torstai 29. tammikuuta 2009

Tapetoinnin loppusuora

Isä kävi tänään tapetoimassa makuuhuonetta, minä auttelin siinä lastenhoidon ohessa. Junglehouse Mom tosin hoiti enemmän kuin puoli päivää tuota isompaa, mutta pienemmänkin läsnäolo vaikeutti hiukan osallistumistani. Joka tapauksessa taisimme saada kaiken valmiiksi, en tiedä, sillä isä jäi vielä hommiin, kun palasin lasten kanssa nukkumaan vanhaan kotiin. Voi kuinka odotan, että pääsen omaan pesääni ja ennen kaikkea että saan siitä tehdyksi kunnon pesän! Nyt voin pienen siivouksen jälkeen alkaa kantaa huonekaluja paikalleen, ah ihanuutta.

Pari kuvaa tapetoidusta makuuhuoneesta, jossa remonttitunnelmat hyvinkin aistittavissa vielä. Ei oikein tapetin kuosi erotu, mutta sama on kyseessä kuin olkkarinkin tapetti, se harmaaraitainen.


Muokkaus 30.1.2009: Kyllä vain, tuli valmista mutta myös verholauta isän päähän. Onneksi kuhmua isommilta vammoilta säästyttiin. Sain tänään listat kiinni, sängyn paikalleen ja uuden maton olohuoneen lattialle - kohta voisi asettua taloksi ja asetutaankin, nimittäin ylihuomenna!

---

Ja niin, kävinpä Ikeassakin tänään. Meitä oli kaksi äitiä ja kaksi lasta, mutta kiireestä huolimatta hyvin meni eikä rahanmenoa voinut estää. Yhtä ja toista tarttui mukaan, mutta siitä sitten lisää seuraavassa postauksessa.

Piirustuksia muuton alla

Olen viime päivinä unohdellut piirtää, mutta toki tuotoksiakin on tullut. Tässä uusimmat.

21.1.2009 Lähtee vai jää? Monet esineet ovat mietityttäneet - mikähän minkäkin kohtalo on? Ihan iloinen yllätys oli, kun huomasin Jannen kuljettaneen tämän päälle istuttavan sinisen kuminorsun uuteen kotiimme - siis jää (minun elämääni), lähtee (vanhasta kodista).


22.1.2009 Niin se piirtäminen usein jää päivän viimeiseksi asiaksi: olen jo yöasussa ja varpaat pääsevät kuvaan. Hyvä, tulee harjoiteltua niitä räpylöitäkin välillä.


23.1.2009 Joskus ei tule mitään, tai no ainahan jotain tulee, mutta julkaisukelpoisuus on toinen juttu. Rehellisyyden nimissä tässä nyt kuitenkin taas yksi käsi.


26.1.2009 Poika osasi taas kieppua sylissäni. Oli kiintoisaa nähdä, minkä asennon lopulta ehtisin kunnolla piirtää. Lopulta hän hautasi pienen päänsä paitani alle, ja siihen jäi palleroinen niska piirrettäväksi.


27.1.2009 käsi hakeutui luontevasti kuvassa näkyvään asentoon. Vaalensininen puuväri tuntui alkuun hiukan liian lempeältä välineeltä, mutta piirtäessä siihenkin tuli puhtia kuin itsestään.

tiistai 27. tammikuuta 2009

Nettipuljun tuotteita

Tuike pyysi aiemmassa kommentissaan kuvia tulevan puotini tuotteista, joten käytän blogiani tässä mainostustarkoituksiin. Aion valmistaa myös mm. erilaisia värikkäitä nahka-asusteita, mm. laukkuja, sekä laajemminkin vaatteita, myös uniikkisellaisia. Varmaan yksinkertaisia lelujakin. Ja sisustusta lisää. Kattoo kattoo! Innostus on kova.

---

Seuraavassa esimerkkejä tuotteistani. Kuvissa esitetyt vaatteet ovat nimikoituja: painokuvassa lukee lapsen nimi (omenassa ja kypärämyssyn lehdessä Aaron, vaahteranlehdessä Antto). Tässä yleiskuvassa teksti vain ei näy. Vaatteet ovat tilattavissa halutun värisinä ja varustettuna halutulla kuvalla ja/tai tekstillä.

Body, koot 60, 70 ja 80


Paidat, koot 90, 100 ja 110


Kypärämyssyt, koot 60-70 ja 80-90 tms.
Heijastimet (teen myös samanlaisia maskotteja, joihin on heijastinosuuden sijaan painettu lapsen tai lasten kuvat)
Valmiit maskotit

Näköisnuket - nuken kasvonpiirteet ja vaatteet on poimittu valokuvasta ja painettu kankaalle. Joitain kasvojen yksityiskohtia on kirjottu. Nuken korkeus on noin 20 cm.

maanantai 26. tammikuuta 2009

Kalusteita paikoillaan ja siihen suuntaan

Maallista omaisuuttani ja poikieni omaisuutta siirtyi eilen runsaasti uuteen osoitteeseen katsellessani vieressä avuttomana ja kieltämättä aika murtunein sydämin. Niin se hiljalleen liukenee pois, minun olemiseni tässä talossa. Luulin asuvani täällä lopun ikääni. Minun kädenjälkeni sekoittuu hiljalleen muiden ihmisten kätten jälkeen, kunnes kukaan ei tiedä eikä muista, että olin täällä, ei sitäkään, miten rakas minulle olikaan tämä paikka ja perheeni tämän talon sisällä. Vain talo toisaalta mutta minulle Koti isolla koolla niin kuin lapselle äiti on Äiti tai isä on Isä.

Minun tavarani siis siirtyivät sinne kerrostalokolmioon, josta tulee varmasti myös rakas paikka. Se vain ei ole oma eikä minulla tällä kertaa ole illuusiotakaan siitä, että voisin jäädä sinne ikuisesti asumaan. Ehkä en haluakaan, mistä sen tietää. Tänään kävin kuvaamassa tämänhetkisen tilanteen, jossa on vielä paljon järjestelyä. Salaman asetuksissa oli varmaan jotain pielessä, koska tosi tummia kuvia tuli: säätelin valoisuutta sitten koneella, jotta noista saisi jotenkin selvää, vaikkakin sävyt näyttävät osassa kuvia vähän oudoilta.

Olohuoneessa kulmakaappi on sumpussa ainoassa mahdollisessa paikassaan, mikä saa minut miettimään, jättäisinkö sen kuitenkin pois. Iso hylly saattaa siirtyä kahden ruskean hyllyn paikalle. Tuo tapettilevy ei ole kiinni seinässä, siitä kummallinen muoto.


Poikien huoneessa näyttää jo ihan kotoisalta.

lauantai 24. tammikuuta 2009

Nettipulju mielessäin

Pari päivää sitten sain ajatuksen tulevan nettikauppani nimestä, lopultakin. Olkoonkin, että googlettaminen paljasti samannimisen ryijymallin olemassaolon. Ajattelin ensin Kuplaa, mutta koska nimi oli jo otettu niin taajaan käyttöön, ajattelin tyytyä ääneen, joka liittyy kupliin.

Seinää valmiimmaksi

Se oli sitten Janne, joka kävi tänään hiomassa ja tapetoimassa olohuoneen. Nyt on siistiä! Kuvista tosin tuli tuhruisia. Tapettivalinta on mielestäni onnistunut: luonnossa siitä erottaa kuvion (näistä kuvista ei) mutta se ei ole lainkaan levoton vaan hyvinkin hillitty - sallii räiskymisen muussa sisustuksessa!


Jannesta on ollut tänään moneksi, sillä myös kuvassa näkyvän Ikean hyllyn kokoaminen on hänen käsialaansa. Kunhan se on nostettu pystyyn ja oikealle paikalleen (hakusessa), aion latoa siihen vain ja ainoastaan kankaita.

Olohuoneen nurkassa on kauan mukana seurannut kulmakaappi. Se oli ensimmäisessä asunnossani, jonka vuokrasimme 1996 Jannen kanssa, ja samoin se oli aikanaan tätini Tuulan ensimmäisessä omassa asunnossa. Nyt tuo tummunut männyn väri on alkanut harmittaa, joten maalaushommat odottavat. Ostamani maali on suunnilleen tuota sävyä kuin kaapin päällä uutuuttaan hohtava kastelukannu, puolikiiltävää vanhaa valkoista. Samalla värillä maalaan työpöytäni, jos vain maali tarttuu ja muuten kaikki menee putkeen. Pöydästä tulee koko minun huoneeni levyinen samoin kuin ikkunakin on.


Samalla tapetointireissullaan Janne kiinnitti vielä liitutaulunkin lastenhuoneen seinään. Piirrokset jatkuvat lähes katonrajaan, mutta kysymys ei ole akrobatian taidonnäytteestä vaan siitä, että Antto otti sallitun varaslähdön ja piirteli kaverinsa kanssa levylle jo ennen sen nostamista seinälle.


---

Siskoseni ihanaiseni täyttää tänään vuosia. Minä saamaton en ole vielä muistanut materialistisesti, mutta lupaan kyllä senkin tehdä jälkijunassa jälleen. Onnittelut Murakkaalle vielä tätäkin kautta!

perjantai 23. tammikuuta 2009

Tapetti

Allekirjoitetaan vuokrasopimus, otetaan sen jälkeen varovasti esiin olohuoneen ja makuuhuoneen nykyisen tapetin epäesteettisyys ja uusimismahdollisuus. Tiedustellaan lupaa maalata seinä tapetoinnin sijaan. Saadaan tietää, että se ei tule onnistumaan siististi, ja sovitaan, että olkoon menneeksi, tapetoidaan mutta neutraalilla värillä. Viestitellään ja sovitaan vuokranantajan kanssa tapaaminen tapettikauppaan. Valitaan tapetti, jonka vuokraemäntä maksaa ja joka miellyttää kaikkia osapuolia, ja tullaan siihen tulokseen, että alla oleva seinäpaperi on poistettava ennen tapetoimista. Mennään seuraavana päivänä asuntoon ja revitään tapettia seinästä. Todetaan alla olevan toinenkin tapetti. Revitään päällimmäinen suurimmaksi osaksi pois. Aletaan repiä alempaa ennen kuin huomataan, että sen päälle on paikoittain maalattu. Huomataan, että maalikohtia ei yksinkertaisesti saa irti. Parempi olisi, ettei sisempää tapettia olisi alettu repiä ylipäätään. Hiotaan seinä ja toivotaan, että jälki on riittävän tasainen. Muutamien kommellusten myötä saadaan pari vuotaa seinään. Seuraavana päivänä huomataan, että seinä todella oli kaikkea muuta kuin riittävän tasainen. Poistetaan jo kiinnitetyt tapetit, hiotaan seinä koneella ja aletaan tapetoida uudelleen.

Päätetään, ettei 1) enää ikinä poisteta päällemaalattuja tapetteja seinästä eikä 2) enää luultavasti ikinä vapaaehtoisesti valita tapettia maalin sijaan.

Tapettia puuhaamassa on ollut useita ystävällisiä, ihania ihmisiä, jotka tunnistavat itsensä tästä. Jälleen kiittelen kovasti kaikesta avustanne ja vaivannäöstänne, joka pehmittää laskuamme uuteen pesään.

tiistai 20. tammikuuta 2009

Kadonneen näköisyyden metsästys

Parina viime päivänä ei oikein ole piirtäminen sujunut. Ei muuten mitään, mutta harmittaa se pieni seikka, ettei piirustuksistani ole tullut näköisiä. Eihän silläkään mitään väliä ole, mutta jos lapsiaan yrittää ikuistaa, epänäköisyys häiritsee enemmän kuin satunnaista bussimatkatoveriaan piirrettäessä. Aromaan Tiina sanoi, että elävän mallin kuvista tuppaa tulemaan ulkonäöltään yleensä jotain piirtäjänsä ja mallinsa välimaastosta. Ehkä tämä koski vartaloa. Joka tapauksessa tuntuu paljon helpommalta (jos näköisyyttä lainkaan tavoittelee) piirtää henkilöä, joka edes jossain suhteessa muistuttaa itseäni, kuin henkilöä, jolla ei ole ollenkaan niitä peilistä tuttuja piirteitä.

19.1. piirsin Anttoa, joka katseli taas kerran Wall-E-elokuvaa. Ajattelin ensin tehdä kasvokuvan, mutta aloitin piirtämällä silmät liian kauas toisistaan, ja siinä suttaantui sitten kaikki näköisyys ja päätin lopulta tehdä kokovartalo-croquis'n.


20.1. eli äsken piirtelin Aaronia, joka tällä kertaa söi maissinaksua. Kokeilin mahdollisimman ärsyttävää välinettä, pöydältä löytynyttä lyijytäytekynää. Ei nyt oikein kynä motivoinut, joten sitä syytän jäljestä. Ja se näköisyys - no, näyttää se enemmän lapselta kuin aikuiselta, saavutus sekin. Pääasia, että tänään tunnen iloa piirrospäiväkirjan jatkumisesta!

maanantai 19. tammikuuta 2009

Pari kuvaa tulevasta

Ei ole tänään tehnyt tiukkaakaan tästä kodista luopuminen. Kiukku on ollut niin pinnalla, syvä ja katkera kiukku. Vaan nyt juuri äsken kuulin jostain nurkasta sellaisen tälle talolle tyypillisen rasahduksen, ja suru viilsi kuin veitsi. Nämä äänet, tuoksut ja kaikki muu. Se minkä menetän, ihan jo tähän kotiin liittyvät asiat, tulevat varmasti mieleen hiljalleen. Ketä huijaan? En ole koskaan ollut niin paljon uuden perään, ettei vanhan menettäminen tuntuisi missään.

Joka tapauksessa kävin taas viemässä tavaroita ja otin pari kuvaa samalla. Kuvat osoittautuivat täriseviksi ja muutenkin aika kehnoiksi, mutta onpahan jotain alkutilanteesta. Osa on lisätty jutun Tyhjä taulu yhteyteen, ja seuraavassa lisää.

Tällä tapetilla päällystimme isän kanssa yhden kovalevyn, noin 120 cm leveän ja lattiasta kattoon pitkän. Vuokra-asunnolle ystävällinen tapa käyttää repäisevämpiä sisustusmateriaaleja.


Lastenhuoneen lattialla on yksi kovalevyistä maalattuna liitutaulumaalilla. Se tulee tuohon siniselle seinälle kaappien viereen.


Seuraavissa kuvissa kotiamme muuten sisältä: näkymä keittiöön ja olohuoneeseen. Kotitontut siellä esittelevät asuntoa.

Ehdotuksia ja aikomuksia - pieni poika ja muuttotavaroita

Kuvataiteilija Tiina Aromaa opetti minulle elävän mallin piirustusta Taideteollisen korkeakoulun avoimella puolella lukuvuonna 1999 - 2000. Pitkälti kurssin ansiosta päätin pyrkiä opiskelemaan taidetta toden teolla. Opin Tiinalta yhtä ja toista piirtämisestä, taiteesta ja elämästä ylipäänsä. Tiinalta opin sen ajatuksen, että jokainen piirtämäni viiva on ehdotus, polku jota voi lähteä seuraamaan tai olla lähtemättä. Uusi viiva on uusi ehdotus, ellei edellinen ole täysin osunut kohdalleen. Toisissa piirroksissa ehdotuksia näkyvissä on runsaammin, toisissa vain vähän. Minua ei ole koskaan erityisemmin hämmentänyt viivojen runsaus eikä kuvaa katsellessa yleensä sekään, mitä viivoja seuraten löydän varsinaiset ääriviivat (Janne on tämän huomannut: joskus olen hahmotellut vanerille moniviivaisen muodon eikä hän arvaa ollenkaan, mitä viivaa olisi seurattava, vaikka itselleni asia olisi päivänselvä). Tiina sai minuun myös iskostettua sen ajatuksen, että mitä tahansa piirustusta voi jatkaa, ja vaikka työ tuntuisi aivan pieleen menneeltä, siitä voi saada jotain aikaiseksi.

15.1. Aaron liikkuu. Mallini oli harvinaisen eläväisellä tuulella. Viivojen viidakosta pysäytin tämän yksinkertaisen kuvan.


16.1. Tästä melkein aloitettiin. Taisi olla piirustuspäiväkirjani toinen päivä, kun ikuistin tämän lampun. Olen ottamassa sen myös uuteen kotiini. Nyt katselin sitä kaukaa sohvalta ja piirsin sen pienenä. Mukaan tuli joitakin talon rakenteita.


17.1. Banaanilaatikot odottavat käyttöään. Ne ovatkin maanneet kellarissa vuosikausia tyhjän panttina. Nyt niillä on kuljetettu astioita ja koriste-esineitä.


18.1. Jälleen illalla myöhään kun kaikki muu kiinnostava tuntuu nukkuvan ja valot ovat hämärät, pieni mies vielä pilkkii sylissä ja syö äidinmaitoa.

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Tyhjä taulu

Minulla ja lapsilla on nyt oma koti. Tosin vuokrasopimus alkaa virallisesti vasta ensi kuun alussa, mutta kuitenkin meillä on paikka, johon rakentaa pesää, sellaista jossa kaapin paikan määrään minä. Jos aina ajoittain voin unohtaa kaiken surun, kiukun ja ikävän, voin tervehtiä tätä muutosta myös iloiten. Minulla on jo avain, ja vähän hävettää myöntää, että olen käynyt tulevassa asunnossani enemmänkin kuin piipahtamassa. Antto on viihtynyt uudessa kodissa hyvin, ei ole varmasti ihan vielä ymmärtänyt, että joku päivä se on se paikka, jossa vietämme suurimman osan aikaamme. Aaron konttaa ympäriinsä ja kokeilee seinien kaikuominaisuuksia.

Blogiini putkahti uusi tunniste, Uusi koti, ja kertoilen asuntomme kuulumisia täällä aina silloin tällöin. Kolmio sijaitsee vuoden 1962 kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa, johon toki pääsee hissillä (mutta silloin saa kyllä taituroida kärryjen kanssa) tai kiipeämällä yhdet ainokaiset portaat ylös. Keittiötä lukuunottamatta kaapit ovat alkuperäiset, ihanaiset. Keittiö on uusittu vuosi sitten, ja onhan uudessakin oma viehätyksensä.

Seinät ovat hiukan oudon väriset, mutta keittiön kanssa aion tulla toimeen ja pojat eivät luultavasti pahastu melko iloisen sinisistä seinistään. Olohuoneen ja makuuhuoneeni tapetoin uudestaan, kunhan pääsemme vuokranantajan kanssa yksimielisyyteen tapeteista. Olen hiukan ajatellut vaaleanharmaata raidallista tapettia, sellaista jossa raidat ovat hyvin tiuhaan. Neutraalia pitää nimittäin olla; räiskyvät tai muuten oudot yksityiskohdat tulevat muista ratkaisuista. Seuraava Kamilla-tapetin kuva on vohkittu RTV:n sivuilta, minkä asianomaiset mainoksena ottakoot.


Apuja ja avuntarjouksia olen saanut niin paljon, että minusta tuntuu, ettei itseni tarvitsisi evää liikauttaakaan saadakseni kodin kuntoon. Mm. Junglehouse Mom lainasi minulle ruokapöydän ja upean sängyn. Eilen isäni oli koko päivän kärräämässä asuntoon viittä isoa kovalevyä ja auttamassa niiden muuntamisessa sisustuselementeiksi ja siinä samalla siirtämässä muutamia huonekaluja vanhasta kodista uuteen.


Näkymä makuuhuoneeseeni. Siellä on jo suunnilleen paikallaan lainasänky. Sininen seinä on todellakin tapetoitava uudestaan.

Huomasin vieneeni asuntoon ensimmäisenä esineitä, joiden väritys on voimakas: punaisen laukun sekä punaisen pussilakanasetin ja saman sarjan pussukoita. Niitä mitä en vielä vähään aikaan tarvitse, sillä muutan vasta kuun vaihteessa. Sitten punaisen lampun, jolle ei oikein ole ollut paikkaa tässä nykyisessä kodissani. Toki muunkin värisiä esineitä on asuntoon viety, ja etenkin huonekalujen väritys on tällä hetkellä itse asiassa pikemminkin vaisu. Kun tavaraa on vielä hyvin vähän paikalla, värien suhteet keikahtavat jo yhden uuden esineen ilmaantuessa helposti ympäri.


Punainen lamppu surkeasti kuvattuna. Olikin sitten tärähtänyt koko kuva, jolla yritin alun perin kaappia ja tapetoitua levyä havainnollistaa. Siitä tsuumaten sitten niin vielä parempi!

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Olohuone - unohdus - jalka

Kolmen päivän piirustussaldo on yksi nykyisen kodin rakenteiden tutkiskelu (ymmärsin, että mikään rakenne tai rakenteen puute ei ratkaise sitä, minkä kodikseni miellän, vaan kotini on siellä, missä asun ja missä minua arvostetaan), väliin jäänyt piirustuspäivä (olin poikien kanssa vanhempieni luona ja unohdin kaivaa kirjan esiin repustani) sekä vielä nyt illalla piirretty jalka (jatketaan räpylälinjaa).

12.1. ... on se silti haikeaa. Esineet tutuilla paikoillaan, kuin aina ennenkin, siinä mihin ne laskettiin silloin kun ei vielä muutoksesta ollut tietoakaan. Mikä lähtee, mikä jää, miten mikäkin uuteen paikkaansa asettuu.


14.1. Tuntuvat taideopettajien näkemykset suttauksesta menevän kovasti ristiin. Yläasteen ja lukion kuvaamataidon opettaja ei sallinut minkäänlaista stompeerausta lyijykynä- eikä hiilitöissä, vaan kaikki harmaa oli saatava aikaan suttaamatta, kynällä tai hiilellä eikä sormella maalaten. Oli hänen entinen opettajansa joskus ärähtänytkin, että taiteilijan käden pitää olla niin herkkä, että kaikki vivahteet saa aikaan kynän asentoa tai painamisintensiteettiä muuntelemalla. Erilaiset opaskirjat ovat kuitenkin ohjanneet stompeeraamisessa ja monet taideopettajani siihen kannustaneet. Mielestäni on ilman muuta kannustettavaa kokeilla, mitä kaikkea välineestä saa irti, ihan keinolla millä hyvänsä. Lyijykynä tai hiili ei ole kuin haarukka, jota on kohteliasta tai hienostunutta käyttää ja pitää kädessä vain yhdellä sovitulla tavalla. Suttaaminen kuitenkin aina tummentaa jälkeä ja saattaa tuottaa tukkoisuutta kuvaan, mikä on hyvä pitää mielessä. Tässä jalka, jota on erilaisin mutta melko kevyin varjostuksin yritetty tehdä vähemmän kummallisen näköiseksi.

sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Sekalaista paperilla

Piirustuspäiväkirjan pitäminen jatkuu, vaikkakin onnistuin 8.1. unohtamaan itse keksityn velvollisuuteni.

9.1. Antto pyysi minua piirtämään lelujaan, kuka tunnistaa tämän robotin? Pojalla oli kaksi samanlaista mutta erikokoista, ja niiden asettelu oli tarkkaa puuhaa. Isomman piti olla vähän kumossa jostain syystä. Anttokin piirsi avukseni.

Sen verran haaleaksi jäi kuvasta Anton voimakkaan käsialan rinnalla minun versioni roboteista, että tässä vielä tarkemmin:


Eilen 10.1. piirsin jälleen Aaronin.


Tänään 11.1. kuvaan pääsivät koivet. Entinen opettajani Olavi Suomela opetti minulle ja kavereilleni aikanaan elävän mallin piirtämistä, ja kun aloimme muuten jo saada mallien vartalot näyttämään ihmismäisiltä, hän irvaili, tosin lempeään tyyliinsä, piirtämistämme käsistä ja jaloista: miten kädet ja jalat eivät yksinkertaisesti saa näyttää sellaisilta, kun muuten näyttää jo niinkin hyvältä. Saimme kotitehtäväksi piirtää jotain 50 tai 100 kättä ja/tai jalkaa (näin sitä ikävät asiat unohtuvat, hahhaa), ja sen suoritettuamme Olavi ei tainnut juuri meille enää käsistä ja jaloista napistakaan. Nyt olisi taas tilaisuus, sanoisin katsellessani vasemman jalan kummallista nilkkaa ja nyrjähtänyttä oikeaa polvea. Ensi kerralla paremmin sitten.

perjantai 9. tammikuuta 2009

Uuden vuoden ensimmäiset piirustukset

Tämän vuoden alku oli tavallista raskaampi, vaikka kirjaimellisesti ottaen toki kepoisempi kuin edellisen, silloin näet odotin Aaronia ja olin aika tuhdissa kunnossa. Mutta vuosi sitten olin onnellinen, toiveikas - ja miten sitten elämä ehtikään heittää kaiken ympäri vielä vuoden 2008 viime töikseen.

Tunnelmat ovat vaihdelleet näinä vaikeina aikoina. Ensin olin niin turta, etten saanut kynää kädessä pysymään. Mielessäni pyöri kaikenlaisia kuvia. Lipasto, vähän sellainen kuin vanhempieni maalla siinä silmieni edessä oli sinä päivänä, kun sulattelin tätä kaikkea. Ajattelin lipastoa, mitä kaikkea se kätkeekään: kauan avaamattomina olleita laatikoita, tomua sisällä. Kuinka se kaatuu ja lokerot paiskautuvat siitä joka puolelle. Mietinpä vielä lipastoa, joka makaa meren pohjassa ja jonka armoton, arvoituksellinen kasvusto turkoosia ja ruosteenruskeaa muuttaa osaksi kalojen asujaimistoa. Kuinka hitaasti liukuen sen päällä olevat esineet putoavat, kun haaksi liikahtaa merivirrassa.

1.1.2009 Päätin, että vuoden ensimmäisenä päivänä tartun oikeasti toimeen ja alan piirtää. Kasvi on kotimme ainoa jotakuinkin hengissä oleva viherkasvi.


2.1.2009 Katson lasta, joka touhuaa lattialla, ja tiedän, että elämä jatkuu, olkoonkin klisee, olkoonkin että vaikeana näin alkuun.


3.1.2009


4.1.2009 Sisareni oli luonani yötä. Sanoi pitävänsä kuvaa jonkin verran näköisenä.


5.1.2009 Naamio. Katselen sitä surullisena ja mietin, miksi usein tuntuu niin paljon helpommalta piiloutua sellaisen taakse kuin olla aidosti itsensä, antaa itsensä alttiiksi. Janne toi tämän Venetsiasta työmatkalta. Kesällä naamiaisissa hänellä oli se kasvoillaan, kunnes eräs pikkutyttö pelästyi ja se piti siirtää syrjään.


6.1.2009


7.1.2009 Luin joskus lapsena Nuorten maailma -nimisestä kirjasta artikkelin siitä, miten kiromantian mukaan käsistä näkee ihmisten luonteenpiirteitä, taipumuksia yms. Voikohan oikeasti olla niin, että ihmiset, joilla on lyhyt pikkusormi, ovat huonoja puhujia ja pienikätiset hallitsevat suuria asioita? Kirjan mukaan ihmiset, joiden kämmen on syvä eli kuoppamainen, joutuvat elämässään kamppailemaan vaikeuksien yli. No, samapa tuo. Kamppaillaan nyt yhden päivän yli kerrallaan...

maanantai 5. tammikuuta 2009

Blogi nukkuu vielä tovin...

Useimmat lukijani tietänevät, miksi en ole päivittänyt blogiani reiluun viikkoon. Tietämättömät ottakoot minuun henkilökohtaisesti yhteyttä, jos kiinnostaa (olemme kaikki kunnossa). Meneillään on joka tapauksessa kunnon kriisi, varsinaiset arjessa selviytymisen kurssin ylioppilaskirjoitukset, enkä vielä halua tässä ruotia asiaa sen enempää. Kiitän kuitenkin lämpimästi ystäviäni kaikesta siitä tuesta, mitä olen saanut. Tuntuu vahvasti siltä, että selviän.

Päivän piirroksiin tuli viime päivityksen jälkeen muutaman päivän tauko, mutta tammikuun ensimmäisestä päivästä alkaen olen jälleen piirtänyt. En ole kuitenkaan vielä saanut valokuvia otetuksi. Yritän palailla pian päivittämään tänne tuotoksiani.