyytyväinen makuun ja (reissussa rähjääntyneeseen) koristeluunkin.

Joulu. Otantoja keskeltä suurten hankien

Joulunajan hiljaiselo tarjoaa oivan syyn raportoida vuoden päätösjakson antikliimaksit paketoituna yhteen, tiiviihköön blogipostaukseen.

Aloitan katsaukseni jouluun valmistautumisesta. Perinteinen muumitalo oli välttämättömyys. Äitini sanoo valmispiparitaikinasta syntyneitä tuotoksia pahviksi, mutta tähän makua vähättelevään luonnehdintaan eivät yhdy veljeksemme, jotka kilpaa kurottelevat kohti pöydällä komeilevaa pipariviritelmää. Loppiaisena se korkataan, tai näin on aikomus. Vielä on tässä muisteltava vuoden takaista muumitaloa, josta tosin tuli suhteellisen näyttävä mutta joka ei ollut oikeastaan ainakaan sen säntillisemmin koottu kuin tämänvuotinenkaan. Olin silloin väärässä, ei tarvita mitään kultaista koti-insinööriä talon pystytykseen. (Parempi melkein ilman.) Mittaa vain pohjalevylle talon pohjan koon ja liimaa sille ensin kaksi vastakkaista seinää, sitten ne puuttuvat seinät paikoilleen. Kaikki alareunastaan. Katto menee melkein omalla painollaan tai ehkä ei ihan mutta kyllä se kuitenkin siitä. Kuvaa ottaessani olen ilmeisesti nukkunut vielä edellisyön pakkausepisodeja, sommittelusta sen näkee.


Vietimme juhlaviikot poikien kanssa yhdessä ottamatta lukuun muutamaa viikoittaista isituntia ja tapaninpäivää, jolloin pojat kävivät isänsä kanssa mummolassa.

Oleskelimme muutamana päivänä vanhempieni luona. Aatto esimerkiksi sujui siellä (poikien) lahjavuorten uumenissa. Joulupukki kävi nimittäin tervehtimässä sillä aikaa, kun vaari pistäytyi roskiksella. Kävin muuten itsekin viemässä hyljättyjä käärepapereita uusiokäyttöön ja tapasin matkalla joulupukin. Askeleet kävivät tosiaan aika reippahasti, ei ikä kovasti harteita tainnut painaa. Silloin vaarikin oli jo sisällä, joten valitettavasti hän ei nähnyt pukkia lainkaan, paitsi ilmeisesti ennen joulua jossain Prisman edustalla. Kaikenlaiset pukki- ja tonttukiemurtelut keskusteluissa esikoisen kanssa saivat minut suhtautumaan arvellen koko myytin ylläpitämisen tarpeellisuuteen.

Aatoksi ja siitä itse asiassa useammaksi päiväksi eteenpäin tein perinteisen glögikakun, jonka koristelin vihreillä kuulilla jo kotona. Marmeladit luistelivat kiilteen päällä läjäksi kakun toiseen laitaan kuljetuksen aikana, mutta pieni korjailu ja lisää tomusokeria pelastivat tilanteen.


En raportoi nyt kaikkia niitä mukavia asioita, joita jouluna tapahtui, esimerkiksi siskoni ja hänen poikaystävänsä palasivat maailman toiselta puolelta ja oli mahtavaa nähdä tapaninpäivän iltana, mutta samalla toisaalta harmittelen, etten nähnyt tänä jouluna veljeäni ja hänen tyttöystäväänsä. Joulusta aina tuntuu puuttuvan jotain, jos tärkeät ihmiset ovat kaukana.

Mukavaa oli toki viettää aikaa keskenämmekin. Joulupäivänä olimme kotona omissa oloissamme, minä ja pojat. Sain aamulla päähäni tarkistaa, olisiko jossain lapsille passeli joulukirkko, ja sellainen löytyi usean kilometrin ja vajaan parin tunnin päästä. Sain vastauksen pohdintoihin, joita kävimme äitini kanssa aattoiltana. Me nimittäin päivittelimme suomalaisen jouluruoan rasvaisuutta verrattuna monen maan vastaaviin. Jos matka joulukirkoille on aikanaan raskaudessaan ollut rinnastettavissa yhden lapsen työntämiseen kärryissä ja toisen vetämiseen samanaikaisesti pulkassa liian tiukkaan ahdetun aikataulun ja pakkasen kiristäessä hermoja (ja toisaalta tuskanhien tai ihan vain rehkimisen aiheuttaman hien pukatessa päälle) pitkin hyvin hiekoitettuja jalkakäytäviä, joulukilot ovat ennenvanhaan menneet samaa tahtia kuin ovat tulleetkin. Teemaan sopiva kuva aatonaatonaatolta:


Joulumieli konkretisoitui välillä kummallisilla tavoilla. Matkalla lasten joulukirkosta takaisin nyhdin pulkkaa jossain selkäni takana ja tuupin kärryjä edessäni tien vasenta laitaa kävellen. Hiekoitukset tekivät sen, että vasen laita oli se ainoa oikea sikäli kuin eteenpäin halusi päästä. Vastaan tuli nainen, jotenkin tutun näköinen, mutta en tiedä miksi, ja pysähtyi vasta aivan kärryjen eteen. Huolimatta siitä, että oikeanpuoleista kaistaa oli vapaana vaikka kuinka, olimme objekti, joka kuului kiertää liikennesääntöjä noudattaen juuri sieltä oikealta. "Oikeanpuolimmainen liikenne", vastaantulija sanoi tuikeasti. Tukahdutin halun vastata: "Miten niin -mmainen? Siis kaikkein eniten oikealla oleva vai mitä." Sen sijaan nöyristelin: "Meillä on pulkka. Olen pahoillani, mutta se ei oikein liiku tuolla." Naisen "o-ho!" sai päättelemään, että periaatteessa olisi asianmukaista kantaa pulkka ja pistää lapsi liikkumaan itse, ellei pysty noudattamaan liikennesääntöjä. Joulu lienee pahimmillaan vuoden stressaavinta aikaa.

Hyppään uuteen vuoteen, jota vietimme ystäväperheen kanssa meillä. Ystävä toi juustokakun, joka oli sekä päältä kaunis että sisältä herkullinen. Minä tein täytekakun, joka oli lähinnä päältä kaunis. Joka tapauksessa tuli mielestäni poikkeuksellisen siisti minun tekemäkseni. Sisus ei ollut edes niin siisti kuin herkullinen, mutta sepä ei ulospäin näykään.


Päätän rapottini poukkoamalla uudenvuodenlupaukseeni. Jos tämä taas on sellaisia asioita, joita ei saisi muille paljastaa, olkoon. Oikeastaan lupaukseni on kaksiosainen. Ensinnäkin aion ihan pian kartoittaa unelmani uudestaan ja miettiä erityisesti erään tietyn projektin edistämistä. Toisekseen kirjaan ylös yhden luovan teon joka päivältä. Tämän pitäisi lohduttaa niinä hetkinä, kun tuntuu, etten ole saanut mitään aikaiseksi. En mitenkään välttämättä kirjaa niitä ylös tänne blogiin vaan johonkin vihkoon. Ensimmäinen tulee kuitenkin tässä. Keksin (tuskin ensimmäisenä ihmisenä maailmassa) halkaista kakkupohjan jo ennen paistamista: leikkasin kaksi pohjan kokoista pyörylää leivinpaperista, kaadoin ja tasoittelin kolmanneksen taikinasta vuokaan, sitten levitin paperin taikinan päälle, lisäsin taas kolmanneksen taikinaa ja sitten samalla tavoin paperia päälle ennen loppuja taikinoita. Toimii!

Joulua

Jouluinen lace-kakku

Osallistuin itsenäisyyspäivänä ystäväni järjestämiin joulukorttiaskarteluihin. Tulosta syntyi enemmän vyötärönseudulle kuin postitettavaksi - oli nimittäin mitä herkullisimmat tarjoilut! Osallistujat olivat tuoneet monenmoista hyvää, ja emäntä oli muutenkin laittanut pöydän koreaksi. Vein mukanani perinteisen jouluhyytelökakun, johon olin vähän lisäillyt omiani. Oli kyllä ainakin omaan makuuni (kerrankin).


Seuraavassa ohjeet lyhyesti:

* pohjana Paraisten piparireseptillä (paitsi käyttäen gluteenitonta jauhoseosta) leivottu helposti mureneva levy, jonka murskasin ja sekoitin pieneen määrään margariinia ja painelin vuokaan

* keskiosassa yksi Flora Vispi vaahtona, desi glögitiivistettä, silputtuja rusinoita, olisiko ollut pari teelusikallista jotain joulumausteita (muistaakseni pomeranssinkuorta ja kanelia) ja 2/3 paketillista kevyttä Viola-tuorejuustoa ja homman kokoamassa neljä liivatelehteä

* kiilteenä kolme desiä glögitiivistettä, yksi desi vettä ja alkuun kaksi liivatelehteä - ja kun ei hyytynyt, kaadoin päällisen takaisin kulhoon, vähensin vähän määrää ja lisäsin kaksi liivatelehteä lisää, niin johan hyytyi ja

* koristeena järeän tummaa (81-prosenttista) suklaata, joka sulatettu pakastepussista - kulma auki vain ja siitä kierrellen kakkumaailmassa lace-nimellä tunnettua kiemuraa.

---

Vielä loppuhuomautus: tästä lähin teen palveluksen kakuilleni ja etsin mistä tahansa riittävän ison valkoisen paperin kuvausalustaksi likaisen maton tai pöydänkulman sijaan. Jos syön sanani, lupaan kiinni jäädessäni omakätisesti leipoa kakun sille, joka lipsahduksista huomauttaa. Ei päde mahdollisiin ennen tätä oivallusta otettuihin kuviin, jotka saattavat muun sanottavan uupuessa tulla vielä julkaistuiksi.

Shoppingit kurissa tai siihen suuntaan tai sitten ei

Päätin ostoksettoman viikkoni tasan viikko sitten lauantaina. Olin siis tehnyt kaikki ruoka- ja muut kauppakäyntiä vaativat shoppailuni jo edellisenä lauantaina enkä näiden päivien välillä ostanut mitään, vaikka silloin tällöin mielessä erilaisia tarpeita kävikin. Voin röyhistellä: linja piti hienosti enkä tullut käyneeksi marketeissa kertaakaan. Muutenkin rahanmeno rajoittui pakollisten laskujen maksuun ja pakolliseen junamatkaan.

Kuin avukseni ravittuna pysymiseen sattui aikaisemmin tässä blogissa kuvattu tapaus, kun pakastimen ovi unohtui heti viikon alkajaisiksi raolleen, mikä varmisti sen, että kaikki säilössä oleva vielä syömäkuntoinen tuli tosiaan laitettua ruoaksi asti saman tien eli pitkälti käytettyä hyödyksi. Minulla oli muutenkin tarkat syömissuunnitelmat, mutta poikkesimme niistä jonkin verran paitsi pakastinepisodin vuoksi, myös siksi, että ruoka riitti pidemmäksi aikaa kuin arvelin. (Viikon aikana minulla oli nimittäin toinenkin projekti. Kirjasin kaiken syömäni ja yritin pitää huolta riittävästä kuidun- ja proteiininsaannista samalla kun pyrin välttämään tarpeetonta mässäämistä. Viikko opetti minulle mm. sen, että juon aivan liian vähän. Eräänä iltana tajusin seitsemältä, etten ollut juonut kupillista, lasillista, mukillista, en yhtikäs mitään koko päivänä.) Loppuviikon helpotukseni oli taideterapeuttinen ateljee, johon osallistuminen tarkoitti täysihoidosta eli aivan ihanista pöydän antimista nauttimista. Matkaeväänäni oli vain purkkaa ja hyvin jaksoin.

Paluu tavallisuuteen alkoi kotiutuessani sunnuntaina. Lasten kotiinpaluun ajoitus tuotti sen verran päänvaivaa, että vanhempani kävivät kaupassa puolestani. Sain heiltä kyydin kotiin ja kirjoitin ajomatkalla lyhyen, pikaisen ostoslistan. Se että ihanat äiti ja isä ostivat kaiken luettelemani lisäksi vielä kaikenlaista listan ohi ja omaan piikkiinsä, oli hieno bonus. Arvelin jo pärjääväni näillä antimilla koko viikon, mutta niinpä vain tiistaina tuli melko äkkiseltään tilaisuus paikata pari kaappien puutetta, ja siinä ilman listaa ostellessani ostelin sitten kaikenlaista muutakin hyödyllistä mutta suunnittelematonta.

Torstaina kävi toinen haksahdus: menin kauppaan ihan vain mukaan, mutta niinpä vain kävin apinoimaan ystävää, joka löysi kirjolohta halvalla. Lapsille kalakeittoa ja muuta! No, itselleni tofua vastapainoksi. Jospa siitä oppisi laittamaan jotain. Ei tullut edes kovin kummoista. Perjantaina menin suunnitellusti kauppaan ja pysyin kutakuinkin listallani, ja tänään taas lista kasvoi vähän turhan pitkäksi ja tuli oltua impulsiivinenkin. Lohduttauduimme Prismalla, koska Tarjoustalo oli jo mennyt kiinni viiden jälkeen (yllätys), eikä sieltä tietenkään löytynyt kaikkea ei-syötävää, mitä olin ollut ostamassa (toinen yllätys), joten mukaan lähti mm. enemmän mausteita kuin oikeastaan juuri nyt olisin tarvinnut (ei enää edes mikään yllätys).

Kaiken kaikkiaan kuitenkin olen sitä mieltä, että olen kehittynyt ostelussa, tai ehkä pikemminkin ostamatta olemisessa. Jälleen siltä varalta, että joku on tässä asiassa jos mahdollista vielä itseäni tumpelompi, kirjaan oppimaani sääntöjen muotoon. Päällekkäisyyttä aikaisemman kanssa esiintynee runsaasti. Olkaa armeliaita, tämä on prosessi...

* Tee kunnon lista ennen kauppaan menoa. Yritä miettiä osasto kerrallaan, mitä tarvitset. Mieti myös, tarvitsetko. (Listasta oli jotain aikaisemmassa postauksessa.) Kaupassa vertaillaan vain tuotemerkkien välisiä hintaeroja, ehkä joitain muitakin tekijöitä kuten kotimaisuutta tms. Kotona mietitään, tarvitaanko graham- vai täysjyvävehnäjauhoja ja mitä ravitsemuksellisia eroja näillä on.

* Pitäydy listassa. Tee etukäteen itsellesi selväksi, kuinka paljon ja minkätyyppisiä heräteostoksia ehkä sallit. Esimerkiksi hyviin leipä- tai lihatarjouksiin voi olla perusteltua tarttua. Jos sellaisia tulee vastaan, voit ehkä siinä hyllyjen välissäkin miettiä, voisiko jonkin listalla olevan korvata tarjoustuotteella.

* Kestä jonkin verran puutetta. Jos ketsuppi puuttuu, yritä olla lähtemättä kauppaan vain sitä hakemaan. Tai jos lähdetkin, kieltäydy katsomasta yhtään mitään muuta.

* Jos päädyt kauppaan ilman että sinun piti oikeastaan ostaa mitään, lupaa itsellesi tulla illemmalla uudestaan. Leiki vaikka, että juuri nyt ei sattunut lompakkoa mukaan. Mieti etukäteen, miten suhtaudut aivan mahtaviin tarjouksiin. Onko edes sellaisiin pakko tarttua? Jos olet päättänyt laittaa lapsillesi viikon ruoat makaronista ja soijarouheesta, onko sittenkään välttämätöntä ostaa halpaa kirjolohifilettä? Minun tapauksessani se oli perusteltua, koska en ollut tehnyt mitään järkeviä viikkoruokalistoja ajoissa. Muutenkin lapseni voisivat syödä enemmänkin kalaa.

* Ehkä tärkein oppamani asia: Pidä viikkoruokalistaa. Sellaista ei ole mitenkään vaikea suunnitella. Aloita viikko ruoalla, josta pidät ja jota on helppo muuttaa monenlaiseen muotoon sitten, kun alkumuoto rupeaa kyllästyttämään. Aloitin ostoksettoman viikkoni tomaatti-papukeitolla. Oli muuten hyvää, ainakin omasta mielestäni! Siinä oli tomaattimurskan ja valkoisten papujen lisäksi ainakin mausteita, porkkanaraastetta ja silputtua sipulia. Vasta loppuviikosta sekoitin keiton jämää pakastinhaaverin kokeneista kasviksista tehdyn gratiinin joukkoon. Jos keittoa, ruokailutilanteita ja mielikuvitusta olisi riittänyt, olisin voinut jatkaa keitostani pastakastiketta, muhennosta, pitsanpäällistä, mitä vain.

Ostosten tarkkailu on näköjään harrastus, johon jää koukkuun melkein siinä missä itse ostosten tekemiseenkin. Seuraavaa viikkoa tulee tervehtimään viikkoruokalista, jolla mahdollisimman pitkälti jo kaapista löytyvää, edullista ja terveellistä ruokaa.