keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Alku aina hankalaa, lopussa työ seisoo?

Järjestämäni kysely mieluisimmasta käsityön tekemisen vaiheesta on nyt päättynyt, ja suosiota saavutti eniten se vaihe, jolloin työ on mukavasti käynnissä, siis keskivaihe. Kolme vastaajaa viidestä päätyi kannattamaan tätä vaihtoehtoa. Suunnitteleminen ja aloittaminen saivat kumpikin yhden äänen.

Kyselyn laatimisen syynä oli sen selvittäminen, olenko ainoa, jolle loppuun saattaminen on vaikeaa, tai jos nyt ei siihen voi vastausta kyselyn perusteella päätellä, niin ainakin saisin tietää, onko muidenkin mielestä käsityönteon elämänkaaren alkupää loppupäätä kiehtovampi. Jostain syystä keskeneräisiä, naurettavimmillaan muutamaa pistoa vaille valmiit työt odottavat tyhjän panttina päivänvalon näkemistä. No joo, oikeastaan olen kyllä usein hyvinkin ehtinyt niitä valottaa tuttaville jo suunnitteluvaiheessa. Sekö sitten vie mehut toteuttamisesta? Tai sitten homma ei etene kaavoja ja kankaiden ostoa pidemmälle, koska en saa kankaita leikatuksi tai en edes löydä niitä rojun joukosta. (Olisittepa nähneet minut työhuoneessani päivänä muutamana: kuvailinkin jo ystävälle, miten etsin pitsiä laatikosta, johon yltääkseni minun piti maata vatsallani tuolilla olevan pahvilaatikon päällä ja kumartua siitä alaspäin lähes lattianrajaan, missä lipastonlaatikko, onneksi aukinainen, odotti käyttäjäänsä valmiina aiheuttamaan kunnon tällin, jos putoaisin sinne pää edellä.)

Annas olla, jos aloittaessani huomaan jotain puuttuvan kotoa, jotain mikä estää homman saamiseen päätökseen yhdeltä istumalta! Sellaisessa tapauksessa saatan luopua suoraan toivosta, koska kauppaan en tulisi kuitenkaan lähteneeksi; ärsyttää, jos tiedän, etten voi saattaa askarta kerralla loppuun vaikka muuten valtavan onnenpotkun myötä saattaisin ehtiäkin. Silloin kuitenkaan ei voi sanoa työn jääneen kesken, enhän ole kunnolla aloittanutkaan, joten voin vain hyvin omintunnoin vaikkakin hiukan ärtyneenä jäädä odottelemaan aikaa parempaa eli sitä, että maanjäristys siirtää huoneessani tavaroita pois toisten päältä ja löydän sen pitsin tai kuminauhan, jota ilman ei juttu pelaa.

Netissä tehty persoonallisuustesti puhui tylyä kieltään: pitkäjänteisyyttä vaativiin töihin minusta ei ole. Siteeraan suoraan: "Ihmistyyppisi ei jaksa keskittyä kauaa samaan asiaan, ja monet mielenkiinnon kohteet saattavatkin vahingoittaa menestystäsi pitkäjänteisyyttä vaativassa työssä. Parhaiten sinulle soveltuvat ammatit, joissa voit aloittaa projekteja ja sitten innostaa toisia saattamaan ne päätökseen." Miksi sitten kuitenkin olen niin onnessani jokaisesta valmiiksi saamastani käsityöstä? Tai ehkäpä juuri siksi niinkin, että se on haave, kuin voitto uhkapelissä, johon lyön aikaani valuutaksi. Ikinä en voi olla aivan varma, että todella saan hommaa koskaan valmiiksi, joten katson jännittyneenä, miten käy. Iän myötä tosin olen kunnostautunut hieman, ja aloitettujen ja päätettyjen käsitöiden lukumäärä alkaa olla lähempänä toisiaan kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten. Keskeneräisiä on, mutta vakavasti keskeneräiseksi vakavan pitkäksi aikaa (lue: lopullisesti kesken) jääviä käsitöitä on vähemmän ja vähemmän. Ei aika riitä aloittaa ja olla lopettamatta, ja koska usein teen johonkin oikeaan käyttöön, kuten vaatetusta lähipiirille, on motivaattorikin kohdallaan. Motivaatiota lisää jokainen valmistunut homma, joka päätyy käyttöön tai muuten tuntuu omasta mielestäni niin onnistuneelta, että siinä voi hetken lepuuttaa silmiään ennen kuin siirtyy seuraavaan.

En osaa sanoa, minkä kohdan olisin rastittanut kyselystä. Tai ehkä sittenkin sen kultaisen keskivaiheen, niin kuin lukijoideni valtavirtakin, sillä on mahtavaa huristaa saumoja ompelukoneella ja nähdä, kuinka vaatteen tms. suuret linjat muotoutuvat. Napinlävet ja napit sun muut rasittavat viimeistelyt palkitsevat lähinnä valmistuessaan. Ongelmakohdat tuntuvat muutenkin sijoittuvan ennen kaikkea valmistusprosessin loppupäähän. Kuitenkin sitten kaiken ollessa viimeisen langanpään leikkausta myöten valmiina koittaa lyhyt mutta ihana hetki: syvä huokaus, valmista tuli.

Kiitos jälleen vastaajille! Käykäähän ahkerasti kurkkimassa, järjestän piakkoin täällä kilpailun, jossa luvassa pieni palkintokin.

2 kommenttia:

junglehouse mom kirjoitti...

Haahaa! Just viikonloppuna toin yläkerrasta alas viime talvena neulottuja juttuja, joista piti päätellä langat! Siis siellä seisoneet taas monta kuukautta odottamassa niinkin vaativan homman kuin langanpäättelyn odottamista ;) Kaksi pipoa sain illan aikana pääteltyä (joista toisesta päätellessäni huomasin, että olikin jo päätelty, ainoa joka puuttui oli langanpätkien leikkaaminen!) ja loput jäi taas oottamaan aikaa parempaa :D

Ne on kymmenissä laskettava ne aloitetut työt jotka täällä odottaa tekijäänsä ;)

Anonyymi kirjoitti...

Täytyy tunnustaa: en osannut vastata kyselyyn ollenkaan. Ajattelin ensin, et hassu kysymys, et tietty kaikkien mielestä se työn loppuun saaminen on mukavinta, ja ihmettelin vastauksia. Ajattelin, et kaikki on vastannu vahingossa väärin. Mut sit aloin miettimään, et tietty jos tykkäää tehdä käsitöitä, ni tykkää nimenomaan siitä tekemisestä. En sit osannu ite vastata. Ku periaattees se valmiiksi saaminen on kivointa, ja se työn esitteleminen. Mut mukavaa on myös se tekeminen, ku se homma alkaa valmistua. Usein se tekeminen vain sisältää turhan paljon takkuamista, mikä ehkä on omiaan vähentämään mielekkyyttä.

Enkä kuitenkaan oo mikään käsityöihminen. Mä olen se, joka koulussa sai yhden lukukauden aikana neulottua vauvan tossuista vain toisen, ja senkin päin honkia, niin että piti aloittaa alusta.

No voi heh muuten, nyt vasta luin tuo otsikon täs tekstis. Hihii :D
Siis mul on ehkä yks tai kaks käsityötä kesken, ja ehkä yks tai kaks valmiiks saatua - täs lasten aikana meinaan. Ja nekin kaks keskenerästä on sillai just viime silausta vaille. On se niin kumma! Pitäs olla joku virallinen valvoja asialla. Eli jos tekee käsityötä, ni joku valvoo ja vahtii, et se työ kans valmistuu. Nih. Ja muutenki, pätee toi muihinki asioihin. Kaikenmaailman askareisiin ja projekteihin. Ei tuu valmista ei...