Kyselin taannoin blogini lukijoiden mielipidettä siitä, mikä arkiaskare risoo eniten. Yhdeksästä vastanneesta kolme antoi äänensä astiahuollolle. En osaa sanoa, minkä itse olisin valinnut, mutta tulos motivoi minut kirjoittamaan astiain kiertokulusta, sopeutettu meidän kotimme oloihin.
Kerrottakoon, että kerrostalokeittiömme on kuulemma uusittu vaivaiset pari vuotta sitten, jolloin on luultavasti tapahtunut sellainen vääryys, että alkuperäiset 60-luvun kaapit on poistettu. Toki on mahdollista, että ne ovat saaneet väistyä jo aiemmin joidenkin 80-lukulaisten lastulevykalusteiden tilalta, mutta joka tapauksessa nyt keittiössämme on aidon puun sijaan mdf:ää (korjatkaa, jos erehdyn materiaalista, valkoiset muka-peiliovet ovat kyseessä kuitenkin). Ihan siistiä, ei siinä mitään. Ja ehkä nykyaikaan sopeutetut muutokset eivät olisi olleet mahdollisia vanhojen kaappien kanssa. Huomatkaa lievästi defensiivinen sävy.
Keittiössämme on näin pientä perhettä ajatellen kaappitilaa ruhtinaallisesti, mikä ei tarkoita, etten silti olisi sullonut mutta mikä mahdollistaisi järjellisenkin järjestämisen. Jos sitä olisi hieman vähemmän, ehkä tilaa olisi isolle lattiamalliselle astianpesukoneelle, mutta näin ei valitettavasti ole. Eikä tilaa ole pienellekään kaappiin upotettavalle koneelle, ehei! No, onneksi työtasoa oli, siis oli, jonkin verran. Enää ei ole, sillä siitä ison osan täyttää pöydän kulmaukseen lykätty valkoinen, pöytämallinen astianpesukone. Tiskaamaan en ryhdy, en ainakaan joka päivä. Siihen puolestaan on syykin, muu kuin laiskuus, tai laiskuuttahan toki tämäkin mutta melko perusteltua mielestäni: tiskialtaita on yksi. Yksi! Olkoonkin hieno, syvä, pyöreä designallas, mutta on jotenkin nihkeää sekä jynssätä että huuhdella astiat yhdessä ja samassa altaassa, kun ne mieluusti myös säilöisi siinä eikä pitkin pöytiä aina tiskaamishetkeen saakka.
Ei siinä mitään, meillä on siis astianpesukone. Juhuu, ei tarvitse käsiä liata. Vai tarvitseeko sittenkin? Mietitäänpä vähän tavanomaista ruokailutilannetta. Aaron syö jogurttia ja muroja samasta kiposta. Sotkee pöydän, itsensä ja kaukalon, niin ja tuolin, mutta se ei kuulu tähän. No, nousee seisomaan syöttötuolissaan ja alkaa huitoa vaarallisesti, jolloin arvelen, että on parasta nostaa poika pois ja lopettaa ateriointi siihen. Kippoon jää jogurttia ja muroja, jotka joko syön tai sitten en, jolloin joko kaadan ne biojätteeseen tai sitten en, jolloin ne kuivuvat kiinni kippoon ja joutuvat biojätteeseen myöhemmin. Minulla on siis jogurttinen kippo. Asettelen sen astianpesukoneeseen. Pesen kädet.
Näin, kone on täynnä. Pöydälle jäi paljon kamaa, koska astiahuolto on hoidettu huolimattomasti viime aikoina eikä kaikki mahtunut minimaaliseen masiinaan. Puolitan pesutabletin - noin pieneen koneeseen ei kyllä kokonaista haaskata. Pesen kädet. Kone päälle. Sujuu kuin tanssi! Nyt ei muuta kuin odotellaan. Odotellaan muuten aika kauan... aika yllättävän kauan? Mitäs kummaa. Ei mutta ei, kyllä siinä vain menee - kaksi tuntia! No, käsin olisin toki jo tiskannut astiat kauan sitten, mutta mitäs ideaa siinä olisi, olisin joutunut kastelemaan käteni. Mitäs tuo melu on? Ai niin, nyt taisivat olla viimeiset hurinat, valmista tuli.
Koneen luukku auki. Lusikkakorin sisältö näyttää puuroiselta. Meidän kone myös kuivattaa - siis näköjään kuivattaa kaiken röpön kiinni lautasiin. Pieni tutkailu osoittaa, että paistinlasta on sujahtanut alakorin (no, sen ainoan korin) alle, missä pesupropellin pitäisi pyöriä. Ei ole pyörinyt on yhtäsuuri kuin ei ole pessyt. Nyt se on pyörinyt juuri sen verran, että on kyllä lennättänyt jogurttikipon nurinpäin, jolloin se on kerännyt jogurtin lisäksi vettä, puuroa ja koneastianpesuainetta. Pesuaineluukku on näköjään pysynyt kiinni, koska se on painunut liian lujasti eikä siis ole auennut ohjelman sopivassa vaiheessa. Luukun alta tursuaa turkoosia, minkä tulkitsen tabletin toivottomaksi yritykseksi hoitaa tehtäväänsä.
Astioiden asemointi on välillä vaivalloista ja onnistunee parhaiten kokeneelta koneen käyttäjältä. Tosin sellainen (joksi tässä vaatimattomasti tunnustaudun) on välillä liian kokeilunhaluinen eli laiska ja yrittää sulloa yhteissuihkuun mukaan astioita, jotka vain eivät joukon jatkoksi mahdu tai estävät tehokkaasti pesutehon yltämisen muihin kippoloihin.
Uudelleenasemoin muutaman astian, poistan muutaman ja tiskaan, sillä tarvitsen kippoja uutta jogurttikattausta varten, lataan koneeseen sen toisen puolen konetiskitabletista, huokaisen syvään ja käynnistän koneen uudelleen. Toivottavasti muistan kääntää veden päälle. Nöyrryn tiskaamaan koneeseen mahtumattomat, tiskialtaaseen lojumaan jääneet astiat. Odotan pari tuntia, jolloin pääsen siirtämään puhtaat kipot ja lautaset koneesta omille paikoilleen niihin täyteen sullottuihin kaappeihin. Tarkistan lusikkakorin, jonka puhtaussuhde on tällä kertaa aika hyvä eli 10:1. Kaksi muumiaiheista pikkulusikkaa jää odottamaan seuraavaa kyytiä, muuten astiahuolto on bueno.
sunnuntai 29. marraskuuta 2009
Pikkupostaus: pyykkivuorihehkutus
Aikaisemmin uhkasin tehdä selvää jälkeä ylikuormittuneen pyykkikorimme sisällöstä sekä siitä sohvalla lojehtivasta kasasta, joka muuttuu nopeasti puhtaasta pyykistä likaiseksi tai ainakin ryppyiseksi. Tänään tuli kuluneeksi viikko aikarajastani. En ihan yltänyt siihen, vaan hommaa viimeisteltiin vielä tämän viikon alkupäivinä. Joka tapauksessa olen siitä alkaen ollut tasaisen onnellinen lopputuloksesta, joka on enintään yhden koneellisen päässä tyhjästä oleva pyykkikori. On suunnattoman helppoa, naurettavan helppoa oikeastaan, nostella kaappeihin ne muutamat vaatteet, jotka kone on kuivattanut hetkessä, kun ei ole ollut välttämätöntä latoa pesukoneen rumpua tuppotäyteen! Pyykkihuolto toimii taas jouhevasti.
Vaan niinpä käy, että vietämme viikonlopun muualla, koko perhe. Minä taideterapiakurssilla ja pojat isällään. Itse palaan mukanani noin kolme paitaa, yhdet housut ja jonkin verran alusvaatteita pyykättäväksi. Pojat palaavat kera kahden muovikassin, joista löytyy loputtomasti likaisia vaippoja sekä vaatteita, jotka varmaankin menevät kaikki pyykkiin, sillä en tajunnut kysyä, mitkä ovat puhtaita ja mitkä likaisia. Huokaus! No, elämä on tasapainon hakemista, horjahtelemista ja taas tasapainon hakemista. Huomenna kone pyörimään heti aamusta, eikä pyykkikorin kansi ehkä tällä kertaa ehdi irrota liitoksistaan.
Vaan niinpä käy, että vietämme viikonlopun muualla, koko perhe. Minä taideterapiakurssilla ja pojat isällään. Itse palaan mukanani noin kolme paitaa, yhdet housut ja jonkin verran alusvaatteita pyykättäväksi. Pojat palaavat kera kahden muovikassin, joista löytyy loputtomasti likaisia vaippoja sekä vaatteita, jotka varmaankin menevät kaikki pyykkiin, sillä en tajunnut kysyä, mitkä ovat puhtaita ja mitkä likaisia. Huokaus! No, elämä on tasapainon hakemista, horjahtelemista ja taas tasapainon hakemista. Huomenna kone pyörimään heti aamusta, eikä pyykkikorin kansi ehkä tällä kertaa ehdi irrota liitoksistaan.
maanantai 23. marraskuuta 2009
Hätäleivontaa pakkotarpeista
Eilisaamu tuotti yllätyksen. On niitä iloisempiakin nähty. Pakastimen ovi oli raollaan, enkä ole varma, osoittaisinko syyttävällä sormella puolitoistavuotiasta vintiötäni, joka on juuri oivaltanut tietystä kaapista löytyvän ainakin jäätelöä ja marjoja, vai itseäni, joka hiipi toissa iltana lasten nukkuessa hakemaan sitä jäätelöä ilman marjoja. Koska ovi tuntui olleen vähemmän kuin tiukasti kiinni koko yön, vapauttanen syyllisyydestä pienokaisen, joka saattaa välillä tehdä varhaisaamuisen kunniakierroksen mm. keittiössä.
Pikainen tarkastelu osoitti, että suurin osa marjoista ja muutama mehujää oli säästynyt kivikovina, ei siis akuuttia tarvetta sulattaa ja käyttää. Lähes kaikki muu odottikin sitten pikaista käyttöä tai valmistusta. Pussillinen mansikoita päätyi saman tien aamiaistarpeiksi jogurtin joukkoon. Loput aineksista upotin päivän mittaan erilaisiin enemmän tai vähemmän kummallisiin kokkauksiin ja sain kuin sainkin kaiken vielä käyttökelpoisen (mitä ei voi sanoa kaikesta: joukkoon mahtui kyllä runsaasti vanhentunutta, mutta tulipahan samalla heitettyä pois) jollain tavalla hallintaan. Ylpeänä jaan siis eteenpäin esimerkkejä siitä, mitä pakastimen antimista voi melko vähällä vaivalla valmistaa.
Pakastimesta löytyi muutamia yksittäispakattuja halpakaupan pitsapaloja, jotka eivät ole varsinaisesti raakapakasteita mutta ovat silti uunissa valmistettavia. Uuniin siis ja toivomuksena, että tämä saa ne säilymään jääkaapissa muutaman päivän.
Pakastevihanneksia oli todella vähän, enemmän niitä pitäisi suosia. Grillatut kasvikset löysin ja valmistin siitä säkistä itselleni gratiinin lounaaksi. Joukkoon sinihome- ja jotain muuta jääkaapista löytynyttä juustoa ja vähän mausteita, niin ja olisinko maitoa laittanut. Harkitsin pakastimesta kaivettua kookosmaitoa sujauttavani, mutta lähempi tarkastelu osoitti maidon äidinmaidoksi, joten juotinkin sen mukista Aaronille.
Kaksi piparkakkutaikinaa odotti pakastimessa syömistään - öö, siis paistamistaan ja syömistään tietenkin. Otimme esikoisen kanssa aamupäivän askareeksi leipomisen. Teimme karhuja, pupuja ja sydämiä ja söimme vähän reunoja. Ylijäämistä kaulin levyn, jonka painelin vuokaan. Ai miksi? Koska käytettäväkseni koitui myös kaksi purkillista omenasosetta. Toisesta suurimman osan käytin tehdäkseni piirakan (päälle kanelia ja inkivääriä, jospa se mausteiden itämaisuus tukisi kummallista ratkaisua käyttää pohjana piparkakkutaikinaa?) ja lopuista keitin omenakeiton pojille jälkiruoaksi ja välipalaksi. Aika hyvin on muuten uponnut Aaroniin, joka yleensä mieluiten söisi lasipurkeissa olevia mömmöjä.
Kääk, litra vaniljajäätelöä oli pehmennyt totaalisesti. Se taas vaihteeksi niistä terveellisyyspyrkimyksistä, omista ja lasten: pirtelöä lounaan jälkiruoaksi. Onneksi olin joskus aikanaan tajunnut sössätä pakastimeen purkillisen banaania, joka oli ollut menossa vanhaksi, siitä siis maustetta juomaan. Omenapiirakka meni pakastimeen (kuulemma saa jäädyttää uudestaan, jos on kypsennetty sulatuksen jälkeen, luotetaan nyt siihen), joten en tullut kokeilleeksi jäätelökastiketta sen kanssa.
Lapset söivät mielellään välipalaksi sulamishaaverin kokeneita pikkurieskoja, joista tein minipitsoja uunissa. Päälle jääkaapista kinkkua, jonka viimeistä käyttöpäivää vietiin. Ellei tauti olisi tullut tämän päivän vieraitamme riesaamaan, olisimme saaneet kakkua, sillä pakastimessa odotti hieman sulanut täytetty kakkupohja, jonka laitoin nyt sitten joka tapauksessa tänään lihoiksi (mutta kyseiset vieraat eivät ole minttusuklaan ystäviä, minkä vasta tänään muistin, joten sitä suuremmalla syyllä laitan jotain muuta seuraavaa tapaamista varten).
Kuva pikaisesta hätäkakusta, jonka koristelin Anton kanssa yhdessä ideoiden.
Leipää pakkasesta löytyi muuten melko otollinen määrä. Jälkiuuniviipaleita oli sellaiset kymmenen siivua, kahta itse leivottua leipää ehkä saman verran yhteensä. Käyttö on aloitettu niistä itse leivotuista, ne kun eivät säily ihan siinä missä kaupan ruisleipä.
En rupea luettelemaan, mitä kaikkea kiikutin täyttämään jäteastioita. Kuorma oli kuitenkin sen verran mittava, että se pakotti roskiksille heti tilaisuuden koittaessa. Pitäisiköhän pakastimen kolme laatikkoa pakata säilymisajan mukaan siten, että kussakin laatikossa olisi aina suunnilleen samoihin aikoihin huonoksi menevää ruokaa? Paljon tuli nyt pakastimen anteja hyödynnettyä, mutta aina yhtä harmillista on löytää jokin vanha suosikkiruokansa käyttökelvottomana. Vaikka aionkin (taas) vastedes varmistaa, lapsilukolla tai millä vain, että pakastimen ovi pysyy yöt kiinni, voisin ottaa nyt tavaksi raottaa sitä välillä sen verran, että pysyisin sisällöstä paremmin perillä.
Pikainen tarkastelu osoitti, että suurin osa marjoista ja muutama mehujää oli säästynyt kivikovina, ei siis akuuttia tarvetta sulattaa ja käyttää. Lähes kaikki muu odottikin sitten pikaista käyttöä tai valmistusta. Pussillinen mansikoita päätyi saman tien aamiaistarpeiksi jogurtin joukkoon. Loput aineksista upotin päivän mittaan erilaisiin enemmän tai vähemmän kummallisiin kokkauksiin ja sain kuin sainkin kaiken vielä käyttökelpoisen (mitä ei voi sanoa kaikesta: joukkoon mahtui kyllä runsaasti vanhentunutta, mutta tulipahan samalla heitettyä pois) jollain tavalla hallintaan. Ylpeänä jaan siis eteenpäin esimerkkejä siitä, mitä pakastimen antimista voi melko vähällä vaivalla valmistaa.
Pakastimesta löytyi muutamia yksittäispakattuja halpakaupan pitsapaloja, jotka eivät ole varsinaisesti raakapakasteita mutta ovat silti uunissa valmistettavia. Uuniin siis ja toivomuksena, että tämä saa ne säilymään jääkaapissa muutaman päivän.
Pakastevihanneksia oli todella vähän, enemmän niitä pitäisi suosia. Grillatut kasvikset löysin ja valmistin siitä säkistä itselleni gratiinin lounaaksi. Joukkoon sinihome- ja jotain muuta jääkaapista löytynyttä juustoa ja vähän mausteita, niin ja olisinko maitoa laittanut. Harkitsin pakastimesta kaivettua kookosmaitoa sujauttavani, mutta lähempi tarkastelu osoitti maidon äidinmaidoksi, joten juotinkin sen mukista Aaronille.
Kaksi piparkakkutaikinaa odotti pakastimessa syömistään - öö, siis paistamistaan ja syömistään tietenkin. Otimme esikoisen kanssa aamupäivän askareeksi leipomisen. Teimme karhuja, pupuja ja sydämiä ja söimme vähän reunoja. Ylijäämistä kaulin levyn, jonka painelin vuokaan. Ai miksi? Koska käytettäväkseni koitui myös kaksi purkillista omenasosetta. Toisesta suurimman osan käytin tehdäkseni piirakan (päälle kanelia ja inkivääriä, jospa se mausteiden itämaisuus tukisi kummallista ratkaisua käyttää pohjana piparkakkutaikinaa?) ja lopuista keitin omenakeiton pojille jälkiruoaksi ja välipalaksi. Aika hyvin on muuten uponnut Aaroniin, joka yleensä mieluiten söisi lasipurkeissa olevia mömmöjä.
Kääk, litra vaniljajäätelöä oli pehmennyt totaalisesti. Se taas vaihteeksi niistä terveellisyyspyrkimyksistä, omista ja lasten: pirtelöä lounaan jälkiruoaksi. Onneksi olin joskus aikanaan tajunnut sössätä pakastimeen purkillisen banaania, joka oli ollut menossa vanhaksi, siitä siis maustetta juomaan. Omenapiirakka meni pakastimeen (kuulemma saa jäädyttää uudestaan, jos on kypsennetty sulatuksen jälkeen, luotetaan nyt siihen), joten en tullut kokeilleeksi jäätelökastiketta sen kanssa.
Lapset söivät mielellään välipalaksi sulamishaaverin kokeneita pikkurieskoja, joista tein minipitsoja uunissa. Päälle jääkaapista kinkkua, jonka viimeistä käyttöpäivää vietiin. Ellei tauti olisi tullut tämän päivän vieraitamme riesaamaan, olisimme saaneet kakkua, sillä pakastimessa odotti hieman sulanut täytetty kakkupohja, jonka laitoin nyt sitten joka tapauksessa tänään lihoiksi (mutta kyseiset vieraat eivät ole minttusuklaan ystäviä, minkä vasta tänään muistin, joten sitä suuremmalla syyllä laitan jotain muuta seuraavaa tapaamista varten).
Kuva pikaisesta hätäkakusta, jonka koristelin Anton kanssa yhdessä ideoiden.Leipää pakkasesta löytyi muuten melko otollinen määrä. Jälkiuuniviipaleita oli sellaiset kymmenen siivua, kahta itse leivottua leipää ehkä saman verran yhteensä. Käyttö on aloitettu niistä itse leivotuista, ne kun eivät säily ihan siinä missä kaupan ruisleipä.
En rupea luettelemaan, mitä kaikkea kiikutin täyttämään jäteastioita. Kuorma oli kuitenkin sen verran mittava, että se pakotti roskiksille heti tilaisuuden koittaessa. Pitäisiköhän pakastimen kolme laatikkoa pakata säilymisajan mukaan siten, että kussakin laatikossa olisi aina suunnilleen samoihin aikoihin huonoksi menevää ruokaa? Paljon tuli nyt pakastimen anteja hyödynnettyä, mutta aina yhtä harmillista on löytää jokin vanha suosikkiruokansa käyttökelvottomana. Vaikka aionkin (taas) vastedes varmistaa, lapsilukolla tai millä vain, että pakastimen ovi pysyy yöt kiinni, voisin ottaa nyt tavaksi raottaa sitä välillä sen verran, että pysyisin sisällöstä paremmin perillä.
lauantai 21. marraskuuta 2009
Kuinka käydään supermarketissa ostamassa viikon elintarvikkeet
Ylihuomenna alkaa shoppailuton viikkoni. Tänään oli siis paikallaan käydä täydentämässä ruokavarantoja, jotta en saa niveltulehdusta naapurien ovikellojen pimpottamisesta, kun milloin mitäkin puuttuu ensi viikon aikana. Yritän seuraavassa kertoilla, mitä opin suurostosten tekemisestä. Useimmat tai ehkä kaikkikin kohdat ovat luultavasti monelle itsestäänselvyyksiä, mutta uskokaa tai älkää, jotain opin jälleen kantapään kautta.
1. Suurostoksille lähdetään hyvin valmistautuneena. Kirjoitetaan kattava lista, jossa elintarvikkeet on jaoteltu paperille osastojen mukaan. Silloin voi kultakin osastolta poistuessaan nopeasti tarkistaa, onko kaikki varmasti mukana. Tuotteen nimen perässä on hyvä olla lukumäärä, etenkin jos ostokset täytyy tehdä juuri ennen sulkemisaikaa eikä luota prosessorinsa nopeuteen. (Kannattaa muuten katsoa, olisiko siinä avatussa kananmunapaketissa kuitenkin jäljellä yhdeksän munaa yhden sijaan. Tällä kertaa ammuin vähän yli: en oikeasti olisi tarvinnut kahta uutta paketillista. Nyt meillä on lähes 30 kananmunaa kotona, pärjäisinköhän niillä viikon?) Kynä mukaan!
2. Jätä jälkikasvu kotiin, jos suinkin voit. Itselläni kävi hyvä tuuri: vanhempani pääsivät valvomaan vesirokkopotilasta ja hänen veljeään - ja tarjosivat minulle tilaisuuden päästä hiukan huilimaan ennen viikkoa, jonka vietän luultavasti neljän seinän sisällä karanteenissa.
3. Olemme siis lähdössä suurostoksille. Kuvittelitko, että jalat ja kädet, reppu ja yksi muovikassi riittävät? Ota toki auto, jos sinulla on, tai jos ei, niin kuin minulla, pyörä, mielellään peräkärryineen. Kaljakärry, lastenrattaat, kottikärryt, mitä vain, kunhan et joudu jakamaan ostoksiasi kahdelle keikalle vain sen takia, ettei kama kulkeudukaan itsestään kotiin. Samasta syystä varaa mukaan ostoskärrypoletti tai sopiva kolikko, jos muistat, millaisia markettisi kärryt nielevät. Kasseja kannattaa olla ainakin neljä ja mielellään hiukan erilaisia, jos pakkaamisesta halutaan tehdä taiteenlaji: itse esimerkiksi pakkaan painavahkot ja kulmikkaat ostokset, kuten maitotölkit, mieluummin ryhdikkääseen paperi- tai kangaskassiin kuin venyvään muovikassiin. On helpompi kantaa useampaa kevyehköä kuin yhtä tai kahta tolkuttoman painavaa kassia, jotka räsähtävät rikki jossain liukuovien lähitienovilla.
4. Kierrä kauppa järjestyksessä, tutkaile listaasi tarkkaan otollisimman reitin löytääksesi ja rasti heti yli keräämäsi ostokset. Sitten näet nopeasti, mitä vielä puuttuu. Rahavarojesi mukaan voit tietenkin joko sallia tai olla sallimatta itsellesi heräteostokset, mutta muista, että olet suunnitellut kauppakeikkasi huolellisesti jo etukäteen etkä oikeasti tarvitse yhtään mitään listan ohi. Siksi ehkä sittenkin jätät hyllylle sen parsakaalin, josta anoppisi mahdollisesti saattaisi laittaa pateeta tms. tullessaan puolentoista kuukauden päästä kylään jostain Iisalmesta.
5. Ota huomioon sulkemisaika. Älä tee niin kuin minä, pysy siis kärryillä siitä, kuinka monta minuuttia sinulla on aikaa kerätä tarvitsemasi. Minä etsin Prisman perukoilla hiivaleipäjauhoja, kun kuulutettiin kaupan olevan nyt suljettu. Ehdin ihmeen kaupalla kaapata jonkin summamutikassa käteen osuneen myslin, mutta perunajauho, jäätelö ja ranskalaiset jäivät odottamaan jotain toista viikkoa juostessani ostoskärryrallia kohti makeishyllyä, josta kahmaisin mukaan aivan liian ison säkin hedelmäkarkkeja, paluu perusasioihin -suklaalevyn (Fazerin pettämätön sininen), pari pussillista halvinta ja pahinta purkkaa sekä Lakrisal-patukan, joka taisi pyörähtää kassalla jonnekin ulottumattomiin ja siis jäädä kohottamaan kaupan löytötavarasäilön pitäjän verenpainetta.
6. Pakkaa nyt ihmeessä ostokset kasseihin jo kassalla. Vaikka tuntuisi houkuttelevalta ajatukselta kärrätä ne suoraan auton viereen ja lappaa kamat takaluukusta sisään, et kiittele itseäsi siinä vaiheessa, kun kotisi parkkipaikalla kuljet sateessa sata kertaa kodin ja kontin väliä pari hassua jogurttia tai kaalinkerää kainaloissasi tai jäät siihen tuiskuun pakkaamaan tavaroita nyssäköihin. Ehkä tämä oli itsestäänselvyys, mutta havaitessani tänään houkutuksen ja vältettyäni sen katsoin aiheelliseksi varoittaa.
7. Ostokset puretaan saman tien, koska kiireessä olet varmasti pakannut pakastevihanneksia kassiin, jossa päällisin puolin katsottuna näyttää olevan talouspaperia ja nenäliinoja.
8. Säilytä ostoslistasi. Voi hyvin olla, että sen vilkaiseminen muistuttaa sinua mahdollisista ostostarpeistasi joskus myöhemmin. Jos mielesi teki kaupassa sortua heräteostoksiin, kirjaa ylös, millaisia houkutuksia kohtasit. Sitten voit kaikessa rauhassa arvioida, sisällytätkö ne seuraavalla kerralla listaan.
Huomattakoon, että yllä kirjatut vinkit ovat peräisin suurostosten amatööriltä. (Oma alani ovat siis impulssiostokset, mutta olen vaihtamassa toimenkuvaani.) Olen kiitollinen kaikenlaisesta palautteesta, omista kokemuksista, korjauksista esitettyyn jne.
1. Suurostoksille lähdetään hyvin valmistautuneena. Kirjoitetaan kattava lista, jossa elintarvikkeet on jaoteltu paperille osastojen mukaan. Silloin voi kultakin osastolta poistuessaan nopeasti tarkistaa, onko kaikki varmasti mukana. Tuotteen nimen perässä on hyvä olla lukumäärä, etenkin jos ostokset täytyy tehdä juuri ennen sulkemisaikaa eikä luota prosessorinsa nopeuteen. (Kannattaa muuten katsoa, olisiko siinä avatussa kananmunapaketissa kuitenkin jäljellä yhdeksän munaa yhden sijaan. Tällä kertaa ammuin vähän yli: en oikeasti olisi tarvinnut kahta uutta paketillista. Nyt meillä on lähes 30 kananmunaa kotona, pärjäisinköhän niillä viikon?) Kynä mukaan!
2. Jätä jälkikasvu kotiin, jos suinkin voit. Itselläni kävi hyvä tuuri: vanhempani pääsivät valvomaan vesirokkopotilasta ja hänen veljeään - ja tarjosivat minulle tilaisuuden päästä hiukan huilimaan ennen viikkoa, jonka vietän luultavasti neljän seinän sisällä karanteenissa.
3. Olemme siis lähdössä suurostoksille. Kuvittelitko, että jalat ja kädet, reppu ja yksi muovikassi riittävät? Ota toki auto, jos sinulla on, tai jos ei, niin kuin minulla, pyörä, mielellään peräkärryineen. Kaljakärry, lastenrattaat, kottikärryt, mitä vain, kunhan et joudu jakamaan ostoksiasi kahdelle keikalle vain sen takia, ettei kama kulkeudukaan itsestään kotiin. Samasta syystä varaa mukaan ostoskärrypoletti tai sopiva kolikko, jos muistat, millaisia markettisi kärryt nielevät. Kasseja kannattaa olla ainakin neljä ja mielellään hiukan erilaisia, jos pakkaamisesta halutaan tehdä taiteenlaji: itse esimerkiksi pakkaan painavahkot ja kulmikkaat ostokset, kuten maitotölkit, mieluummin ryhdikkääseen paperi- tai kangaskassiin kuin venyvään muovikassiin. On helpompi kantaa useampaa kevyehköä kuin yhtä tai kahta tolkuttoman painavaa kassia, jotka räsähtävät rikki jossain liukuovien lähitienovilla.
4. Kierrä kauppa järjestyksessä, tutkaile listaasi tarkkaan otollisimman reitin löytääksesi ja rasti heti yli keräämäsi ostokset. Sitten näet nopeasti, mitä vielä puuttuu. Rahavarojesi mukaan voit tietenkin joko sallia tai olla sallimatta itsellesi heräteostokset, mutta muista, että olet suunnitellut kauppakeikkasi huolellisesti jo etukäteen etkä oikeasti tarvitse yhtään mitään listan ohi. Siksi ehkä sittenkin jätät hyllylle sen parsakaalin, josta anoppisi mahdollisesti saattaisi laittaa pateeta tms. tullessaan puolentoista kuukauden päästä kylään jostain Iisalmesta.
5. Ota huomioon sulkemisaika. Älä tee niin kuin minä, pysy siis kärryillä siitä, kuinka monta minuuttia sinulla on aikaa kerätä tarvitsemasi. Minä etsin Prisman perukoilla hiivaleipäjauhoja, kun kuulutettiin kaupan olevan nyt suljettu. Ehdin ihmeen kaupalla kaapata jonkin summamutikassa käteen osuneen myslin, mutta perunajauho, jäätelö ja ranskalaiset jäivät odottamaan jotain toista viikkoa juostessani ostoskärryrallia kohti makeishyllyä, josta kahmaisin mukaan aivan liian ison säkin hedelmäkarkkeja, paluu perusasioihin -suklaalevyn (Fazerin pettämätön sininen), pari pussillista halvinta ja pahinta purkkaa sekä Lakrisal-patukan, joka taisi pyörähtää kassalla jonnekin ulottumattomiin ja siis jäädä kohottamaan kaupan löytötavarasäilön pitäjän verenpainetta.
6. Pakkaa nyt ihmeessä ostokset kasseihin jo kassalla. Vaikka tuntuisi houkuttelevalta ajatukselta kärrätä ne suoraan auton viereen ja lappaa kamat takaluukusta sisään, et kiittele itseäsi siinä vaiheessa, kun kotisi parkkipaikalla kuljet sateessa sata kertaa kodin ja kontin väliä pari hassua jogurttia tai kaalinkerää kainaloissasi tai jäät siihen tuiskuun pakkaamaan tavaroita nyssäköihin. Ehkä tämä oli itsestäänselvyys, mutta havaitessani tänään houkutuksen ja vältettyäni sen katsoin aiheelliseksi varoittaa.
7. Ostokset puretaan saman tien, koska kiireessä olet varmasti pakannut pakastevihanneksia kassiin, jossa päällisin puolin katsottuna näyttää olevan talouspaperia ja nenäliinoja.
8. Säilytä ostoslistasi. Voi hyvin olla, että sen vilkaiseminen muistuttaa sinua mahdollisista ostostarpeistasi joskus myöhemmin. Jos mielesi teki kaupassa sortua heräteostoksiin, kirjaa ylös, millaisia houkutuksia kohtasit. Sitten voit kaikessa rauhassa arvioida, sisällytätkö ne seuraavalla kerralla listaan.
Huomattakoon, että yllä kirjatut vinkit ovat peräisin suurostosten amatööriltä. (Oma alani ovat siis impulssiostokset, mutta olen vaihtamassa toimenkuvaani.) Olen kiitollinen kaikenlaisesta palautteesta, omista kokemuksista, korjauksista esitettyyn jne.
perjantai 20. marraskuuta 2009
Pyykkivuoren purku
Tämän viikon tavoitteeni on ollut nähdä viimeistään sunnuntaina pyykkikorini pohja. Se olisikin ensimmäinen kerta noin puoleen vuoteen. Ei niin, että pyykkihuolto olisi mielestäni erityisen vastenmielistä, ei suinkaan. Konehan pesee puolestani. Ja kuivaa, kuten jotkut vanhat lukijani tietävätkin (ja muille lisätietoa täältä). Mitä kone ei tee, on 1) täyty itsekseen, 2) kuivaa vaatteita sekä nopeasti että perusteellisesti ja 3) lajittele ja viikkaa kuivattuja vaatteita ja sullo niitä paikoilleen ahdistavan täysille hyllyille. Likaisesta ja puhtaasta pyykistä onkin meillä tullut enemmän kuin satunnainen smurffauksen kohde.
Liian tiuhaan ja liian pitkän aikaa sohvilla lojuvat pestyt pyykit saavat suhtautumaan arastellen vaatteiden pesemiseen. Uskaltaako aloittaa, jos vaikka homma jää jälleen kesken? Sitäpaitsi meillä pestään vaippoja noin joka toinen päivä, ja niistä syntyy jo kokonainen koneellinen. Kun vielä (laiskuuttani) poikkeuksetta kuivatan vaipat samassa koneessa, se pysyy varattuna useita tunteja. Pese siinä nyt sitten vielä vaatteita päälle! En mielelläni jätä konetta yksin pesemään, kuivaamaan kyllä. Kun vaippapyykki on pyörinyt, on usein todellakin aika siirtyä ulkoilmoihin tai rientää kohti jotain kalenterinvaltaajaa. Kun olen palannut kotiin, olen unohtanut kotona odottavan pyykkivuoren tai päättänyt kiillottaneeni kotiäidin sädekehääni riittävästi jo sillä, että olen saanut katraan ulos ja takaisin. Sitäpaitsi voisinko juuri palattuani olla varmakaan aikovani olla kotona niin kauan (no, puoli tuntia), että pikapesuohjelma on päättynyt?
Pyykinpesun kanssa käyty taistelu väistöliikkeineen on aiheuttanut sen, että vaikka homma pysyy oikeasti hallinnassa (pysyy pysyy, kyllä meillä vaatteita riittää!), en ole muistanut ajatellakaan korin pohjaa aikoihin; sen sijaan olen haaveillut kannen kiinnisaamisesta. Vuori on kasvanut korkeutta niin kuin Malminkartanon Jätemäki joskus muinoin, eikä asioita ollenkaan helpota se, että kori täytyy suihkuun mennessään siirtää pois siitä, missä se on pysyvästi hätäsiivottuna, siis suihkun alla. Siirto-operaatio ei yleensä onnistu sellaisella tarkkuudella, ettei lattialta joutuisi vielä jälkikäteen noukkimaan jotain, mikä yleensä vielä ehtii epähuomiossa kastua.
Tänään pyykkikorin kansi menee kiinni. Ei tee tiukkaakaan! Ei silti, monta koneellista on vielä pestävänä, eikä taloyhtiössämme noin periaatteessa saa käyttää pesukonetta sunnuntaisin. Niinpä huomiselle on hommaa. Siitä huolimatta tunnen ansaitsevani mitalin. Olen nimittäin purkanut vuorta myös karaisemalla itseäni sillä askarella, joka minusta on vaatehuollon vastenmielisimpiä ja josta tuli silloin pesukonetta hankkiessani kynnyskysymys: ripustamalla vaatteita kuivumaan, siis ihan telineelle.
Kun muutimme vanhasta kodista tähän uuteen, en ottanut mukaan pyykinkuivaustelinettä. Minähän ostaisin kuivaavan pesukoneen. Asiasta ei ollut epäilystäkään: ripustelu ei todellakaan tulisi kysymykseen. Käytäntö osoitti, että joskus ylpeydestä on nieltävä edes palanen, ja täten välittyköön kiitollisuuteni sitä tuntematonta naapuriani kohtaan, joka oli jättänyt jotakuinkin koossa pysyvän kuivaustelineen jätekatoksen metallinkeräysastian lähettyville. Sille mahtuu kuivumaan noin kaksi koneellista, paitsi jos olen sullonut koneen täydemmäksi kuin pikapesu sallisi (tapahtuu aina). Kuivausteline on toiminut tällä pyykkiviikolla makuuhuoneen uutena sisustuselementtinä ja kuivat pyykit vastaavasti sohvanpäällisten.
Hommahan toimii meillä niin, että kun kone on saanut tekstiilit kutakuinkin kuiviksi, sujautan luukun alle lasten muovisen kylpypaljun ja kauhon pyykit paljuun. Siinä! Sohvanpäällinen on toki nätimpi lastattuna siistillä paljulla, olkoonkin sen sisällä monenkirjavaa ja taatusti päivä päivältä ryppyisempää pyykkiä, kuin vaatteiden ryöpytessä vuolaana yli käsinojien. Hidas ja likapyykkivuorta kasvattava pesukulttuuri on sallinut puhtaan pyykin vuoren luonnollisen eroosion: aamuisin on ensimmäiseksi tutkittu, löytyisikö sille päivälle päällepantavaa tuosta kasasta vai ihanko olisi kaapille mentävä. Kun kasa on päivien mittaan hiutunut riittävän pieneksi, viimeisten vaatteiden siirtäminen kaappiin on ollut peräti kivutonta. Harmi, että tällä konstilla se korin kansi on pysynyt auki tai itse asiassa revähtänyt liitoksistaan ja kertaalleen ehtinyt pudota ja jäädä pesukoneen taakse.
Nyt siis olen joutunut petraamaan myös kuivan pyykin kaapittamisen kanssa. Täysin se ei ole onnistunut: sohvalla on edelleen jotain riepuja, jotka kaadoin siihen tänään paljusta tarvitessamme sitä lapsille saunaan. Kaiken kaikkiaan tulokset ovat kuitenkin olleet hyviä: viikon mittaan aika suuri osa vaatteista on osunut kaappiin asti (myönnän toki, että aamuisin edelleen tarkistetaan sohva ensin). Yllättävää kyllä selitys parempaan kaapitusasteeseen on pyykinkuivausteline. Siinä missä sen käyttö tekee märästä pyykistä hirvittävän paljon rasittavampaa käsiteltävää verrattuna siihen ylellisyyteen, että kone jyystäisi sen hitaasti mutta suhteellisen varmasti sekä kuivaksi että kutistuneeksi, vaatteet on helpompi nähdä ja poimia narulta kuin korista - ja ne ovat usein jonkinlaisessa järjestyksessä jo valmiiksi. Minun tapauksessani mukavaa on sekin, että pyykkiteline on väliaikaismajoituksessa makuuhuoneessani, jossa sijaitsevat myös omat vaatekaappini. Ahkeruus yhdessä asiassa helpottaa laiskottelua toisessa!
Jos narukuivatus sujuisi alle vuorokaudessa silloinkin kun tilanpuutteen vuoksi olen joutunut ahtamaan liikaa liian paksuja vaatteita liian lähekkäin, voisin alkaa narukuivattaa enemmänkin. Tähän ei liene kuitenkaan tarvetta. Uhoan nimittäin nyt tässä, että huomenna näkyy se kuuluisa pyykkikorin pohja. Sitten kun näkyy, en anna kertyä kuin päivän-parin vaatteet kerrallaan. Ja ne ehtii hidas koneeni kuivattaakin. Täytynee alkaa valita, mitkä kaksi vaatekertaamme alkavat pian pyöriä rinkiä päälle, pyykkikoriin, koneeseen, sohvalle, päälle...
Liian tiuhaan ja liian pitkän aikaa sohvilla lojuvat pestyt pyykit saavat suhtautumaan arastellen vaatteiden pesemiseen. Uskaltaako aloittaa, jos vaikka homma jää jälleen kesken? Sitäpaitsi meillä pestään vaippoja noin joka toinen päivä, ja niistä syntyy jo kokonainen koneellinen. Kun vielä (laiskuuttani) poikkeuksetta kuivatan vaipat samassa koneessa, se pysyy varattuna useita tunteja. Pese siinä nyt sitten vielä vaatteita päälle! En mielelläni jätä konetta yksin pesemään, kuivaamaan kyllä. Kun vaippapyykki on pyörinyt, on usein todellakin aika siirtyä ulkoilmoihin tai rientää kohti jotain kalenterinvaltaajaa. Kun olen palannut kotiin, olen unohtanut kotona odottavan pyykkivuoren tai päättänyt kiillottaneeni kotiäidin sädekehääni riittävästi jo sillä, että olen saanut katraan ulos ja takaisin. Sitäpaitsi voisinko juuri palattuani olla varmakaan aikovani olla kotona niin kauan (no, puoli tuntia), että pikapesuohjelma on päättynyt?
Pyykinpesun kanssa käyty taistelu väistöliikkeineen on aiheuttanut sen, että vaikka homma pysyy oikeasti hallinnassa (pysyy pysyy, kyllä meillä vaatteita riittää!), en ole muistanut ajatellakaan korin pohjaa aikoihin; sen sijaan olen haaveillut kannen kiinnisaamisesta. Vuori on kasvanut korkeutta niin kuin Malminkartanon Jätemäki joskus muinoin, eikä asioita ollenkaan helpota se, että kori täytyy suihkuun mennessään siirtää pois siitä, missä se on pysyvästi hätäsiivottuna, siis suihkun alla. Siirto-operaatio ei yleensä onnistu sellaisella tarkkuudella, ettei lattialta joutuisi vielä jälkikäteen noukkimaan jotain, mikä yleensä vielä ehtii epähuomiossa kastua.
Tänään pyykkikorin kansi menee kiinni. Ei tee tiukkaakaan! Ei silti, monta koneellista on vielä pestävänä, eikä taloyhtiössämme noin periaatteessa saa käyttää pesukonetta sunnuntaisin. Niinpä huomiselle on hommaa. Siitä huolimatta tunnen ansaitsevani mitalin. Olen nimittäin purkanut vuorta myös karaisemalla itseäni sillä askarella, joka minusta on vaatehuollon vastenmielisimpiä ja josta tuli silloin pesukonetta hankkiessani kynnyskysymys: ripustamalla vaatteita kuivumaan, siis ihan telineelle.
Kun muutimme vanhasta kodista tähän uuteen, en ottanut mukaan pyykinkuivaustelinettä. Minähän ostaisin kuivaavan pesukoneen. Asiasta ei ollut epäilystäkään: ripustelu ei todellakaan tulisi kysymykseen. Käytäntö osoitti, että joskus ylpeydestä on nieltävä edes palanen, ja täten välittyköön kiitollisuuteni sitä tuntematonta naapuriani kohtaan, joka oli jättänyt jotakuinkin koossa pysyvän kuivaustelineen jätekatoksen metallinkeräysastian lähettyville. Sille mahtuu kuivumaan noin kaksi koneellista, paitsi jos olen sullonut koneen täydemmäksi kuin pikapesu sallisi (tapahtuu aina). Kuivausteline on toiminut tällä pyykkiviikolla makuuhuoneen uutena sisustuselementtinä ja kuivat pyykit vastaavasti sohvanpäällisten.
Hommahan toimii meillä niin, että kun kone on saanut tekstiilit kutakuinkin kuiviksi, sujautan luukun alle lasten muovisen kylpypaljun ja kauhon pyykit paljuun. Siinä! Sohvanpäällinen on toki nätimpi lastattuna siistillä paljulla, olkoonkin sen sisällä monenkirjavaa ja taatusti päivä päivältä ryppyisempää pyykkiä, kuin vaatteiden ryöpytessä vuolaana yli käsinojien. Hidas ja likapyykkivuorta kasvattava pesukulttuuri on sallinut puhtaan pyykin vuoren luonnollisen eroosion: aamuisin on ensimmäiseksi tutkittu, löytyisikö sille päivälle päällepantavaa tuosta kasasta vai ihanko olisi kaapille mentävä. Kun kasa on päivien mittaan hiutunut riittävän pieneksi, viimeisten vaatteiden siirtäminen kaappiin on ollut peräti kivutonta. Harmi, että tällä konstilla se korin kansi on pysynyt auki tai itse asiassa revähtänyt liitoksistaan ja kertaalleen ehtinyt pudota ja jäädä pesukoneen taakse.
Nyt siis olen joutunut petraamaan myös kuivan pyykin kaapittamisen kanssa. Täysin se ei ole onnistunut: sohvalla on edelleen jotain riepuja, jotka kaadoin siihen tänään paljusta tarvitessamme sitä lapsille saunaan. Kaiken kaikkiaan tulokset ovat kuitenkin olleet hyviä: viikon mittaan aika suuri osa vaatteista on osunut kaappiin asti (myönnän toki, että aamuisin edelleen tarkistetaan sohva ensin). Yllättävää kyllä selitys parempaan kaapitusasteeseen on pyykinkuivausteline. Siinä missä sen käyttö tekee märästä pyykistä hirvittävän paljon rasittavampaa käsiteltävää verrattuna siihen ylellisyyteen, että kone jyystäisi sen hitaasti mutta suhteellisen varmasti sekä kuivaksi että kutistuneeksi, vaatteet on helpompi nähdä ja poimia narulta kuin korista - ja ne ovat usein jonkinlaisessa järjestyksessä jo valmiiksi. Minun tapauksessani mukavaa on sekin, että pyykkiteline on väliaikaismajoituksessa makuuhuoneessani, jossa sijaitsevat myös omat vaatekaappini. Ahkeruus yhdessä asiassa helpottaa laiskottelua toisessa!
Jos narukuivatus sujuisi alle vuorokaudessa silloinkin kun tilanpuutteen vuoksi olen joutunut ahtamaan liikaa liian paksuja vaatteita liian lähekkäin, voisin alkaa narukuivattaa enemmänkin. Tähän ei liene kuitenkaan tarvetta. Uhoan nimittäin nyt tässä, että huomenna näkyy se kuuluisa pyykkikorin pohja. Sitten kun näkyy, en anna kertyä kuin päivän-parin vaatteet kerrallaan. Ja ne ehtii hidas koneeni kuivattaakin. Täytynee alkaa valita, mitkä kaksi vaatekertaamme alkavat pian pyöriä rinkiä päälle, pyykkikoriin, koneeseen, sohvalle, päälle...
tiistai 17. marraskuuta 2009
Pikkuostokset marketista eli lähtölaskenta shoppailuttomaan viikkoon
Olen innostunut erilaisista viikon projekteista. Seuraava tulee todellakin tarpeeseen.
Kävin Prismassa ostamassa vähän jotain, mitä kaapista puuttuu: maitoa, jogurttia, soijajauhoa, kookosmaitoa, hammaslankaa ja Veet-karvanpoistoliuskoja (jotain ylellistä pitää mammallakin olla). Kaikki omasta mielestäni tarpeellista ja harkittua, yhteishinta arviolta 18 euroa. Miten voi olla, että lasku oli 29 euroa?
Syyhän on toki se, että mukaan tarttui myös vehnäleseitä, puoli kiloa maitorahkaa, kookoskermaa, kosteuspyyhkeitä, meikkisieniä, tummaa pikariisiä ja rooibos-teetä. Kaikki tämäkin mielestäni tarpeellista, ja turhamaiset meikkisienet voi perustella sillä, että olen ostanut sellaisia viimeksi noin kymmenen vuotta sitten ja kitkutellut niillä. Kosteuspyyhkeitä eivät kaikki tarvitse, mutta arvelin ne vaippaikäisen kanssa touhutessa järkeväksi hankinnaksi. Olen ostanut paketillisen viimeksi arviolta vuosi sitten. Lisäksi valitsin tuotteet ryhmänsä edullisesta päästä.
Ei kai siinä mitään, että kaupasta tarttuu mukaan muutakin kuin aluksi suunniteltiin, mutta kun sellaista tapahtuu kovin usein. Kotivoittoisen päivän päätteeksi mieli tekee tavan takaa lähteä vaikka maitoa ostamaan, jotta vähän saamme iltakävelylle motivaattoria. Esikoiselle pitää joskus tuolloin luvata kaupasta jotain houkuttelevaa, jotta reissu ylipäänsä saadaan toteutetuksi ilman äärimmäistä hermojen pingottamista. Kun kuljemme sinne maitohyllylle ja sieltä sitten sille hyllylle, mistä esikoinen sen oman pienen juttunsa saa hakea, muistan, mitä kaikkea puuttuukaan: hedelmiä, jauhoja, ai mutta otetaanpa terveysvaikutteista tummaa suklaatakin... Lasku yleensä puhuu puolestaan.
En tarvitse niin paljon ruokaa. En tarvitse ihan niin laajaa kirjoa erilaisia aineksia, joista valmistaa ruokaa. Kookosmaito riittää, kookoskerma on jo turhaa ylellisyyttä (jossa sitäpaitsi on on näköjään rasvaakin vain viisi prosenttia enemmän, eli valmisteilla ei juuri ole eroa). Jogurtti riittäisi, maitorahka on vain ylimääräinen kiva. Meillä on jo ties mitä moniviljajauhoja, joten vehnäleseetkin ovat tavallaan tarpeettomia. Muistanko edes, mitä kaikkea kaapistamme löytyy? Osaanko käyttää niitä? Niin ja ehdinkökään käyttää, ennen kuin madot ja kuoriaiset tulevat syömään ne suihinsa?
Ostokrapulaa kokien päätän täten toteuttaa viikon ilman ostoksia. Jos tulee tarpeeseen, pyydän jotakuta muuta hakemaan kaupasta maitoa, jos se loppuu kesken kaiken. Muuta ei tarvittane. Aion siis tämän viikon loppuun mennessä shopata kaiken, mitä viikoksi todella tunnen kaupasta tarvitsevani, ja siinä sitten se. Toki tässä hiukan helpottaa se, että olen ensi viikon lopussa menossa pariksi päiväksi kuvataideterapiaseminaariin, ja siellä olen täysihoidettu. Tämä helpotus koskee kuitenkin vain perjantai-illan ja sunnuntain välistä aikaa.
Nyt kaipaisin vinkkejä siihen, mitä kannattaisi varata viikoksi kaappiin. Siis mitä järkevää? Aion vältellä ostohoukutuksia, joten ylilyöntejä ei tehdä edes valmisteluvaiheessa. Listaan alle muutamia elintarvikkeita, joita ainakin pitäisi varata riittävästi. Otan kiitollisena vastaan lisävinkkejä.
* maitoa monta litraa
* jogurttia
* jauhoja leivontaan
* kananmunia
* hedelmiä
Siinä olikin kaikki, mitä tulee äkkiseltään mieleen. Tästä se juuri huomataan, miksi kaupassa käy niin kuin käy: lähden sinne hyvin impulsiivisesti ja muistan vasta kotona, mitä kaikkea hyödyllistä en sitten tullut ostaneeksi sen listan ohi paisuneen kuorman joukossa. Nytkin mietin, olisiko vielä pitänyt ostaa mustikoita. Vai olikohan niitä valmiiksi pakastimessa... Tällä kertaa taidan tarkistaa ensin.
Kävin Prismassa ostamassa vähän jotain, mitä kaapista puuttuu: maitoa, jogurttia, soijajauhoa, kookosmaitoa, hammaslankaa ja Veet-karvanpoistoliuskoja (jotain ylellistä pitää mammallakin olla). Kaikki omasta mielestäni tarpeellista ja harkittua, yhteishinta arviolta 18 euroa. Miten voi olla, että lasku oli 29 euroa?
Syyhän on toki se, että mukaan tarttui myös vehnäleseitä, puoli kiloa maitorahkaa, kookoskermaa, kosteuspyyhkeitä, meikkisieniä, tummaa pikariisiä ja rooibos-teetä. Kaikki tämäkin mielestäni tarpeellista, ja turhamaiset meikkisienet voi perustella sillä, että olen ostanut sellaisia viimeksi noin kymmenen vuotta sitten ja kitkutellut niillä. Kosteuspyyhkeitä eivät kaikki tarvitse, mutta arvelin ne vaippaikäisen kanssa touhutessa järkeväksi hankinnaksi. Olen ostanut paketillisen viimeksi arviolta vuosi sitten. Lisäksi valitsin tuotteet ryhmänsä edullisesta päästä.
Ei kai siinä mitään, että kaupasta tarttuu mukaan muutakin kuin aluksi suunniteltiin, mutta kun sellaista tapahtuu kovin usein. Kotivoittoisen päivän päätteeksi mieli tekee tavan takaa lähteä vaikka maitoa ostamaan, jotta vähän saamme iltakävelylle motivaattoria. Esikoiselle pitää joskus tuolloin luvata kaupasta jotain houkuttelevaa, jotta reissu ylipäänsä saadaan toteutetuksi ilman äärimmäistä hermojen pingottamista. Kun kuljemme sinne maitohyllylle ja sieltä sitten sille hyllylle, mistä esikoinen sen oman pienen juttunsa saa hakea, muistan, mitä kaikkea puuttuukaan: hedelmiä, jauhoja, ai mutta otetaanpa terveysvaikutteista tummaa suklaatakin... Lasku yleensä puhuu puolestaan.
En tarvitse niin paljon ruokaa. En tarvitse ihan niin laajaa kirjoa erilaisia aineksia, joista valmistaa ruokaa. Kookosmaito riittää, kookoskerma on jo turhaa ylellisyyttä (jossa sitäpaitsi on on näköjään rasvaakin vain viisi prosenttia enemmän, eli valmisteilla ei juuri ole eroa). Jogurtti riittäisi, maitorahka on vain ylimääräinen kiva. Meillä on jo ties mitä moniviljajauhoja, joten vehnäleseetkin ovat tavallaan tarpeettomia. Muistanko edes, mitä kaikkea kaapistamme löytyy? Osaanko käyttää niitä? Niin ja ehdinkökään käyttää, ennen kuin madot ja kuoriaiset tulevat syömään ne suihinsa?
Ostokrapulaa kokien päätän täten toteuttaa viikon ilman ostoksia. Jos tulee tarpeeseen, pyydän jotakuta muuta hakemaan kaupasta maitoa, jos se loppuu kesken kaiken. Muuta ei tarvittane. Aion siis tämän viikon loppuun mennessä shopata kaiken, mitä viikoksi todella tunnen kaupasta tarvitsevani, ja siinä sitten se. Toki tässä hiukan helpottaa se, että olen ensi viikon lopussa menossa pariksi päiväksi kuvataideterapiaseminaariin, ja siellä olen täysihoidettu. Tämä helpotus koskee kuitenkin vain perjantai-illan ja sunnuntain välistä aikaa.
Nyt kaipaisin vinkkejä siihen, mitä kannattaisi varata viikoksi kaappiin. Siis mitä järkevää? Aion vältellä ostohoukutuksia, joten ylilyöntejä ei tehdä edes valmisteluvaiheessa. Listaan alle muutamia elintarvikkeita, joita ainakin pitäisi varata riittävästi. Otan kiitollisena vastaan lisävinkkejä.
* maitoa monta litraa
* jogurttia
* jauhoja leivontaan
* kananmunia
* hedelmiä
Siinä olikin kaikki, mitä tulee äkkiseltään mieleen. Tästä se juuri huomataan, miksi kaupassa käy niin kuin käy: lähden sinne hyvin impulsiivisesti ja muistan vasta kotona, mitä kaikkea hyödyllistä en sitten tullut ostaneeksi sen listan ohi paisuneen kuorman joukossa. Nytkin mietin, olisiko vielä pitänyt ostaa mustikoita. Vai olikohan niitä valmiiksi pakastimessa... Tällä kertaa taidan tarkistaa ensin.
lauantai 14. marraskuuta 2009
Viime hetken smurffaus
Sain eilen ihan livenä kiitosta tämän sivun laidassa (kelaa tarvittaessa alaspäin) olevista siivousohjeista. Mielessäni on Anton synttärijuhlallisuuksista oppineena ollutkin, että pitäisi tässä lisää pureutua aiheeseen pikasiivoaminen vähällä ajalla eli juuri ennen vieraiden saapumista, kun kaikki näyttää edelleen epätoivoisesti vaiheessa olevalta. Aiheesta on kirjoitettu silloin tällöin kodinlehdissä, mutta vinkit à la meidän residenssi ovat vielä ylöskirjaamatta.
No niin, pikasiivouksen ohjeet on siis jo annettu. Ei aika riitä siihenkään? Liikaa rojua? Näin oli meillä, vaan nytpä se roju on smurffattu (ystäväni käyttämä termi, joka tarkoittaa taianomaista toimittamista katseluetäisyyden ulkopuolelle mutta tavalla joka saa oikeat järjestyksen ystävät kiemurtelemaan epämukavuuden tunteesta). Kaikki mukaan smurffaamaan!
Aloitetaan siitä osuudesta, jonka kaikkein vähiten haluaisin joutuvan katseiden alaiseksi. Se on likaiset pyykit ja astiat. Likapyykkiä varten on tietenkin pyykkikori. Itse pyykkikorin voi ainakin meillä siirtää suihkun alle verhon taakse. Hoidettu! Kun kaikki ei kuitenkaan mahdu koriin, osan pyykistä voi sulloa pesukoneeseen. Kuinka luontevaa! Jos aika ei riitä koneellisen pesemiseen eikä mekkalan takia halua pesukoneen käyvän happeninkien aikaan, ei toki kannata käynnistää konetta.
Likaiset astiat eivät ilahduta silmää. Ne kannattaa kerätä yhteen pisteeseen. Oletetaan, että aika ei riitä tiskaamiseen eikä astioita ihan välttämättä tarvita kekkereillä. Astianpesukone tulee apuun: sinne mahdutettakoon kaikki mahdollinen ja mahdoton. Tuskin kukaan tietää, onko kone tyhjä vai täysi ja täynnä likaisia vai puhtaita, joten melua välttääksemme jättäkäämme ohjelma käynnistämättä. Jos astianpesukonetta ei ole, astiat voi pakata tiskialtaaseen mahdollisimman tiiviisti ja kuorruttaa komeuden viehättävällä liinalla tai nurin käännetyllä pesuvadilla. Kukapa tietää, vaikka siellä kohoaisikin pullataikina?
Sohvanpäällinen täynnä puhdasta pyykkiä, joka ei ole löytänyt tietään vaatekaappeihin? Minulla on tarkoitukseen ihan kankainen kassikin, mutta h-hetkellä se on hukassa. Mustia jätesäkkejä onneksi löytyy. No, vaatteet voivat odottaa kaapittamistaan vielä muutaman tunnin lisää. Säkkiin ja vaatehuoneeseen. Noin!
Entäs pahvilaatikot, joissa purkamatonta tavaraa puoli vuotta aikaisemmin koetun muuton jäljiltä? Löytyykö kellaria, vaatehuonetta tai kaappia, josta voi heittää jotain roskiin? Itse ratkaisin monilaatikko-ongelman yllättävän helposti: pari yläkaappia olivat melkein tyhjiä, vain muutama pois toimitettava lampunvarjostin siellä haittasi operaatiota. Ne oli helppo mahduttaa vaatehuoneeseen, jonka lattialla muuten on minua korkeampi kasa pahvilaatikoita, muovikasseja, imureita, höyrymoppeja, turvaistuimia...
Lelut ovat siitä käteviä, että niille on noin karkeasti ottaen yksi ja sama osoite: lastenhuone. Niinpä siivoaminenkin on näppärää. Lisäksi jo lelujen luonne tulee tässä apuun: monella lapsella on yksi tai useampi ostoskärry tai taaperokärry tai peräti auto, jonka takakonttiin voi mahduttaa tavaraa. Myös nukenrattaat tai -vaunut käyvät. Lelut hoituvat kätevästi perille parilla kärräyksellä. Nyppimishimoa ei kannata liikaa toteuttaa lastenhuoneen puolella, etenkään jos tulossa on lapsia. Lelut pariin isoon koriin niin että imuri voi skannata huoneen ilman ainakaan suurempaa hävikkiä; kukaan ei tule tietämään, mikä oli lajittelun aste ennen kuin vieraat omien lasten johdatuksella huiskivat kamat jälleen levälleen.
Aina on aikaa nostaa kirjat hyllyyn. Jos ei ole hyllytilaa, toteutetaan kirjanvaihto-operaatio: pöydille lojumaan kirjoja, joita vierailijat saattaisivat mielellään selata, ja sen sijaan hyllyyn rakennustekniset ja kaunokirjalliset tuotokset ja ennen muuta kansiot, jotka sisältävät työ- tai opiskelumateriaalia.
Ajelehtivan roinan (toivotaan nyt, että sitä olisi mahdollisimman vähän) voi tietenkin sulloa laatikkoon tai vaikkapa muovikassiin, jonne se unohtuu kemujen jälkeen. Sitten käsiksi imuriin, jolla käydään läpi ainakin tärkeimmät paikat, ja lattiasta rätillä isoimmat tahrat. Ei niin paljon, että sitä varten kannattaisi kaivaa esiin höyrymoppia tai muutakaan TV:stä tuttua. Naulakkoon sopivasti lisätilaa sullomalla joitakin takkeja kaappiin. Vessanpönttö ja lavuaari siistiksi. Vessaan ja eteiseen kannattaa satsata erityisesti, mutta pinttyneen pöytäpinnan voi peittää kauniilla liinalla. Tunkkaisimpiin tiloihin pieni suihkaus sitruunantuoksuista puhdistusainetta.
Meillä selvittiin suunnilleen edellä kuvatulla smurffauksella. Tässä kuitenkin jatkovinkkejä tavaran hätäpiilotukseen:
* Sängylle päiväpeiton alle saa mahtumaan pyyhkeitä, päiväpeittoja, vaatteita, takkeja... Mitä vain, mikä ei kahise tai rapise päälle istuttaessa - ja niin, mene rikki, ellei se ole toivottavaa.
* Jos laatikoita kerta kaikkiaan jää vapaasti lojehtimaan, niistä voi tehdä pikkupöydän: tarvittaessa jokin levy päälle ja upea liina kääntämään häpeäpilkun kodin ylpeydeksi.
* Voipa miettiä sitäkin, voisiko jokin rojulta tuntuva esine toimia koriste-esineenä tai peräti keskustelunherättäjänä. Minä esimerkiksi en pääse eroon valtavasta muovisesta lampunkuvusta, joka on seurannut minua viitisen vuotta. Tuolla se makailee hyllyn päällä lakanneena hakemasta omaa paikkaansa. Lampunkupuun kuitenkin liittyy oma mahdollisesti mielenkiinnoton tarinansa, jonka voi tuoda esiin aina tilaisuuden kutsuessa.
No niin, pikasiivouksen ohjeet on siis jo annettu. Ei aika riitä siihenkään? Liikaa rojua? Näin oli meillä, vaan nytpä se roju on smurffattu (ystäväni käyttämä termi, joka tarkoittaa taianomaista toimittamista katseluetäisyyden ulkopuolelle mutta tavalla joka saa oikeat järjestyksen ystävät kiemurtelemaan epämukavuuden tunteesta). Kaikki mukaan smurffaamaan!
Aloitetaan siitä osuudesta, jonka kaikkein vähiten haluaisin joutuvan katseiden alaiseksi. Se on likaiset pyykit ja astiat. Likapyykkiä varten on tietenkin pyykkikori. Itse pyykkikorin voi ainakin meillä siirtää suihkun alle verhon taakse. Hoidettu! Kun kaikki ei kuitenkaan mahdu koriin, osan pyykistä voi sulloa pesukoneeseen. Kuinka luontevaa! Jos aika ei riitä koneellisen pesemiseen eikä mekkalan takia halua pesukoneen käyvän happeninkien aikaan, ei toki kannata käynnistää konetta.
Likaiset astiat eivät ilahduta silmää. Ne kannattaa kerätä yhteen pisteeseen. Oletetaan, että aika ei riitä tiskaamiseen eikä astioita ihan välttämättä tarvita kekkereillä. Astianpesukone tulee apuun: sinne mahdutettakoon kaikki mahdollinen ja mahdoton. Tuskin kukaan tietää, onko kone tyhjä vai täysi ja täynnä likaisia vai puhtaita, joten melua välttääksemme jättäkäämme ohjelma käynnistämättä. Jos astianpesukonetta ei ole, astiat voi pakata tiskialtaaseen mahdollisimman tiiviisti ja kuorruttaa komeuden viehättävällä liinalla tai nurin käännetyllä pesuvadilla. Kukapa tietää, vaikka siellä kohoaisikin pullataikina?
Sohvanpäällinen täynnä puhdasta pyykkiä, joka ei ole löytänyt tietään vaatekaappeihin? Minulla on tarkoitukseen ihan kankainen kassikin, mutta h-hetkellä se on hukassa. Mustia jätesäkkejä onneksi löytyy. No, vaatteet voivat odottaa kaapittamistaan vielä muutaman tunnin lisää. Säkkiin ja vaatehuoneeseen. Noin!
Entäs pahvilaatikot, joissa purkamatonta tavaraa puoli vuotta aikaisemmin koetun muuton jäljiltä? Löytyykö kellaria, vaatehuonetta tai kaappia, josta voi heittää jotain roskiin? Itse ratkaisin monilaatikko-ongelman yllättävän helposti: pari yläkaappia olivat melkein tyhjiä, vain muutama pois toimitettava lampunvarjostin siellä haittasi operaatiota. Ne oli helppo mahduttaa vaatehuoneeseen, jonka lattialla muuten on minua korkeampi kasa pahvilaatikoita, muovikasseja, imureita, höyrymoppeja, turvaistuimia...
Lelut ovat siitä käteviä, että niille on noin karkeasti ottaen yksi ja sama osoite: lastenhuone. Niinpä siivoaminenkin on näppärää. Lisäksi jo lelujen luonne tulee tässä apuun: monella lapsella on yksi tai useampi ostoskärry tai taaperokärry tai peräti auto, jonka takakonttiin voi mahduttaa tavaraa. Myös nukenrattaat tai -vaunut käyvät. Lelut hoituvat kätevästi perille parilla kärräyksellä. Nyppimishimoa ei kannata liikaa toteuttaa lastenhuoneen puolella, etenkään jos tulossa on lapsia. Lelut pariin isoon koriin niin että imuri voi skannata huoneen ilman ainakaan suurempaa hävikkiä; kukaan ei tule tietämään, mikä oli lajittelun aste ennen kuin vieraat omien lasten johdatuksella huiskivat kamat jälleen levälleen.
Aina on aikaa nostaa kirjat hyllyyn. Jos ei ole hyllytilaa, toteutetaan kirjanvaihto-operaatio: pöydille lojumaan kirjoja, joita vierailijat saattaisivat mielellään selata, ja sen sijaan hyllyyn rakennustekniset ja kaunokirjalliset tuotokset ja ennen muuta kansiot, jotka sisältävät työ- tai opiskelumateriaalia.
Ajelehtivan roinan (toivotaan nyt, että sitä olisi mahdollisimman vähän) voi tietenkin sulloa laatikkoon tai vaikkapa muovikassiin, jonne se unohtuu kemujen jälkeen. Sitten käsiksi imuriin, jolla käydään läpi ainakin tärkeimmät paikat, ja lattiasta rätillä isoimmat tahrat. Ei niin paljon, että sitä varten kannattaisi kaivaa esiin höyrymoppia tai muutakaan TV:stä tuttua. Naulakkoon sopivasti lisätilaa sullomalla joitakin takkeja kaappiin. Vessanpönttö ja lavuaari siistiksi. Vessaan ja eteiseen kannattaa satsata erityisesti, mutta pinttyneen pöytäpinnan voi peittää kauniilla liinalla. Tunkkaisimpiin tiloihin pieni suihkaus sitruunantuoksuista puhdistusainetta.
Meillä selvittiin suunnilleen edellä kuvatulla smurffauksella. Tässä kuitenkin jatkovinkkejä tavaran hätäpiilotukseen:
* Sängylle päiväpeiton alle saa mahtumaan pyyhkeitä, päiväpeittoja, vaatteita, takkeja... Mitä vain, mikä ei kahise tai rapise päälle istuttaessa - ja niin, mene rikki, ellei se ole toivottavaa.
* Jos laatikoita kerta kaikkiaan jää vapaasti lojehtimaan, niistä voi tehdä pikkupöydän: tarvittaessa jokin levy päälle ja upea liina kääntämään häpeäpilkun kodin ylpeydeksi.
* Voipa miettiä sitäkin, voisiko jokin rojulta tuntuva esine toimia koriste-esineenä tai peräti keskustelunherättäjänä. Minä esimerkiksi en pääse eroon valtavasta muovisesta lampunkuvusta, joka on seurannut minua viitisen vuotta. Tuolla se makailee hyllyn päällä lakanneena hakemasta omaa paikkaansa. Lampunkupuun kuitenkin liittyy oma mahdollisesti mielenkiinnoton tarinansa, jonka voi tuoda esiin aina tilaisuuden kutsuessa.
keskiviikko 11. marraskuuta 2009
Kakkua neljävuotiaalle
Esikoinen otti ja täytti neljä, miettii haikeana äiti, joka vielä muistaa neljän vuoden takaisen haravointivillityksen. Kova oli kiire silloin päästä eroon pallomaisesta olemuksestaan, mutta nyt tuntuu siltä, että totta se mitä sanotaan: kovin nopeasti se vauva- ja pikkulapsiaika jää taakse.
Antto sai itse ideoida kakut. Sukulaisten kanssa syötiin puuta, jossa on maja. Sokerikakun täytteenä oli Pätkis-moussea. Antto askarteli itse sinisen etanan puun oksistoon.
Kaverikekkereille (toisille sellaisille, juhlimme aika moneen otteeseen) Antto toivoi Kunkku-kakkua. Kiireessä en nyt ruvennut miettimään, mistä saisin vakuuttavan takasiivekkeen tms. autoon, jos tekisin itse kakusta auton muotoisen. Siksipä helppo ratkaisu: marsipaaniin vain Kunkku-auton kuva, joka on toteutettu erivärisillä marsipaaneilla. Tämän kakun täytteenä oli stracciatella- ja vadelmamoussea.
Antto sai itse ideoida kakut. Sukulaisten kanssa syötiin puuta, jossa on maja. Sokerikakun täytteenä oli Pätkis-moussea. Antto askarteli itse sinisen etanan puun oksistoon.
Kaverikekkereille (toisille sellaisille, juhlimme aika moneen otteeseen) Antto toivoi Kunkku-kakkua. Kiireessä en nyt ruvennut miettimään, mistä saisin vakuuttavan takasiivekkeen tms. autoon, jos tekisin itse kakusta auton muotoisen. Siksipä helppo ratkaisu: marsipaaniin vain Kunkku-auton kuva, joka on toteutettu erivärisillä marsipaaneilla. Tämän kakun täytteenä oli stracciatella- ja vadelmamoussea.
sunnuntai 1. marraskuuta 2009
Aarteenetsinnän väliraportointia
Julkaisin heinäkuussa alla olevan aarrekartan, jonka kautta pyrin hahmottamaan unelmiani ja etsimään keinoja niiden toteuttamiseksi:
Tuntuu siltä, että aarrekartta ohjasi jollakin tavalla minua pohtimaan, mitä todella haluan ja miten se voi toteutua elämässäni jo nyt. En raportoi tässä kaikkea heinäkuun ja lokakuun lopun väliin mahtuvaa elämän kiemuraisuutta, mutta tässä kuitenkin päällimmäiset ajatukset karttani näkökulmasta.
* Kerroin etsiväni elämäntoveria. Tavallaan tämä etsintä on yhä ajankohtainen, tavallaan ei. Huomaan, että on hyvinkin mahdollista löytää ihminen, jonka kanssa jakaa kaikki vastaan tuleva. Toisaalta huomaan, että tulen toimeen ja viihdyn itseksenikin. Painetta tämän asian kanssa ei ole.
* Kaipasin omaa paikkaa. Totta, minua häiritsee edelleen se, että asun vuokralla. Haluaisin maalata keittiön seinän terrakotan väriseksi, jos joku päivä minusta siltä tuntuisi. Haluaisin tietää, että voin asua tässä niin kauan kuin haluan eikä vain vähintään puolta vuotta eteenpäin tai mikä lieneekään lakisääteinen irtisanomisaika, jos sellainen tilanne joskus tulisi vastaan. Huomaan kuitenkin, että viihdyn juuri tässä. En ole ihan juurtunut, mutta kotiutunut olen. Asunto on ihana, sijainti hyvä ja lähellä hyviä ihmisiä. Minulla on ympärillä omat tavarani ja mahdollisuus sisustaa ja luoda ympärilleni sitä mitä haluan. Osaan myös ottaa ilon irti siivoamisesta ja aion oppia hyväksi roinanraivaajaksi (taas).
* Kirjaprojektit ovat jollakin tavalla lähdössä liikkeelle mutta liian hitaasti. Olen luvannut, joten tehtävä on. Lasten kuvakirjaan on tekstit jo olemassa, mutta aion muuttaa niitä hieman. Kuvakirjassa vain pitäisi olla kuvat. Painiskelen nyt parin pulman kanssa, mutta ne ratkeavat. Toinen kirjaprojektini ei tahdo kovasti edetä, mutta sitä on mahdollista työstää pala sieltä ja toinen täältä, joten ajan kanssa ehkä. Pääasia on se, että tiedän voivani saada tulosta aikaan. Mieli on toiveikas.
* Näyttelytyöt, hohhoijaa. Niitä on hienoa päästä tekemään, mutta juuri parhaillaan pähkäilen erään työn käytännön toteutusta. Ratkaisun löydettyäni tartun heti toimeen - tartunhan? Joka tapauksessa kuvataide on minun juttuni, ja siitä oivalluksesta voi olla iloinen. Yksi teos on tässä aarrekartan laatimisen jälkeen valmistunut, ja se on ollut parin vanhemman kanssa Kostromassa saakka. Odottelen kuvia näyttelystä.
Näin siis mitään järisyttävää ei ole tapahtunut, mutta se että olen kirjannut ylös haaveitani ja pääsen tässä toteamaan jotakin pientä edistystä tapahtuneen, jos nyt ei itse asioiden vaan asenteeni suhteen, on lohdullista. Ehkä puolen vuoden kuluttua aarrekarttani näyttää jo ihan toisenlaiselta. Tai ehkä jossain vaiheessa kokoan näytille löytyneet aarteet.
Tuntuu siltä, että aarrekartta ohjasi jollakin tavalla minua pohtimaan, mitä todella haluan ja miten se voi toteutua elämässäni jo nyt. En raportoi tässä kaikkea heinäkuun ja lokakuun lopun väliin mahtuvaa elämän kiemuraisuutta, mutta tässä kuitenkin päällimmäiset ajatukset karttani näkökulmasta.
* Kerroin etsiväni elämäntoveria. Tavallaan tämä etsintä on yhä ajankohtainen, tavallaan ei. Huomaan, että on hyvinkin mahdollista löytää ihminen, jonka kanssa jakaa kaikki vastaan tuleva. Toisaalta huomaan, että tulen toimeen ja viihdyn itseksenikin. Painetta tämän asian kanssa ei ole.
* Kaipasin omaa paikkaa. Totta, minua häiritsee edelleen se, että asun vuokralla. Haluaisin maalata keittiön seinän terrakotan väriseksi, jos joku päivä minusta siltä tuntuisi. Haluaisin tietää, että voin asua tässä niin kauan kuin haluan eikä vain vähintään puolta vuotta eteenpäin tai mikä lieneekään lakisääteinen irtisanomisaika, jos sellainen tilanne joskus tulisi vastaan. Huomaan kuitenkin, että viihdyn juuri tässä. En ole ihan juurtunut, mutta kotiutunut olen. Asunto on ihana, sijainti hyvä ja lähellä hyviä ihmisiä. Minulla on ympärillä omat tavarani ja mahdollisuus sisustaa ja luoda ympärilleni sitä mitä haluan. Osaan myös ottaa ilon irti siivoamisesta ja aion oppia hyväksi roinanraivaajaksi (taas).
* Kirjaprojektit ovat jollakin tavalla lähdössä liikkeelle mutta liian hitaasti. Olen luvannut, joten tehtävä on. Lasten kuvakirjaan on tekstit jo olemassa, mutta aion muuttaa niitä hieman. Kuvakirjassa vain pitäisi olla kuvat. Painiskelen nyt parin pulman kanssa, mutta ne ratkeavat. Toinen kirjaprojektini ei tahdo kovasti edetä, mutta sitä on mahdollista työstää pala sieltä ja toinen täältä, joten ajan kanssa ehkä. Pääasia on se, että tiedän voivani saada tulosta aikaan. Mieli on toiveikas.
* Näyttelytyöt, hohhoijaa. Niitä on hienoa päästä tekemään, mutta juuri parhaillaan pähkäilen erään työn käytännön toteutusta. Ratkaisun löydettyäni tartun heti toimeen - tartunhan? Joka tapauksessa kuvataide on minun juttuni, ja siitä oivalluksesta voi olla iloinen. Yksi teos on tässä aarrekartan laatimisen jälkeen valmistunut, ja se on ollut parin vanhemman kanssa Kostromassa saakka. Odottelen kuvia näyttelystä.
Näin siis mitään järisyttävää ei ole tapahtunut, mutta se että olen kirjannut ylös haaveitani ja pääsen tässä toteamaan jotakin pientä edistystä tapahtuneen, jos nyt ei itse asioiden vaan asenteeni suhteen, on lohdullista. Ehkä puolen vuoden kuluttua aarrekarttani näyttää jo ihan toisenlaiselta. Tai ehkä jossain vaiheessa kokoan näytille löytyneet aarteet.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
